MAINOS: PATRIASSA tehdään merkityksellistä työtä huoltovarmuuden turvaajana

Maan ydintoimintojen huoltovarmuus sekä toimiminen maalla, merellä, ilmassa – ja kyberavaruudessa – on turvattava kaikissa oloissa. Riittävän hyvä ennakoimis- ja reagointikyky rakennetaan pitkäjänteisellä työllä. Patriassa on jo sadan vuoden ajan kertynyt ainutlaatuista turvallisuuskriittistä osaamista tuomisina puolustus-, turvallisuus- ja viranomaistoimijoille niin kotimaassa ja kansainvälisesti kuin EU- ja Nato-yhteistyökentälle.

mainos
Teksti
GSD Nordic

Henkilöstöjohtaja Leena Orpo kertoo, että Patriassa panostetaan työkulttuuriin, kumppaneiden kanssa tehtävään osaamisen jatkuvaan kehittämiseen, entistä parempaan asiakastyytyväisyyteen sekä laadun parantamiseen ja kustannustehokkuuteen.

Globaali muutos ja kansalliset turvallisuusuhat edellyttävät puolustusalan jatkuvaa kehittämistä ja työskentelyä, jotta kriittisen infran haavoittuvuusaukot minimoidaan. Tämän vuoden alusta uusittu Patria-konsernin liiketoiminnan rakenne, strategia ja organisaatio sekä asiakaskeskeisen yhden luukun -palvelukulttuurin käynnistäminen tähtäävät maamme turvallisuuden ja huoltovarmuuden maksimointiin sekä kansainväliseen, kannattavaan liiketoiminnan kasvuun.

Puolustusalan asiantuntija maalla, merellä ja ilmassa

Patria on kansainvälinen puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan elinkaaren tukipalvelujen, teknologiaratkaisujen sekä lentokoulutuksen tuottaja. Patria tarjoaa asiakkailleen operatiivisen suorituskyvyn, kaluston käytettävyyden ja valittujen tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmien tuotteita ja palveluita sekä jatkuvaa kehittämistä. Patrian asiakkaita kotimaassa ovat mm. Puolustusvoimat, Rajavartiolaitos ja Poliisi.

Patriassa on Merivoimien ohjusvenekaluston elinjaksopäivityshankkeiden myötä kehitetty integraatiopalveluosaaminen, jossa hyödynnetään koko yrityksen laaja-alaista tietotaitoa. Integraatiopalveluiden keihäänkärkeä edustaa loppusuoraa lähestyvä Hamina-luokanelinjaksopäivitysprojekti. Alusluokka valmistui vuosien 1998–2006 aikana ja 2018 Puolustusvoimat allekirjoitti sopimuksen Patrian kanssa alusten peruskorjaamiseksi ja suorituskyvyn kehittämiseksi. LV2000MLU-nimellä kulkevan hankkeen tarkoituksena on jatkaa Hamina-luokan alusten elinkaarta aina 2030-luvulle saakka.

Kotimaan Joint & Security -toimintojen johtaja Mikko Viitaniemi ja myyntijohtaja Timo Aaltonen toteavat, että järjestelmien pitää toimia kaikissa olosuhteissa.

Merivoimien käytössä on tulevaisuudessa huippumoderneja ja suorituskykyisiä Patrian varustelu ohjusveneitä ja korvetteja sekä suuri määrä muita keskeisiä meripuolustuksen järjestelmiä. Integraatiopalveluiden lisäksi Patria panostaa jatkossa vahvasti vedenalaisen valvonnan ja maalittamisen, sukellusveneenetsinnän, miinanraivauksen ja liikkuvan tulenkäytön järjestelmiin.

Patria on myös F-35-hävittäjäkalustohankkeessa Puolustusvoimien merkittävä kumppani. ”Hornetit ja Hawkit ovat olleet jo pitkään Patrian ilmailuliiketoiminnan ytimessä. F-35-koneilla on tarkoitus lentää aina 2060-luvulle saakka. Huoltovarmuuden näkökulmasta tämä tuo vahvaa osaamista Patrialle ja on kansallisesti merkittävä myös työllistämisvaikutukseltaan, sillä tulemme valmistamaan Suomessa F-35-koneiden eturunkoja ja komponentteja globaaliin tarpeeseen. Lisäksi Patria osallistuu koneiden ja moottoreiden ylläpitoon”, Leena Orpo sanoo.

Huoltovarmuudessa korostuu varautumiskyky tiedon käsittelyssä

Patria on myös erilaisten tiedustelu-, valvonta- ja muiden korkean teknologian järjestelmien, kuten johtamis- ja kyberturvallisuusjärjestelmien ylläpitäjä. Lisääntyvät kyberuhat, globalisoituneet tietovirrat, datan määrän kasvu, kasvava riippuvuus globaaleista infrastruktuuripalveluista, tietomurrot sekä globaalin maailmanjärjestyksen murros edellyttävät meiltä jatkuvaa kehittymistä. Asiakaslupauksemme on: Kun kaiken on pakko toimia.

”Huoltovarmuuteen liittyy yhä korostetummin varautumis- ja reagointikyky tiedon käsittelyssä. Kyberhyökkäysuhille altis tieto on turvattava vakailla prosesseilla. Toimintaympäristöömme kuuluu keskeisesti, että puolustustarvikkeiden vientiä ja puolustuskriittistä dataa säännellään tiukasti”, täydentää Patriassa tietosuojasta ja compliance-riskien hallinnasta vastaava päällikkö Anna Nousiainen.

Kokonaisturvallisuusajattelu osana kriittisiä toimintoja

”Meille on keskeistä kokonaisturvallisuusajatteluun perustuva pitkäjänteinen, suhdanteista riippumaton vakaa toiminta kriittisissä toiminnoissa”, painottaa Mikko Viitaniemi, Patrian Suomen Joint & Security -toimintojen johtaja. ”Se, mitä Suomen puolustusvoimille kehitetään on myös globaalisti aivan kärkitasoa”, hän lisää.

Patrian kotimaan turvallisuusviranomaisasiakkaiden myyntijohtaja Timo Aaltonen kiteyttää nykytilanteen: ”Emme enää jaottele elävämme sodan tai rauhan ajassa vaan jatkuvasti harmaalla alueella. Turvallisuusviranomaisten operatiivisten järjestelmien tulee olla käytettävissä kaikissa tilanteissa, jotta kansalaisten turvallisuudesta voidaan huolehtia. Olemmekin yksi avaintoimittajista seitsemän turvallisuusviranomaisen yhteisessä kenttäjärjestelmässä.”

Merkityksellistä työtä huoltovarmuuden turvaajana

Erityisesti turvallisuuskriittisten tuotteiden ja palveluiden toimittamisessa korostuvat pitkäaikaiset  ja luottamukselliset asiakassuhteet. ”Näyttö vahvasta kotimaisesta puolustusteollisuudesta tuo kilpailuedun myös kansainvälisillä markkinoilla. Tiivistyneessä EU- ja Nato-yhteistyössä meillä on paljon annettavaa ja myös mahdollisuus kehittyä yhdessä”, Mikko Viitaniemi toteaa.

Patriassa tehdään yli 3 000 huippuammattilaisen voimin merkityksellistä työtä Suomen huoltovarmuuden turvaamiseksi. Patrialaiset ovat ylpeitä työstään, työ koetaan merkitykselliseksi. ”Meillä tavalliset ihmiset ratkaisevat epätavallisia haasteita. Työnantajalupauksemme on Työpaikka, jossa sinä ratkaiset. Tällä hetkellä etsimme lisää erityisesti IT-järjestelmäosaajia, ohjelmistokehittäjiä, suunnitteluinsinöörejä sekä lentokoneasentajia”, Leena Orpo vinkkaa.