Kirjojen myyntiromahdus ehkä luultua pahempi

Kirjakauppojen tilastot eivät kerro koko totuutta.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kirjojen myynnin väheneminen saattaa olla merkittävästi jyrkempää kuin Kirjakauppaliiton tilastot kertovat.

Epävirallisesti puhutaan jopa yli kymmenen prosentin myynninlaskusta, vaikka kauppojen mukaan kaunokirjojen, lasten- ja nuortenkirjojen sekä tietokirjojen ostaminen olisi laskenut 3–5 prosenttia.

Kustantajat ovat varovaisia arvioimaan tilannetta ennen kuin Kustannusyhdistyksen tilastot valmistuvat huhtikuussa. WSOY:n ja Tammen toimitusjohtaja Timo Julkunen ei arvaile myyntilukuja.

”Arpomista on jo aivan liikaa. Jotta toimiala olisi uskottava, tilastoissa ei saisi olla näin paljon tulkinnan mahdollisuuksia.”

Julkunen haluaisi kirjakauppiaat ja kustantajat saman pöydän ääreen etsimään ratkaisua myynnin vähenemiseen.