Scarlett Johanssonin ja Disneyn palkkioriita on oire Hollywoodin murroksesta

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Scarlett Johansson vie Disneyn oikeuteen sopimusrikkomuksesta. Kyse on Black Widow -elokuvasta ja Johanssonin palkkiosta.

Palkkioon kuului kiinteän osan päälle rojalteja myydyistä lipuista. Marvel-seikkailu Black Widow tuli heinäkuun alussa kuitenkin ensi-iltaan tavalla, jota ei sopimusta joskus kauan ennen pandemia-aikaa solmittaessa osattu ennakoida: se julkaistiin Disney+ -suoratoistopalvelussa (lisämaksulla) samaan aikaan kuin valkokankailla.

Black Widow’n valkokangasmenestys on jäänyt merkittävästi vähäisemmäksi kuin Marvel-elokuvilla ”normaaliaikaan”. Kyse ei ole ainoastaan tästä elokuvasta, vaan ylipäänsä elokuvateatterien kävijämäärät ovat koronan vuoksi olleet merkittävästi totuttua heikommat. On vaikea arvioida, kuinka paljon lipunmyyntiä vähensi mahdollisuus katsoa elokuva kotona. (Elokuvateatteriketjujen ja Yhdysvaltojen elokuvateatteriliiton mukaan se oli ratkaiseva tekijä.)

Johanssonin keissi on yksi virstanpylväs lisää vaikealla tiellä, jota Hollywood laahustaa kohti uutta normaalia. Samanlaisia kipuiluja liittyi Warnerin ratkaisuun julkaista kaikki vuoden 2021 isot elokuvansa Yhdysvalloissa pandemian vuoksi samanaikaisesti valkokankailla (jossa levityksen laajuus on alisteinen kunkin hetken rajoituksille) sekä HBO Max -suoratoistopalvelussaan. Jotkut Warnerin elokuvien tuottajat tulivat julkisuuteen samalla perusteella kuin Johansson: mites rojaltit sitten jaetaan? Asia saatiin sovittua.

On selvää, että Disney haluaa kehittää itselleen mahdollisimman tuottoisan julkaisustrategian. Tällä hetkellä sen kannattaa panostaa Disney+ -palvelunsa tilaajamäärän kasvuun. Black Widow’n striimausjulkaisun arvo valui kuitenkin näin ainoastaan Disneylle.

”Suoraan suoratoistoon” -ratkaisu tulee niin yllättäen, että siihen ei ole ymmärrettävästi oikein osattu varautua. Elokuvateatterit ovat aivan ylivoimaisesti tuottoisin jakelutapa. Hieman samanlaista kipuilua nähtiin 1980-luvulla, kun videokasetit tulivat markkinoille: uudesta jakelutavasta ei ollut mainintaa vanhoissa sopimuksissa, joten tallenteiden tuotonjakoa tulkittiin jos jonkinlaisilla tavoilla.

Tähän mennessä vuotaneiden tietojen mukaan Johanssonin kiinteä palkkio olisi ollut yksinään jo 20 miljoonaa dollaria. Silti Johanssonin näkemystä on helppo ymmärtää. Mikäli oletus on, että lipputuloista kertyy sen päälle siivu (väitetysti jopa 50 miljoonaa dollaria), summan valtavuudesta huolimatta ratkaisu julkaista elokuva myös kotikatseluun ilman siltä puolelta Johanssonille kertyviä rojalteja kuulostaa sopimusrikkomukselta.

Oikeus tuskin päättää keissin lopputulemaa. Hollywood-studiot eivät halua ennakkotapauksia, joiden perusteella ne voisivat jatkossakin joutua maksumiehiksi – se kannustaisi kaikkia kynnelle kykeneviä uusiin oikeusjuttuihin. Disney sopinee jutun oikeussalin ulkopuolella, jolloin detaljit jäävät salaisiksi. Se lienee Johanssonillekin edullisin tapa toimia.

Kyse kun on myös toisesta suuresta muutoksesta. Näyttelijöiden arvoa on punnittu jo vuosien ajan aivan erilaisilla kriteereillä kuin kymmenen, saati kaksikymmentä vuotta sitten.

Jättipalkkioiden aika on jäänyt taakse, muutamia ehdottomia kärkinimiä lukuunottamatta, ja heillekin kymmenien miljoonien palkkioita maksetaan ainoastaan franchise-elokuvista, joissa elokuvasarjan tuttuus ja tietyn näyttelijän merkitys juuri tälle sarjalle kohtaavat. Arvokkainta on franchise, kehys ja jatkumo, etenkin kun puhutaan supersankarileffoista: se on puheenaihe, ei kunkin leffan tähdet.

Samassa ilmiössä näkyy, kuinka ainoastaan franchiset ovat Hollywood-jäteille rahanarvoisia tai kannattavia isoja sijoituksia.

Robert Downey Jr. oli Marvelille pitkään ainoa korvaamaton, ja siksi hänen palkkionsa nousivat tähtitieteellisiksi. Johanssonin kiinteän palkkion suuruus on melkein yllättävämpää kuin väitetty rojaltipotti. Noin suuria kiinteitä palkkioita maksaa lähinnä Netflix ykköstähdille, kuten Adam Sandlerille, Ryan Reynoldsille ja Ben Affleckille. (Parhaiten palkattujen näyttelijöiden lista on miesvaltainen, ja korkeimmalla ovat Johansson ja Moderni perhe -sarjan Sofia Vergara.)

Marvel-elokuvistakin maksetaan yleensä aika maltillisia summia, vaikka ne ovat suosituimpia elokuvia. Näyttelijät ovat korvattavissa. Jossain vaiheessa chrishemsworthit vaihdetaan seuraaviin. Megatähtien jälkeen suhteessa parhaiten taitavat niistä netota ne kunnianarvoisat indie-nimet, joita värvätään tuomaan uskottavuutta.

Tilda Swinton saanee Marvel-rooleistaan moninkertaisen päiväpalkan verrattuna art house -elokuviin, joista hänet tunnetaan. Joku uraansa aloitteleva tähti taas saa Marvel-elokuvaroolista sellaisen nosteen ja näkyvyyden, että tekisi sen vaikka ilmaiseksi.