Merkittävin julkistus pariinkymmeneen vuoteen – Suomeen tuli yhtäkkiä uusi iso elokuvayhtiö

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Tiedote kopsahti melkein salamaniskun yllätysvoimalla. Suomeen syntyy uusi ja ainutlaatuinen elokuva-alan yritys. Aurora Studiosin takana ovat Ari Tolppanen, Ari Lahti ja Otava.

Yhtiö aikoo levittää kotimaisia tulevia elokuvia. Se tarkoittaa, että se myös osallistuu niiden rahoittamiseen jo tekovaiheessa, ja tiedotteessakin mainitaan, että yhtiö on mukana elokuvien ”kehittelyssä”.

Vaikka Aurora Studios ei ole varsinainen tuottaja, sen panos rahoittavana jakelijana voi siis olla rahallisesti hyvinkin paljon suurempi kuin elokuvan tuotantoyhtiön, ja se haluaa vaikuttaa tekoprosessiin.

Aurora Studios julkaisi jo muutamia tulevia nimikkeitä. Ensimmäisenä, ensi vuoden kevääksi, ehtinee Aku Louhimiehen uusi elokuva Odotus. Tekeillä ovat myös elokuvaversio Ulla-Maija Paavilaisen kirjoittamasta Kirsti Paakkasen elämäkerrasta Ja suurin niistä on rakkaus sekä filmatisointi Emmi Pesosen tulevasta romaanista.

Louhimiehen nimi ei ole yllätys. Capmanin perustaja Tolppanen ja Icecapitalin perustaja Lahti olivat myös Tuntemattoman sotilaan yksityisiä rahoittajia, muiden miljonäärien joukossa. Aurora Studiosin perustamisen yhteydessä firma osti Elokuvayhtiö Suomi 2017:n eli firman, joka perustettiin Tuntemattoman sotilaan rahoittamiseksi ja joka hallinnoi edelleen sen oikeuksia.

Heti ei nähdä jättielokuvia, mutta Aurora Studiosin perustaminen jo nyt iso uutinen ja lupaa tiettyä myllerrystä – jo siksi, että luvassa on uusia resursseja.

Mitään tällaista ei ole alalla tapahtunut sen jälkeen, kun isot ulkomaiset levitysyhtiöt (Nordisk Film, Svensk Filmindutri, jo lopetettu Sandrew sekä kotimaisten tekemisestä vetäytynyt Disney) tulivat Suomeen parikymmentä vuotta sitten.

Muutoksen käynnistämiseen onkin tarvittu kahden tunnetun pääomasijoittajan Tolppasen ja Lahden sekä Otava-konsernin panos.

Suomen kaupallisia levitysmarkkinoita ovat koko 2010-luvun hallinneet tanskalaisomisteinen Nordisk Film ja ruotsalaisomisteinen SF Studios (ent. FS Film, osa Svensk Filmindustri -konsernia). Kumpikin on kotimaassaan yli sata vuotta vanha firma. Aurora Studiosin toimitusjohtajaksi menee Antti Toiviainen, joka oli FS/SF:llä 20 vuotta, pitkään toimitusjohtajana, Suomen maajohtajana ja välissä Tukholmassa pohjoismaisen levityksen johtajana. Kokemusta siis riittää. Sisältöjohtajaksi on palkattu Roosa Toivonen.

Elokuvien teatterijakelua on vaikea verrata muiden kulttuurituotteiden levittämiseen. Ehkä tilanne on lähinnä sellaista skenaariota, että koko Suomessa olisi ainoastaan kaksi omavaraista, ulkomaalaisomisteista kirjojen kustannusyhtiötä, jotka sijoittavat tuleviin teoksiin yksityistä riskirahaa – ja rinnalle tulisi nyt jopa yli kymmenen vuoden hegemonian jälkeen kolmas omavarainen, kotimainen toimija, joka pyrkii niiden rinnalle ja samalla tuo tietenkin uutta rahaa tekemiseen.

Vaikka Aurora Studios nimenomaan ei ryhdy ainakaan vielä tuotantoyhtiöksi, taustalla on myös vajaus tai rako tuotantopuolella. Nordisk ei ole ryhtynyt tuottamaan meillä elokuvia osin siksi, että se omistaa puolet Solar Filmsistä. SF Studios eli aiemmin Svensk Filmindustri ei vain jostain syystä ole koskaan uskaltautunut perustamaan tuotantoa Suomeen, vaikka sillä on sitä perinteikkäästi muissa Pohjoismaissa. (Sivumaininta: kun SF täytti viime vuonna 100 vuotta ja annoin Varietylle haastattelua aiheesta SF ja Suomi, brittitoimittajalta kesti todella pitkään sisäistää, että yhtiö ei tosiaan itse tee elokuvia Suomessa – hän piti tuotantoa itsestäänselvyytenä, yhtiö kun on muissa Pohjoismaissa niin keskeinen tuottaja.)

Jonkinlaista vihjettä kulissien takaisista pyrkimyksistä jakelun disruptioon nähtiin yli vuosi sitten, kun Sanoma ilmoitti perustavansa Nelosen yhteyteen oman elokuvien jakeluyhtiön.

Se ei ole vielä oikeastaan aloittanutkaan – firmalta on tulossa vasta nyt tämän vuoden marraskuussa ulos ensimmäinen leffa, Pertsa ja Kilu, jota seuraa ensi vuonna Vinski ja näkymättömyyspulveri. (Kumpikin perustuu 1950-luvun lastenkirjaan tai ainakin niiden hahmoihin.) Osaston perustamisen syynä taitaa olla enemmän Sanoman strateginen pyrkimys omien tuotteiden jakelun eri kerrosten hallitsemiseen kuin varsinainen alueen valtaaminen muilta.

Aurora Studiosin ilmoitetuista ensimmäisistä elokuvista ei ole vielä jyriksi, etenkin kun Paakkanen-elokuva taitaa olla vasta aivan alkuvaiheissaan.

Juhani Ahon tekstiin perustuva Odotus ei ole ainakaan vielä saanut Suomen elokuvasäätiön tuotantotukea, mutta se tehdään silti. Ulkopuolelta vähän näyttää, että se on kamaridraama, jolla Louhimies aktiivisesti pyrkii lunastamaan paikkaansa uudelleen. Kun muiden hankkeiden aikatauluja ei vielä julkistettu, ymmärtäähän sen, että Aurora Studiosista kertovat ensimmäiset lehtijutut ovat vielä vaisumpia kuin mitä itse leffarahoitus- ja bisnesnäkökulmasta tosiasiallinen uutisarvo perustelisi.

Aurora Studiosin perustajilla on syvät taskut, eikä tällaista yhtiötä perusteta huvin vuoksi. Kyse on kovasta rahasta ja sijoittamisesta alaan, jossa siis nähdään nyt uusia mahdollisuuksia.

Toisaalta kyse on myös alan kiristymisestä. Dvd-tulot ovat haihtuneet formaatin kuihduttua ja elokuvajakelussa kilpailu on kovempaa kuin vuosikymmen sitten. Levittäjällä on siis enemmän riskejä kuin ennen strimausaikaa, ja siksi Nordisk ja SF Studios ovat sijoittaneet elokuviin varovaisemmin kuin oli tapana.

Jos yhtiö kasvaa niin kuin tiedotteesta voi päätellä, mahdollistajana ja oman kirstunsa vartijana Aurora Studiosista tulee myös kulttuurillisesti tärkeä sisältöpäättäjä. Keskikokoisille ja vähänkään isommille suomalaisille elokuville levittäjä panoksineen on toteuttamisen vaa’ankieliasemassa.

Tolppasen toinen elokuvahanke on Narinkkatorin elokuvateatterikokonaisuus, joka kulkee samankaltaisella nimellä llona Studios. Siinä mukana ovat sijoittaja Mikko Leino, elokuvatuotantoyhtiö Bufo, Suomen toiseksi suurin elokuvateatteriketju Bio Rex Cinemas ja ravintola-ajan suurtoimija Noho Partners.

Ei mikään pieni juttu sekään.

Suomen Kuvalehti kuuluu Otava-konserniin.

Muokattu 24.6. klo 13.55: tarkennettu Vinski ja näkymättömyyspulveri -elokuvan ensi-illan ajankohtaa ja lisätty maininta Pertsa ja Kilu -elokuvasta.