Se alkaa supersankareista – vuonna 2020 Hollywoodin keihäänkärki on naisten

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Yhdysvalloissa yleisin elokuvien lipunmyyntijärjestelmä on Fandango. Yhtiö teki asiakastutkimusta – ei tieteellistä, ihan vain kyselyn – vuoden 2020 odotetuimmista elokuvista.

Näiden elokuvien voidaan olettaa myös olevan kansainvälisesti vuoden 2020 menestyneimpiä ensi-iltoja.

Seitsemän kärki on järjestyksessä Wonder Woman 1984, Black Widow, The Eternals (nuo kolme supersankarielokuvia), Disneyn live-versio animaatiosta Mulan, Bond-seikkailu No Time to Die, kauhuelokuva A Quiet Place 2 ja supersankarigenreen kuuluva Birds of Prey.

Kyllä, kaikki ovat jatko-osia, paitsi tuo Mulanin versiointi. (Se on tietenkin ilmeistä, että tutut aiheet ja sarjat kiinnostavat – miksipä alkuperäisaiheeseen perustuvaa elokuvaa hirveästi etukäteen odotettaisiin.)

Ainakin neljässä näistä elokuvista päähenkilö on nainen.

Rakenteellisesti vielä kiinnostavampaa on se, että viidessä näistä seitsemästä ohjaaja on nainen.

Hollywoodissa tapahtuu muutoksia – ja nimenomaan huipulla. Viime vuoden sadasta menestyneimmästä amerikkalaisesta elokuvasta suurempi osa kuin koskaan oli naisten ohjaamia, tosin osuus oli edelleen matala. Jos verrataan näiden menestysten suhdetta naisten ohjaamien elokuvien osuuteen, käy ilmi, että naisten ohjaamat elokuvat ovat menestyneet selkeästi keskimääräistä paremmin. (Tuossa New York Timesin jutussa käsitellään myös tasa-arvo-ongelmaa elokuvien työryhmissä laajemmin, sillä niissä sukupuolijakauma ei ole vielä lähellä tasaista.)

Suunta on selkeä. Hollywoodissa raha menee ideaalien edelle. Isojen yleisöelokuvien ohjaajiksi valitaan ne, joiden katsotaan suorituvan tehtävästä tavalla, joka houkuttelee yleisöä eli myy lippuja. Hittielokuvan katsojalle ohjaajan sukupuoli ei välity lippua ostaessa. Sillä on väliä, millainen kokemus elokuva on, ja puhutaanko siitä hyvää eteenpäin. Viime vuosina esimerkiksi Wonder Woman (ohjaus Patty Jenkins), Captain Marvel (ohjaus Anna Boden ja Ryan Fleck) ja Frozenit (ohjaus Chris Buck ja Jennifer Lee) ovat dollaripinojen korkeudella osoittaneet Hollywoodissa, että on muutoksen aika.

Vuonna 2020 vuorossa ovat esimerkiksi Patty Jenkinsin jatko-osa vuoden 2017 suurimpiin hitteihin kuuluneelle Wonder Womanille, Cate Shortlandin ohjaama Black Widow sekä Cathy Yanin ohjaama Birds of Prey, joka on jatkoa Suicide Squadille – ja on Jokerin tapaan poikkeuksellisesti lapsilta kielletty (Yhdysvalloissa ikärajaltaan R) supersankarigenren puitteisiin kuuluva elokuva.

Erityisen paljon odotetaan Chloé Zhaon ohjaamalta The Eternalsilta, jonka harteilla on uuden Marvel-elokuvasarjan käynnistäminen. Siinä puhutaan useiden miljardien bisneksestä.

Olisi absurdia väittää, että naiset ohjaisivat parempia tai suositumpia elokuvia kuin miehet, samoin kuin olisi absurdia väittää, että miehet ohjaisivat parempia tai suosituimpia elokuvia kuin naiset. Ylipäänsä vertailua ei ole mitenkään voitu tehdä, koska niin pieni osa ohjaajista on ollut naisia, ja isojen tuotantojen ohjaajista aivan häviävän pieni osa.

Amerikkalainen elokuvantekemisen järjestelmä perustuu periaatteessa puhtaasti markkinatalouteen. Ei ole tukia, ei ole komiteapäätöksiä. Voi olla kauniita puheita, mutta kenenkään palkkaaminen ohjaajaksi ei ole markkinointitempaus tai kilven kiillottamista. Itse bisnes on kuin tiedettä.

Se, että nyt luotetaan naisohjaajiin, ja on syytä luottaa koska he todistetusti tekevät aivan yhtä menestyneitä elokuvia kuin miehet, kertoo että markkinat eivät tätä asiaa sittenkään hoitaneet. Sillä mitä muuta syytä muutoksen yhtäkkisyydelle voi olla kuin seksismi, jota nyt puretaan?

Kautta aikain Oscareissa on kaikissa kategorioissa ollut ehdolla 88,5-prosenttisesti miehiä, laski Goldderby. Elokuvien työryhmissä suhdeluku ei ole ikinä ollut näin vääristynyt, joten epäsuhta on tolkuton.

Tänään jännitetään, saako Greta Gerwig ohjauksen Oscar-ehdokkuuden elokuvasta Pikku naisia. Se olisi vasta kaikkien aikojen kuudes ohjausehdokkuus naiselle. Edellinen oli Gerwig kaksi vuotta sitten Lady Birdistä. Mikäli hän nyt saa ehdokkuuden, Gerwig olisi kaikkien aikojen ensimmäinen ohjaamisesta kaksi kertaa Oscar-ehdokkaana ollut nainen.

Ainoa parhaan ohjauksen Oscarin voittanut nainen on The Hurt Lockerista kymmenen vuotta sitten palkittu Kathryn Bigelow, joka on myös ollut ehdolla sen yhden ainoan kerran.

Toistaiseksi naisia on siis ollut parhaan ohjauksen Oscariin ehdolla viisi kertaa.

Miehiä on ollut ehdolla kategoriassa yhteensä yli 420 kertaa.