{"id":4981,"date":"2019-05-21T13:16:36","date_gmt":"2019-05-21T10:16:36","guid":{"rendered":"https:\/\/suomenkuvalehti.fi\/kuvien-takaa\/?p=4981"},"modified":"2019-05-21T13:30:40","modified_gmt":"2019-05-21T10:30:40","slug":"koirat-eivat-kayta-housuja-suomalaista-sadomasotraumaterapiaa-cannesin-glamourin-vastapainona","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/suomenkuvalehti.fi\/kuvien-takaa\/koirat-eivat-kayta-housuja-suomalaista-sadomasotraumaterapiaa-cannesin-glamourin-vastapainona\/","title":{"rendered":"Koirat eiv\u00e4t k\u00e4yt\u00e4 housuja: suomalaista sadomasotraumaterapiaa Cannesin glamourin vastapainona"},"content":{"rendered":"\n

Jukka-Pekka Valkeap\u00e4\u00e4n<\/strong> uusi elokuva Koirat eiv\u00e4t k\u00e4yt\u00e4 housuja<\/em> saa t\u00e4n\u00e4\u00e4n maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla. Aamulla se esitettiin lehdist\u00f6lle ja illalla on gaalan\u00e4yt\u00f6s.<\/p>\n\n\n\n

Elokuva kuuluu Director’s Fortnight -sarjaan, eli se ei kilpaile Kultaisesta palmusta. Esityssarja on rinnakkainen virallisen, Thierry Fremauxin<\/strong> johtaman ohjelmiston kanssa.<\/p>\n\n\n\n

Usein asemaa Cannesissa ja lopulta nousua kilpasarjaan pedataan nimenomaan Director’s Fortnightin kautta: sinne ovat ensimm\u00e4iset Cannes-elokuvansa saaneet esimerkiksi Martin Scorsese<\/strong> ja Aki Kaurism\u00e4ki<\/strong>. Esityssarjassa on usein mukana sellaisia v\u00e4hemm\u00e4n salonkikelpoisia elokuvia, joiden tyylillinen rosoisuus ei aivan salli niiden nousta official selectioniin<\/em>.<\/p>\n\n\n\n

Koirat eiv\u00e4t k\u00e4yt\u00e4 housuja sopii Director’s Fortnightin ronskiin kattaukseen oivallisesti. Se on satumainen tarina sadomasokistisesta suhteesta, mutta enemm\u00e4n elokuva surusta ja yksin\u00e4isyydest\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

Pekka Strangin<\/strong> n\u00e4yttelem\u00e4 kirurgi Juha on menett\u00e4nyt vaimonsa. Juha kokee syyllisyytt\u00e4 ja vajoaa masennukseen tai kaipuuseen. Ehk\u00e4 kuolemankaipuuseen.<\/p>\n\n\n\n

Kuten nimest\u00e4 voi arvata, elokuvassa on vinoa huumoria. Tarina kulkee m\u00e4\u00e4r\u00e4tietoisesti ja taitavasti mauttoman rajalla. Viedess\u00e4\u00e4n teini-ik\u00e4isen tytt\u00e4rens\u00e4 ottamaan l\u00e4vistyst\u00e4 Juha p\u00e4\u00e4tyy tatuointi- ja l\u00e4vistyspaikan h\u00e4m\u00e4r\u00e4ss\u00e4 lady dominan k\u00e4sittelyyn.<\/p>\n\n\n\n

Kuristusote palauttaa Juhan el\u00e4m\u00e4\u00e4n, sill\u00e4 tajuntansa menett\u00e4ess\u00e4\u00e4n h\u00e4n n\u00e4kee kuolleen vaimonsa.<\/p>\n\n\n\n

Elokuvan moottorina on Juhan pakkomielle p\u00e4\u00e4st\u00e4 takaisin samaan tilaan ja samoihin harhoihin \u2013 ja ehk\u00e4 etenkin fantasiantavoitteluun verhoutunut kuolemankaipuu. Ty\u00f6 ja yhteys tytt\u00e4reen j\u00e4\u00e4v\u00e4t sivuun, kun mies janoaa takaisin Monan (Krista Kosonen<\/strong>) k\u00e4sittelyyn.<\/p>\n\n\n\n

Virkamiesm\u00e4isen Juhan ja arvoituksellisen Monan perverssi k\u00f6ydenveto menee niin pitk\u00e4lle, ett\u00e4 helposti samastuvalta katsojalta edellytet\u00e4\u00e4n jalostunutta kivunsietokyky\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

Pietari Peltolan<\/strong> kuvaus painottaa viileytt\u00e4 ja pintaa. BDSM:n asetelmallisuus ja roolileikit k\u00e4\u00e4ntyv\u00e4t harkitun sliipattuiksi jaksoiksi, joissa on tarkka rytmi.<\/p>\n\n\n\n

Valkeap\u00e4\u00e4 tuntuu tekev\u00e4n pes\u00e4eroa aiempaan tuotantoonsa vaihtamalla tyyli\u00e4 selke\u00e4sti elokuvan alussa: ennen traagista onnettomuutta kuvissa on sit\u00e4 malickmaista luonto-orgaanista autereisuutta, josta Muukalainen<\/em> ja He ovat paenneet<\/em> ammensivat kauneutta. Siit\u00e4 siirryt\u00e4\u00e4n kaupunkimilj\u00f6\u00f6seen, Juhan vauraan el\u00e4m\u00e4n minimalismiin ja Monan maailman varjoihin ja neonvaloihin.<\/p>\n\n\n\n

Elokuva on ohjaajan paras. Tarinan kuolemateeman huomioiden voi kuulostaa erikoiselta, ett\u00e4 Koirat eiv\u00e4t k\u00e4yt\u00e4 housuja on merkitt\u00e4v\u00e4sti v\u00e4hemm\u00e4n ahdistunut kuin Valkeap\u00e4\u00e4n kaksi edellist\u00e4 elokuvaa. Siin\u00e4 ei ole lainkaan sit\u00e4 vakavuuden tavoittelua, joka teki Muukalaisesta liian raskaan.<\/p>\n\n\n\n

Juhan haaveista huolimatta elokuva t\u00e4ht\u00e4\u00e4 lohtuun. Jos jutussa on fatalismia, se on samanlaista kuin Jacques Audiardilla<\/strong>, jonka demi-monde tulee mieleen tunnelmista ja toteavasta kerronnasta. Perusdraaman proosallisesta selittelyst\u00e4 vapautunut aikak\u00e4sitys \u2013 y\u00f6 ottaa vallan \u2013 on varmaotteisen elokuvallinen Claire Denisin<\/strong> ja Audiardin hengess\u00e4. Valkeap\u00e4\u00e4 itse on puhunut huumoriin ja ihmiskuvaan liittyen Billy Wilderist\u00e4<\/strong>.<\/p>\n\n\n\n

Niin, onko elokuva komedia? Minusta se l\u00e4hestyy musertavaa surua ja yksin\u00e4isyytt\u00e4 nimenomaan absurdin huumorin suodattimella, tinkim\u00e4tt\u00f6m\u00e4sti melkein alusta ainakin ihan loppuun. Elokuvan viimeisten kuvien p\u00e4\u00e4ll\u00e4 soi yksi klassisen italodiskon elektronisista helmist\u00e4, Mr. Flagion Take a Chance. Melankolisen kylm\u00e4, robottiseksik\u00e4s ja itsevarma saundi kiteytt\u00e4\u00e4 jotain olennaista koko elokuvasta.<\/p>\n\n\n\n

Lehdist\u00f6n\u00e4yt\u00f6ksen j\u00e4lkeinen kansainv\u00e4linen mediavastaanotto on vasta alkamassa. Screen Dailyn arvio<\/a> oli vaisu joskin varsin positiivinen sik\u00e4li, ett\u00e4 elokuvalle ennustettiin laajaa festivaalin\u00e4kyvyytt\u00e4. Muiden englanninkielisten elokuvamedioiden arvosteluja voidaan odottaa ainakin iltap\u00e4iv\u00e4\u00e4n, mutta Twitter-kommentit ovat p\u00e4\u00e4osin hyvinkin positiivisia.<\/p>\n\n\n\n

What a way to start the day. Finnish BDSM-themed DOGS DON'T WEAR PANTS is a darkly comic exploration of grief, where sexual desire teems with aching loneliness, until the final, memorable dance. Praised be the @Quinzaine<\/a> that brought us so much good #Cannes2019<\/a> pic.twitter.com\/5MPx25WVSB<\/a><\/p>— Leonardo Goi @ Cannes (@LeonardoGoi) May 21, 2019<\/a><\/blockquote>