Blogit

Elokuvakriitikko Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Iron Sky: The Coming Racen tekemisen tarina – hysteerisempi kuin itse elokuva

Blogit Kuvien takaa 11.1.2019 10:16
Kalle Kinnunen
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Iron Sky: The Coming Race saa maailmanensi-iltansa Helsingissä ensi keskiviikkona 16.1. Elokuva on ollut tekeillä kauan ja jälkituotannossa poikkeuksellisen pitkään: se kuvattiin vuoden 2015 lopulla.

Ensimmäinen Iron Sky sai ensi-iltansa seitsemän vuotta aiemmin, helmikuussa 2012.

Olen seurannut jatko-osan tarinaa viime vuosina muun muassa puolentoista vuoden takaisessa Image-lehden henkilökuvajutussa tuottaja Tero Kaukomaasta, päivityksellä tuotannon ja tuoteperheen tilanteesta keväällä 2018 ja viimekesäisellä blogauksella oikeusjutusta.

20 miljoonan euron leffassa panokset ovat korkeat. Tässä tapauksessa riskikertoimet ovat olleet aivan poikkeukselliset.

En ole tietenkään tiennyt kaikkea, mitä Iron Skyn jatko-osan kulisseissa tapahtuu. Ensi viikolla Likeltä ilmestyvä kirja Iron Sky: The Coming Race – sensuroimaton syntytarina kertoo uutta vaikeasta tuotannosta. Kirjoittaja on Annika Vuorensola, Iron Sky-elokuvien ohjaajan Timo Vuorensolan vaimo.

(Olen kirjoittanut ao. kirjaan Iron Sky -ilmiötä ja omaa näkökulmaani käsittelevät alkusanat – puolitoista vuotta sitten. Vasta nyt sain lukea valmiin kirjan.)

Kirja koostuu pitkälti tekijöiden, näyttelijöiden ja fanien / fanisijoittajien haastatteluista, joista on tehty omat suljetut lehtiartikkelimaiset lukunsa. Vaikeuksiakin käsitellään varsin avoimesti varsinaisessa tarinallisessa osuudessa. Aivan tavallisessa making of- kirjassa ei varmasti olisi virkettä ”Iron Sky The Coming Racen jälkituotanto pysähtyi välimiksauksen valmistuttua puolitoista vuotta kuvauksien alkamisesta, koska rahat loppuivat.”

Kirjassa kuvaillaan prosessia, joka on kuin jatkuvaa uhkapeliä. Jo esituotannon loppuvaiheessa kävi ilmi, että rahaa on liian vähän. Kuvausten aikana oli palkanmaksuongelmia.

Keväällä 2017 rahaa puuttui 2,5 miljoonaa euroa, ja se olikin vasta todellisten hankaluuksien alkua.

Levittäjäksi sitoutunut Universal Pictures sai viivästyksen myötä mahdollisuuden purkaa sopimuksen. Oli lähellä, että completion bond ottaisi elokuvan viimeistelyn haltuunsa.  ”Lisääntyneillä rahoitus- ja juristikuluilla olisi jo melkein tehnyt keskikokoisen suomalaisen elokuvan”, Annika Vuorensola kirjoittaa.

Tuotanto pysähtyi kokonaan yli vuodeksi. Kirjasta paljastuu, että lopullinen käänne tuli uusien kotimaisten sijoittajien lähtiessä mukaan ja saksalaisen tehosteyhtiö Pixomondon johtohenkilön ilmeisesti muutettua mielensä.

Elokuvanteon kuvauksena kirja ei ole ehkä maallikolle antoisin mahdollinen, koska monet monimutkaiset asiat jäävät avaamatta. Selittämättä jää sekin, mikä on European Film Bonds ja mikä sen ero completion bondiin, josta paljon puhutaan. (European Film Bonds on vakuutusjärjestelystä vastannut yhtiö. Isossa indietuotannossa on kiinni useiden rahoittajien sijoituksia. Completion bond on järjestely, joka takaa elokuvan valmistumisen, hätätapauksessa vaikka niin, että tuottaja ja ohjaaja korvataan. The Coming Racen jälkituotannon aikana tämä kävi niin lähellä, että Kaukomaa kirjan mukaan kertoi ohjaajalle miten toimia, jos hänet erotetaan.)

Näinhän tämä usein menee: kirja muuttuu sitä mielenkiintoisemmaksi, mitä enemmän matkalla on vaikeuksia. On aivan perusteltua, että yksi haastatelluista ja oman lukunsa saaneista henkilöistä on tuottaja Kaukomaan naisystävä Petra Theman, sillä hänen todistuksensa on teoksen väkevintä antia. ”Se oli niin raskasta ja mieletöntä. Että tässä menee henki, elämä ja miehen terveys. Sekin oli kysymysmerkki, että miten tuollaisen tason tuottaja pystyy edes olemaan läsnä perheelleen. Muistan aina sen hetken, kun tajusin ettei tämä lopukaan ensi-iltaan. Että tämä on nyt minun elämääni”, Theman muistelee jo ensimmäisen Iron Skyn aikaa – ja kirjan käsittelemä jatko-osa oli siis vielä hankalampi prosessi.

Ulkomaiset osatuottajatkin kuvailevat aivan poikkeuksellista stressiä ja niitä riskejä, joita hankkeen karahtaminen voisi uralle aiheuttaa.

Kirja päättyy melkein kuin seinään – vaikeudet voitettiin ja loput työt saatiin tehtyä.

Elokuvan tekeminen oli siis mieletön tarina sinänsä. Tietyllä tapaa kirjan tapahtumaketju on listamaisuudessaankin – ainakin elokuva-alan hulluudesta ja tämän hankkeen kriiseistä kiinnostuneelle – jännittävämpi kuin itse elokuva, jossa ei varsinaisesti ole kyse jännityksestä vaan sekoilusta. Ellen olisi itse ollut jo kohtuullisen tietoinen isoimmista käänteistä ja Kaukomaan avoimuusprinsiipistä, pitäisin tekemisen tarinaa varmaankin paitsi hysteerisenä, myös yllättävänä paljastuksena.

Lähikuukausina selviää, mitä hyperstressaavasta jättihankkeesta jää käteen yleisön ja rahan suhteen. Mutta ainakin elokuva tuli valmiiksi.