Tanssia ilman rajoja

Taiteellisesti tinkimätöntä. Uskaliasta, järkähtämättömän poliittista. Suvereenia ja anteeksipyytelemätöntä. Feminististä.

Manipuloivaa ja mielivaltaista. Kontrolloivaa, impulsiivista ja pelon ilmapiiriä lietsovaa.

Kritiikeissä ylistetään kahden suomalaisen nykytanssiryhmän, Susanna Leinonen Companyn (SLC) ja Kekäläinen & Companyn (K&C) työtä, mutta niissä työskennelleet kertovat epäasiallisesta kohtelusta.

Suomen Kuvalehti haastatteli kuuttatoista työryhmissä toiminutta ihmistä: tanssijoita, muita taiteilijoita, suunnittelijoita sekä tuotannon työntekijöitä.

Haastateltavista kukaan ei halunnut esiintyä omalla nimellään. Moni vetosi tapahtumien aiheuttamaan henkiseen kuormitukseen tai siihen, että työskentelee yhä tanssin kentällä. Usea kertoi oman tai jonkun toisen työskentelyn päättyneen sairauslomaan tai vaatineen asian käsittelyä terapiassa.

Tietojen luotettavuus on varmistettu kuulemalla ryhmissä eri aikoina työskennelleitä laajasti ja toisistaan riippumattomasti.

SK haastatteli aiheesta myös koreografeja Susanna Leinosta ja Sanna Kekäläistä. He näkevät asian toisin.

Haastateltujen työntekijöiden kuvaamat tapahtumat ulottuvat 2000-luvun alkupuoliskolta vuoteen 2019.

Esiin nostetut ongelmat eivät koske vain kahden ryhmän työtapoja, vaan niiden taustalla on alan rakenne, jossa kaikilla on niukkaa, mutta jossa freelance-tanssijoiden asema on erityisen epävarma ja haavoittuva.

Kummankin ryhmän entiset jäsenet kertoivat tarpeettoman pitkiltä tuntuneista harjoitusrupeamista.

Esimerkiksi Sanna Kekäläisen projektissa 2000-luvun alussa oli päivittäiset kuuden tunnin intensiiviset harjoitukset yhdellä 15 minuutin tauolla. Normaalia syömistä ei suositeltu. ”Koreografin keho ei siinä tilanteessa tarvinnut [ruokaa] niin muutkaan ei sit tarvinnut”, tanssija kertoi.

Tanssijan mukaan Kekäläinen puhui hänelle asiattomasti laihduttamisesta ja hyppyytti häntä muiden edessä liian suurissa kengissä niin pitkään, että tanssijan jalat tulehtuivat. ”Et nyt jumalauta lopeta!” Kekäläinen huusi tanssijalle.

Myös sairauslomista on ollut kiistaa.

Kaksi SLC:lle työskennellyttä kertoi Susanna Leinosen pyrkineen selvittäneen työterveyslääkäriltä, ovatko sairauslomien perusteet todellisia.

Kun K&C:n tanssija sairastui flunssaan, hän sai kuulla Kekäläiseltä, että yritti piilotajuisesti sabotoida hänen työtään – syytös, jonka moni muukin oli kuullut Kekäläiseltä vuosien varrella.

Tuotantoa oli harjoiteltu intensiivisesti puolen vuoden ajan. Nyt tilalle otettiin yllättäen uusi tanssija, joka teki lyhyen harjoittelujakson jälkeen valtaosan esityksistä.

”Niissä tehtäväni oli ryömiä siellä taustalla, kun Sanna ja toinen tanssija tekee sitä, mitä mun piti alun perin olla tekemässä. Hän esitteli mulle uuden roolin siten, että tää on todella upea juttu. Mun mielestä se oli sadistinen teko.”

Työntekijät kertoivat myös huutamisesta ja pelon ilmapiiristä.

”Koreografi (Leinonen) valitsi jonkun, yleensä naispuolisen tanssijan silmätikukseen ja jatkuvasti kyykytti häntä ja hajotti henkilön itsetuntoa harjoitustilanteissa”, tanssija kertoi.

Kekäläiselle työskennelleet kuvasivat tämän tarkoituksellisesti hakeneen konflikteja.

”Hän sanoi todella usein: ’istuu haaleessa veessä’. Että jotain täytyy tapahtua, ettei elämä ole noin mukavaa. Sitten usein tuli valtava konflikti, jossa murrettiin sen ihmisen itsetuntoa. Ja sen jälkeen tuli pelko tilalle.”

Syksyllä 2018 osa Susanna Leinonen Companyn entisistä ja silloisista työntekijöistä perusti Facebookiin suljetun keskusteluryhmän. Osallistujat huomasivat pian puhuvansa samoista asioista.

Toukokuussa 2019 Suomen tanssi- ja sirkustaitelijoiden liiton Liitos-lehti julkaisi kannanoton, jossa 26 SLC:ssä työskennellyttä toi esiin väärinkäytöksiä. Samoihin aikoihin ryhmän jätti usea siinä vuosia työskennellyt.

Ongelmien kuvaus jäi tekstissä hyvin yleisluontoiseksi. Kun julkista kannanottoa työstettiin, moni oli väsynyt ja pelkäsi ulostulon johtavan kunnianloukkaussyytteeseen.

Leinonen vastasi kirjoitukseen SLC:n verkkosivuilla. Hän pahoitteli ikäviä kokemuksia ja painotti työhyvinvointiin panostamisen tärkeyttä.

SK:n haastattelemien entisten työntekijöiden mukaan ryhmässä oli useaan otteeseen ehdotettu säännöllisiä työyhteisökeskusteluita. Ne kaatuivat koreografin ajanpuutteeseen. Lisäksi syntyi kiistaa siitä, voivatko keskusteluhetket olla työaikaa.

Haastateltavat kuvasivat Leinosta karismaattiseksi, hauskaksi ihmiseksi, joka on myös mielettömän lahjakas ja erityinen taiteilija. Useat kertoivat myös, että Leinosen kanssa ajautui helposti tilanteeseen, jossa joutui puolustamaan, suojelemaan ja ymmärtämään häntä.

”Hän on tosi taitava imaisemaan mukaan omaan maailmaansa, missä hän uskoo, että kaikki ovat häntä vastaan. Taiteen edistämiskeskus on häntä vastaan, Tanssin tiedotuskeskus on häntä vastaan, tanssin kenttä on häntä vastaan, hänen tanssijat on häntä vastaan, kaikki muutkin työntekijät on häntä vastaan”, tuotannossa työskennellyt kertoi.

Haastateltavien mukaan Leinosella oli ryhmässään täysi valta, niin toimiston kuin tanssisalin puolella.

”Tekemisessä korostui voimakkaasti koreografin oma fyysisyys. Salissa oli tunnelma, että hän pystyisi tekemään kaiken itse. Ja kun kukaan ei pysty monistautumaan, kaikki ovat vain huonoja kopioita”, tanssija kertoi.

Koreografia täytyi miellyttää, sillä tuotannoissa tanssijat olivat viimeiseen asti epävarmoja, olisiko heillä töitä esityksessä vai ei.

Pahimmat kriisit ryhmässä nähtiin tyypillisesti ennen uuden teoksen ensi-iltaa.

Nasty-esityksen (2018) teemoja olivat Me too ja naisten itsemääräämisoikeus. Koreografi ei avannut taiteellista visiotaan tanssijoille, joten heidän oli hankalaa ymmärtää esityksen liikekieltä ja vaatetusta.

Usea haastateltava kertoi harjoitusperiodilla tapahtuneesta ”läksytyskohtauksesta”, jonka laukaisi tanssijan yritys ottaa puheeksi paljastavan vaatetuksen epämukavuus.

Eräs kuvasi Leinosen puheenvuoroa alistusmonologiksi ja järjettömäksi moraalisaarnaksi, jossa tämä haukkui kaikki paikalla olleet taiteenvastustajiksi.

Tanssijat kokivat, että heidät häväistään.

”Heidät laitetaan tonne lattialle tekemään naintiliikkeitä ja sit sanotaan, että tää on feminismiä. Koska tanssijoilla oli tämä olo, niin valosuunnittelija halusi tehdä himmeämpiä valoja. Mutta Susanna oli sitä mieltä, että valojen täytyy olla tosi kirkkaat, kaiken täytyy näkyä”, tuotannon työntekijä kertoi.

Teoksen feminististä viestiä ylistettiin mediassa, mikä tuntui työntekijöiden näkökulmasta irvokkaalta. Työryhmän kesken tunnelma oli jäinen ja ahdistunut.

Toimiston puolella työskennelleet kertoivat työn poikkeuksellisesta kuormittavuudesta. Uudet työntekijät joutuivat esimerkiksi markkinoimaan teoksia toimijoille, joiden kanssa yhteistyö oli jo aiemmin katkennut.

SLC:ssä työskennellyt haastateltava kertoi, että tuotannon puolella työsuhteet loppuivat monesti tulehtuneessa, riitaisassa ilmapiirissä.

Suomen Kuvalehti haastatteli Susanna Leinosta tämän pyynnöstä sähköpostitse. Leinoselle yksilöitiin tässä jutussa esitetyt väitteet ja häntä pyydettiin kommentoimaan niitä viiden päivän sisällä.

Leinonen ei vastannut kysymyksiin aikapulaan vedoten. Hän kuitenkin lähetti oman ”lausuntonsa teemasta”, jonka hän julkaisi samana päivänä SLC:n verkkosivuilla.

Tiedotemaisessa tekstissä Leinonen kommentoi johtamisen ja työyhteisön ongelmia.

”Meilläkin on ollut kasvukipuja. Havahduimme vuonna 2018 siihen, että johtamisessamme ja työyhteisön ilmapiirissä oli kehitettävää. Tanssi on luova taideala, joten tietty viimetinkaisuus kuuluu elimellisesti toimialaamme. Viime hetken muutokset ovat aina mahdollisia, vaikka ne eivät olekaan mukavia.”

”Ala on myös fyysinen, ja jokainen meistä tekee töitä kehollaan ja persoonallaan. Silti työsopimukset edellyttävät tuntimääriä, työehtoja ja vastuita niin työntekijältä kuin työnantajalta. Olemme kaikki olleet ikään kuin koe-esiintyjiä sen suhteen, miten luova työ, juridinen työsopimus ja työaikalaki sovitetaan yhteen.”

Lausunnon lopussa on osio, jossa ”perustajamme Susanna Leinonen kuvailee omaa matkaansa” näin:

”Olen aloittanut johtamisen opinnot vuoden 2021 alussa, ja näin jälkiviisaana tiedän tehneeni aiemmin virheitä. Neljässä vuodessa olen onneksi oppinut paljon. Olen saanut vuoden 2020 syksystä asti päivittäistä neuvoa ja apua esimies- ja johtamistyöhöni. Tätä minun olisi pitänyt huomata pyytää jo aikaisemmin.”

”Olemme oppineet virheistämme. Haluamme olla vastuullinen työnantaja, joka rakentaa ja ylläpitää hyvää työilmapiiriä.”

Joulukuussa 2019 Liitos julkaisi toisen kannanoton. Siinä 18 allekirjoittanutta toi esille vuosikymmeniä jatkunutta vallan väärinkäyttöä sekä työntekijöiden vakavaa pahoinvointia Sanna Kekäläisen tanssiryhmässä.

Teatteri- ja media-alan työntekijöiden liitto Teme luetutti kannanoton etukäteen Kekäläisellä. Kekäläinen viestitti kannanoton allekirjoittaneille konsultoineensa juristiaan, jonka mukaan tekstistä oli löydettävissä perusteet kunnianloukkausasialle.

Hän vaati myös asian sovittelemista, vaikka kukaan kannanottoa valmistelleista ei enää työskennellyt Kekäläisen kanssa eikä ollut halukas käymään asiaa läpi hänen ehdoillaan.

Temen lakimiehet haravoivat tekstin läpi. Tekstiä muutettiin Kekäläisen vaatimuksesta eikä asiasta julkaistu mitään verkossa.

Vastineessaan Kekäläinen kuvasi kentän ylikuormittuneita työolosuhteita. Se ärsytti työntekijöitä, sillä Kekäläinen tuntui kääntävän tekstissään ryhmässä koetun kaltoinkohtelun nuorten, vastavalmistuneiden taiteilijoiden kriisiksi ja sanoutuvan irti omasta vastuustaan.

Kekäläisen produktioissa tanssineet kuvasivat, että hänen työskentelymetodinsa perustui luottamuksellisen ilmapiirin rakentamiseen.

Ensin oli tapana jakaa tasavertaisesti hyvinkin yksityisiä asioita. Haastateltavat kertoivat, että työskentelyyn tuli vähitellen mukaan tanssijaan kohdistuvaa kontrollointia ja epäluottamusta.

Viaton kysymys tai asia, kuten esityksessä käytettävän lavasteen asettaminen väärään paikkaan, johti huutokohtauksen tai asian pitkälliseen vatvomiseen. Tanssijat tunsivat, että aiemmin jaettuja henkilökohtaisia asioita voitaisiin käyttää heitä vastaan.

”Turvallinen tila alkoi etääntyä. Tuli selväksi, että koreografin kyseenalaistaminen tai kritisoiminen ei ollut sallittua, vain positiivista palautetta saattoi antaa”, kuvasi tanssija.

Toinen tanssija kertoi, että Kekäläisen ohjauksessa työskentely johti vähitellen vääristyneeseen käsitykseen omasta osaamisesta. Koreografilta saatu palaute harjoituksissa ja esitysten jälkeen oli arvaamatonta ja tuntui usein johtuvan enemmän hänen mielialastaan kuin todellisista tapahtumista.

Eräs Kekäläisen tuotannossa työskennellyt vertasi SK:lle tilannettaan tanssiryhmässä väkivaltaiseen parisuhteeseen. Toinen kertoo yrittäneensä vastata pakonomaisesti koreografin kaikkiin toiveisiin. Hän kuvaili asetelman johtaneen vahingolliseen rajattomuuteen.

”Mulle sai soittaa koska vain. Mua ei haitannut tehdä töitä myöhään. Mulla ei koskaan ollut mitään menoja. Mä en koskaan tullut kipeeksi. Pyrin vastaamaan kaikkeen siihen, missä hänet oli ’petetty’ aiemmin, jotta välttäisin huudon, syytökset ja konfliktit, joista ei koskaan selvinnyt kuin häviäjänä.”

Yksi tuotannossa työskennellyt yritti pitää puoliaan ja perustella ehdottamiaan asioita. Sekin johti ongelmiin:

”Hän väenvängällä perusteli ja sai oman senhetkisen näkemyksensä läpi. Jos se sitten osoittautui huonoksi, hän syytti mua. Sain kamalia hakkupuheluita, pelkkää läksytystä ja loputonta saarnaa. Pahin ja pisin puhelu kesti neljä tuntia. Kuuntelin neljä tuntia sitä, enkä uskaltanut lyödä luuria korvaan.”

Haastateltavien mukaan myös Kekäläisen silmätikuksi joutuivat nuoret naiset.

”Siinä on hirveä ristiriita sen kanssa, että hän on olevinaan suuri feministi ja naisten tukija. Jossain vaiheessa mietin, että hän vähättelee ja mitätöi esiintyjiä, nuoria kiinnostavia naisia sen takia, etteivät he kilpailisi hänen kanssaan,” sanoi yksi haastatelluista.

Haastateltavien mukaan yhteistyö jätti psyykkisiä jälkiä, kuten valtavaa virheiden pelkoa, masennusta, ahdistusta ja paniikkikohtauksia. Eräs tanssija kertoi, että hänen kehonsa tärisee yhä, jos hän kertoo tapahtuneista.

”Mulle jäi työskentelystä pitkäksi aikaa pelkotiloja. Esimerkiksi kun ylitin suojatietä ja sieltä tuli tietynvärinen auto, joka Sannalla oli silloin, mä pelkäsin että se ajaa mun päälle”, kertoi toinen Kekäläisen kanssa työskennellyt tanssija.Kekäläinen ei tunnista omassa toiminnassaan vallan väärinkäyttöä, saati sen kohdistumista erityisesti nuoriin naisiin.

”Työni perustuu feministisiin arvoihin ja naiskehon tutkimukseen, ja ylipäänsä tasa-arvon toteuttamisen pyrkimykseen tässä maailmassa. Tämä on voimakkaasti väärää mielikuvaa luova väite.”

”Minulla ei ole ollut koskaan minkäänlaista pyrkimystä vahingoittaa ketään tai aiheuttaa kenellekään pahaa mieltä. Viittaan tämän kentän probleemakeskeisyyteen ja ihmisten hirveen hauraisiin tilanteisiin.”

Kekäläinen tuo esille taiteellisen prosessin vaativuutta ja sitä, ettei hänen metodinsa missään tapauksessa sovi kaikille. Väitteet kivuliaista harjoituksista ja huutamisesta hän kiistää jyrkästi. Samoin sen, että olisi kommentoinut tanssijan kehoa asiattomasti.

”Työni keskeinen pointti on ihmisen avautuminen. Eihän väkivallalla ketään avautumaan saa.”

”Intentionaalisesti en ole konfliktia hakenut työtilanteessa enkä hae”, hän sanoo, mutta jatkaa. ”En näe, että meidän pitäisi pelätä konfliktia. Ihminen ei toimi ilman konflikteja, konflikti on ihmisen ominaisuus, niin kuin monen muunkin olennon ominaisuus. Jos lähdetään siitä, että konflikteja ei saa olla, niin sitten ollaan kyllä aika fasistisessa ympäristössä.”

Työntekijän sairastumisen epäasiallisen kommentoinnin Kekäläinen myöntää yhdessä tapauksessa, jonka hän yksilöi tarkasti.

Kun puheeksi otetaan se, miten K&C:ssä työskentely on vaikuttanut joidenkin haastateltavien terveyteen, Kekäläinen vastaa näin:

”Onhan se aikamoinen väite, että minä olisin niin jättiläismäisen mahtipontinen henkilö ja niin mahtava ja kykenevä ja merkittävä ja suuri ja ihmeellinen, puolijumala, jumala jopa, että pystyn vaikuttamaan näin radikaalisti ihmisiin.”

”Onhan se hirveän valitettavaa, jos joku on kokenut niin, että on ollut joku prosessi, jota on jäänyt suremaan. Meillä on kaikilla tämmöisiä. Mutta jos niitä ei pystytä lähteä purkamaan edes lähtökohdallisesti, niin mitä siinä sitten tekemään.”

Yhdessä Kekäläisen projektissa esiintymislavalla hänen kanssaan oli liikuntavammainen ihminen. Kun muut jättivät kengät salin ulkopuolelle, hän jätti pyörätuolin.

”Konttasin saliin, ja Sanna auttoi avaamalla oven ja kantamalla tavarani.”

Eräässä esityksessä tapahtui jotain poikkeuksellista: Kekäläisen otteet olivat lavalla kovakouraiset, toisin kuin harjoituksissa.

”Yksi työryhmän jäsenistä tuli esityksen jälkeen kysymään, että ootsä kunnossa, tuo näytti aika rajulta. Lavalla ajattelin, että mä nyt oon vaan tässä ja teen tämän, ja pidän huolta itsestäni, keskityn siihen.”

Tanssija otti asian myöhemmin puheeksi kahvilla Kekäläisen kanssa. Se tuntui turvallisemmalta kuin vaikean keskustelun käyminen studion lattialla ilman pyörätuolia.

”Kun sanoin hänelle, että esitys ei tuntunut fyysisesti turvalliselta, hän käänsi sen niin, että sinä et kuuntele, sinä et osaa, sinä olit niin raju siinä lavalla. Mutta mä olen fyysisesti täysin altavastaaja hänelle.”

Kekäläisellä on tapahtumista erilainen kuva. Hän ei tunnista sitä, että olisi kohdellut esiintyjää esityslavalla kovakouraisesti. Kekäläisen mukaan esiintyjä ei halunnut harjoitella esitystä ennakkoon.

”Nämä otteet olivat varmasti hänen kokemuksensa siitä epävarmuudesta, kun harjoitus oli jäänyt niin vähäiseksi.”

Suomen tanssin ammattilaiskenttä on neliosainen pyramidi, jonka huipulla ovat suurinta rahoitusta nauttivat vakituiset ryhmät: Kansallisoopperan yhteydessä toimiva Suomen Kansallisbaletti sekä Helsingin Kaupunginteatterin tanssiryhmä Helsinki Dance Company.

Käytännössä ainoastaan ne voivat tarjota tanssijoilleen vakituisia työsuhteita.

Niiden alapuolella ovat esittävän taiteen valtionosuutta (vos) saavat noin 11 tanssiryhmää ja tanssin tuotantokeskusta.

Esittävän taiteen valtionosuusjärjestelmä uudistui vuoden 2022 alusta ja samassa yhteydessä rahoituksen piiriin otettiin uusia toimijoita. Yksi tanssiryhmistä, jotka pääsivät mukaan vos-järjestelmään, oli Susanna Leinonen Company.

Ennen valtionosuusjärjestelmään pääsyä SLC sai K&C:n ja parinkymmenen muun ryhmän tavoin Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) harkinnanvaraista toiminta-avustusta. Tässä rahoitusmallissa ryhmät joutuvat uusimaan rahoitushakemuksensa tyypillisesti kerran vuodessa.

Pahnanpohjimmaisina kentällä ovat freelancereina tai erilaisissa ryhmissä työskentelevät tanssitaiteilijat, joiden elanto koostuu usein erilaisista tuotanto- ja projektiavustuksista sekä apurahoista.

Omalla tai työryhmälle myönnetyllä apurahalla työskentelevät taiteilijat eivät ole työlainsäädännön piirissä. Produktiosta lähteminen voi tarkoittaa työttömyysetuuksien, ammattiylpeyden ja uusien työtilaisuuksien menettämistä.

Vaikka työryhmissä oltaisiin ikään kuin tasavertaisia, on ryhmän kokoaja ja apurahahakemusten tekijä valta-asemassa suhteessa muihin. Tanssijan työllistyminen riippuu koreografista.

Alalle tullaan halusta tehdä taidetta, ja moni koreografi joutuu tahtomattaan työnantajan rooliin.

Tieto työlainsäädännöstä ja konkreettiset työkalut toiminnan budjetointiin tai yhdistyksen pyörittämiseen voivat olla hyvin hatarissa kantimissa.

”Yllättävän paljon ristiriitoja herättävät ihan perusasiat, kuten se, että palkkakuittia ei saa työnantajalta pyytämättä”, sanoo Suomen tanssi- ja sirkustaitelijoiden liiton (STST) puheenjohtaja Veera Lamberg.

Hallinnollista työtä tekevien merkitys pitäisi myös tunnistaa. SLC:n tuotannossa työskennellyt totesi, että välittäjäporras kannattelee alaa.

”Se ei ole vain jotain mukavaa ekstraa, vaan korkeasti koulutettu ihmisryhmä, joka loppuviimeksi pesee taiteilijoiden likapyykit, konkreettisesti ja vertauskuvallisesti, saamatta siitä kuitenkaan koskaan yhtään ainoata aplodia tai kiittävää arvostelua.”

Kun Leinosen ryhmä hyväksyttiin valtionosuuden saajaksi, SLC:n ongelmat olivat kentän tiedossa.

Niistä viestittiin Taikeen ensimmäisen kerran vuonna 2018, jo ennen julkista ulostuloa. Päätökset valtionosuuksista tekee Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) ja arviointia suorittaa valtionosuuslautakunta, jonka kokousjärjestelyt ja sihteeröinnin järjestää Taike.

Valtionosuusjärjestelmään pääsyn myötä SLC:n rahoitus yli kaksinkertaistui noin 250 000 euroon vuodessa.

Taiken johtaja Paula Tuovinen kertoo, että Taiken toiminta-avustuksia jaettaessa yksi arviointiperuste on toiminnan laatu. Sen yhteydessä voidaan tarkastella, miten yhteisö kohtelee taiteilijoitaan.

Taike voi väärinkäytöksistä kuullessaan reagoida aluksi keskustelemalla mutta myös puuttumalla rahoitukseen, jos on kyse selvästi vakavasta asiasta.

Tuovinen ei nimeä yksittäisiä tapauksia mutta kertoo, että näin on myös tehty – tosin rahoitusta on laskettu ensin vain lievästi, koska rahoituskin on pientä. Tällaisessa tapauksessa tilannetta kuitenkin seurataan.

”Yksittäinen henkilö voi myös käyttää tilaisuutta epätoteen leimaamiseen. Siksi on parempi, että viesti rahoittajalle tehdään useamman henkilön yhteistyönä”, Tuovinen sanoo.

Hänen mukaansa epäasiallista käytöstä tulee selvittää ensin työryhmässä, viestimällä siitä yhteisön toiminnanjohtajalle ja hallitukselle, joilla on työnantajavastuu.

”Emme voi olla kanteluviranomainen, joka samaan aikaan jakaa rahaa ja ottaa kanteluita vastaan. Sen pitää olla joku muu.”

Työntekijät kokivat toiminnanjohtajan, tuottajan tai hallituksen puoleen kääntymisen hankalaksi Susanna Leinonen Companyssa tai Kekäläinen & Companyssa. Käytännössä kaikki valta oli taiteellisilla johtajilla, ja vallankäytön kohteina olivat kaikki muut, eivät pelkästään taiteelliset työryhmät.

SLC:ssä myös toiminnanjohtajat ja tuottajat olisivat kaivanneet tahoa, jonka kanssa ongelmia olisi voitu ratkoa.

Leinoselle työskennelleet kertoivat, että hallitus oli käytännössä koreografin valtaa pönkittävä kumileimasin, vaikka siihen jossain vaiheessa saatiin mukaan ihmisiä myös Leinosen lähipiirin ulkopuolelta.

Vuorovaikutustilanteissa hallituksen kanssa syntyi usein vaikutelma, että olennaista toiminnassa oli Leinosen taide, jolle työntekijöiden hyvinvointi ja ihmisten kohtelu olivat alisteisia.

Leinosesta tehtiin työsuojeluilmoitus, joka johti aluehallintoviraston (avi) työsuojelutarkastukseen vuonna 2020.

Tapaus eteni poliisin esitutkintaan, jossa Leinonen oli epäiltynä työturvallisuusrikoksesta, joka koski muun muassa työnantajan toimintavelvollisuutta työntekijän kuormitustekijöiden selvittämiseksi ja vähentämiseksi.

Etelä-Suomen syyttäjäalue teki syyttämättäjättämispäätökseen marraskuussa 2021.

Turun ylipiston työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskinen tutustui SK:n pyynnöstä tapaukseen. Hän on eri mieltä syyttäjän päätöksestä.

”Työsuojelutarkastaja on tuonut esille mahdollisuuden, että kuormittavuustieto olisi voinut olla Leinosen tiedossa jo aiemmin. Tuomioistuimen olisi pitänyt selvittää, oliko asia näin vai ei”, Koskinen sanoo.

Koskinen muistuttaa, että työnantajalla on lakiin perustuva jatkuva velvoite seurata työyhteisön tilaa, niin fyysisen kuin sosiaalisen kuormittavuuden osalta.

”Työturvallisuuden toteuttamista ei voida jättää sen varaan, että huonosti kohdeltu henkilö ilmoittaa siitä työnantajalle. Jos tietoa kuormittumisesta on saatavilla, mutta työnantaja ei sitä saa, työnantajan työsuojelutoiminta ei ole riittävän hyvällä tasolla”, Koskinen sanoo.

Susanna Leinosen mukaan ryhmä on oppinut paljon sen jälkeen, kun väärinkäytökset tuotiin Liitos-lehden kautta julkisuuteen.

Sähköpostivastauksessaan hän viittaa syyttämättäjättämispäätökseen, jonka mukaan Leinonen on täyttänyt työnantajavelvollisuutensa.

Avin kanssa Leinonen kertoo asioineensa työsuojeluasioissa viimeksi tämän vuoden maaliskuussa. Tällöin viranomaisen kanssa on käyty läpi työsuojelun hyväksi tehtyjä toimenpiteitä ja tulevia suunnitelmia.

”Olemme näiden vuosien aikana alkaneet panostaa työntekijöiden hyvinvointiin ja jaksamiseen”, Leinonen kirjoittaa.

Sanna Kekäläiselle työskennelleet pitivät hallitusta näkymättömänä ja kokivat, ettei sillä ollut minkäänlaista roolia ongelmatilanteiden ratkaisussa. ”Kaikki oli Sannan varassa”, sanoi yksi haastatelluista.

Kekäläinen kertoo, että K&C:ssa on tapahtunut muutoksia sen jälkeen, kun Liitos-lehden kannanotto julkaistiin. ”Ongelmat on todennettu ja korjattu. En ymmärrä syytä palata menneisyyden asioihin tällä tavoin.”

Kekäläisen toiveesta haastattelutilanteessa hänen kanssaan on mukana Arts Management Helsingin toimitusjohtaja Outi Järvinen. Järvinen on taustaltaan koreografi, mutta on toiminut taiteen kentällä tuotanto- ja asiantuntijatehtävissä 15 vuoden ajan.

Järviselle on ulkoistettu K&C:n hallinnollisia ja strategiaan liittyviä tehtäviä.

Järvisen mielestä on ”kohtuuttoman iso kakku” koreografille toimia samaan aikaan työnantajana.

”Näen että siinä on potentiaalisesti vaarallisia tilanteita, kun työskennellään intiimien ja vaikeiden asioiden äärellä.”

Liitos-lehdessä julkaistun tekstin jälkeen ryhmässä on toivotettu uusi taiteilija tervetulleeksi kirjeellä, joka sisältää muun muassa yhteystiedot ongelmatilanteiden varalle.

Perusasioista, kuten vakuutuksista ja palkanmaksusta, on K&C:ssä Kekäläisen mukaan aina huolehdittu hyvin.

”Koen, että olen kykyni mukaan huolehtinut ihmisistä, että me saataisiin teokset mahdollisimman hyvin tehtyä ja että olisi miellyttävä ilmapiiri.”

Alkuvuosina K&C:ssä oli suuri hallitus, mutta hallitustyöhön on ollut vaikea löytää halukkaita ja sittemmin hallitus on kutistunut.

Vastikään on pidetty vuosikokous, jossa on keskusteltu esimerkiksi hallituksen koosta.

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi vuonna 2020 selvityksen, jossa suositeltiin kulttuurialan eettisen oheistuksen laatimista sekä jälkikäteisen eettisen valvonnan järjestämistä kulttuurialalla.

Esitys jälkikäteisestä valvonnasta sai lausuntokierroksella ristiriitaisen vastaanoton ja hanke laitettiin ministeriössä jäihin. OKM kuitenkin pyysi Forum Artis ry:tä laatimaan toukokuun 2022 loppuun mennessä kulttuurialan eettisen ohjeiston.

STST:n Veera Lamberg ihmettelee kulttuurialan toimielimeen liittynyttä vastustusta.

”Rangaistavuuteen kohdistuu liikaa pelkoja. Tällä hetkellä mitään sanktioita ei voida antaa. Toki rahoitushakemuksissa kysytään kaikenlaista, mutta kysymyksiin vastaavat ne, jotka käyttävät suurinta valtaa”, Lamberg huomauttaa.

STST:ssä perustettiin epäasiallisen käytöksen ehkäisy -työryhmä.

Liitto myös laati oman eettisen toimintaohjeen, joka julkaistiin 2020. Sen noudattaminen on työryhmien oman toiminnan varassa.

Moni SK:lle puhuneista ilmaisi pettymystään siihen, miten ongelmiin oli reagoitu.

”Näyttää siltä, että companyn pitkäaikainen toimintamalli on institutionaalisesti hyväksytty. Olemassa olevilla mittareilla SLC:n toiminta täyttää kriteeristön. Mittarit ovat rikki, koska toiminta rikkoo ihmisiä”, SLC:ssa työskennellyt haastateltava totesi.

STST:n Veera Lamberg kertoo, että liiton kanssa asioineet taiteilijat ovat olleet pettyneitä siihen, ettei liitto ole voinut auttaa epäasialliseen kohteluun liittyvissä tapauksissa.

”Uskoisin, että millä tahansa alla niin sanotut kiusaamistapaukset ovat vaikeita käsitellä”, hän sanoo.

Lamberg muistuttaa, että tanssijoiden hyvinvointi heijastuu suoraan taiteen laatuun.

”Välillä tuntuu, että joillain koreografeilla on luulo, että pienessä pelon ilmapiirissä syntyy parasta timanttia. Mutta näinhän se ei todellakaan ole. Kun tehdään luovaa työtä, henkinen turvallisuus on tosi tärkeää.”

Lamberg luottaa siihen, että Me too -keskusteluiden aikana opiskelleet taiteilijat ovat tiedostavampia, heillä on enemmän työkaluja hankaliin keskusteluihin ja he uskaltavat vaatia muutosta.

Erästä Kekäläisen ryhmässä tanssinutta harmittaa, ettei hän aikanaan osannut puolustaa kaveriaan:

”Katsoin vain vierestä ja olin kauhuissani, että toivottavasti tuo ei seuraavaksi kohdistu minuun.”

”Me too on auttanut siihen, että vastaavassa tilanteessa koko tanssijaryhmä pystyisi yhdessä keskustelemaan asiasta.”

Sanna Kekäläisen tukena haastattelussa ollut Outi Järvinen pitää haastattelun loppupuolella pitkän puheenvuoron, jossa hän pohtii asian journalistisen käsittelyn tarpeellisuutta.

”Mitä tällä voidaan saavuttaa? Halutaanko osoittaa, että Sanna on viallinen ja epäonnistunut ihminen? Vai halutaanko oikaista vääryydet siten, että K&C lakkaa olemasta, näyttää, että syytökset ovat liian raskaita, jotta voitaisiin päästä eteenpäin?”

”Noitarovio, kivittäminen tai syntipukin hakeminen ei ole reilua. Mulle on ok olla pahisten puolella”, Järvinen sanoo.

Järvinen muistuttaa, että kentällä koetaan pelkoa kaikissa positioissa. Siksi epäkohtien käsittelyyn pitäisi luoda lähtökohdiltaan tasavertaisia tiloja ja tilanteita.

Kekäläinen ei kiistä väärinkohtelun kokemusta.

”Eihän kukaan voi väittää toisen tunteita epäaidoiksi. Mutta mitä sitten tehdään, kun tämä on todettu? Koko rakenteelle tehdään vahinkoa, jos sitä ei käsitellä kunnolla.”

Koreografi Sonya Lindfors: ”Ei voi olla, että feministiksi julistautuva nainen saa tehdä mitä haluaa”

Artikkelissa käsitellyt ongelmat eivät liity vain nykytanssiin vaan laajemmin kulttuurialan rakenteisiin. Vastaavia tapauksia on viime vuosilta myös esimerkiksi elokuvataiteen puolelta.

Ongelmat eivät tanssin kentälläkään rajoitu kahteen ryhmään tai tietyn sukupolven taidenäkemykseen.

Juttuprosessin aikana Suomen Kuvalehti sai neljä yhteydenottoa, joissa kerrottiin nuoremman polven koreografin kyseenalaisista toimintatavoista. Ne kuulostavat hyvin samanlaisilta kuin tässä jutussa jo kerrotut esimerkit. Näin kertoi yksi työntekijä:

”Hetkeä ennen kun jäin pois koreografin teoksesta, muistan ajatelleeni ja tunteneeni, että jos olisin mukana vielä sen pari viikkoa mitä oli jäljellä, en tiedä mitä tapahtuisi. Olisinko hengissä enää tai päätyisinkö sairaalaan? Se tuntui todennäköiseltä vaihtoehdolta. En tiennyt mitä minusta olisi jäljellä vai olisiko mitään.”

 

Juttua varten on haastateltu myös Liitos-lehden päätoimittajaa Anna Koskelaa.

Tämä oli ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Tilaa Suomen Kuvalehti ja hanki luettavaksi koko sisältö ja arkisto

Tilaa

Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään.