Uudet ­uhkakuvat

Kevään trilleritarjonta sisältää lupaavia debyyttejä ja sarjojen avausteoksia.

dekkarit
Teksti
Markus Ånäs

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Dystopiaa ei ole saatu estettyä saksalaisen Zoë Beckin kirjassa. Minun silmäni näkevät sijoittuu muutaman vuosikymmenen päähän. Kontrolliyhteiskunta on täällä, tai ainakin Saksassa.

Qanonistien tiekarttaa muistuttava maailma on lääkeyhtiöiden ja epämääräisen valtaeliitin hallussa, eikä ilmastonmuutoksen ja pandemioiden kurittama kansa suuremmin protestoi. Mediaa kontrolloidaan, ja riippumaton journalismi toimii salassa yksityisten lahjoitusten voimin. Yksi näistä toimittajista on Liina Järvinen, joka on ihmisenä lääketieteellinen koe.

Suuri valtion­hallintoon ulottuva salaisuus löytää tiensä uutistoimistoon, eikä kukaan ole sen turvassa, paitsi suomalaiset.

Järvinen päätyy sukunsa kotimaahan Tampereelle. Natsihallintoa muistuttava saksalainen komento ei ulotu pohjoisen vapaaseen valtioon.

Saksassa trillereistään palkittu Beck kuuluu maan myydyimpiin kirjailijoihin. Minun silmäni näkevät on tuotannon ensimmäinen suomennettu teos.­ Se esittelee vahvan kertojan, mutta vaikka Beck on nimenomaan jännityskirjailija, jännitys jää alisteiseksi tulevaisuuden maailman luomiselle.

Toiminta tiivistyy Uumajaan, Perämeren pohjukkaan Lapin rajoille, jonne suuntaavat Ruotsista niin poliisit kuin rikollisetkin. Alkaa huumekaupan motivoima väkivalta.

Anki Edvinssonin Lumienkeli edustaa perinteistä viihderikoskirjallisuutta, jossa tyypillinen uhri on kaunis nuori nainen. Löyhämoraalinen mutta viaton tyttö on hirtetty pakkasella puuhun. Jäätyneet silmät katsovat kirkkaina pimeäl­le taivaalle.

Edvinssonin viesti tuntuu olevan, että pahassa maailmassa käy julmasti kaikille kiukutteleville nuorille, jotka eivät kuuntele konservatiivisten vanhempiensa hyviä opetuksia.

Toki päähenkilö, varakas, kaunis ja älykäs aatelispoliisi Charlotte von Klint oppii muutakin – Guccin korkosaappaat ovat hankalat roistojen jahtaamisessa:

Ei enää koskaan epämukavia design-kenkiä.

Kirjasarjan ensimmäinen suomennettu teos on kelpo viihdettä, jota ei ole yhteiskunnallisten ongelmien vatvomisella pilattu. Lukijalta ei vaadita liikaa ajatuskapasiteettia.

Matti Yrjänä Joensuu on viime aikoina alkanut kummitella kotimaisessa rikoskirjallisuudessa. Myös Mikael Viiman debyytistä Verijälki voi löytää Harjunpää-heijastumia: poliisityö on kuormittavaa, eikä herkempi tutkija näe pian ympärillään kuin mustaa, masennusta ja itsetuhoisuutta. Totuus epätavallisesta rikoksesta on kuitenkin pakko saada selville.

Verijälki on ensimmäinen Aarni Sudesta kertova poliisiromaani. Viima on sarjarikollisten profiloinnista väitellyt psykologian tohtori.

Tausta näkyy kirjassa, jota on kuorrutettu oikeilla, tunnistettavilla rikostapauksilla.

Lupaava esikoinen on myös Kari Haakanan Välitön uhka -trilleri.

Nyt on kunnollista: ei lässytystä. Maalailun sijaan Haakana kirjoittaa vain sen mitä tapahtuu, ja tekee sen vastaansanomattomalla tavalla.

Sotia käyvät valtiot, eivät yksittäiset miehet.

Sodan käyvät aina yksittäiset miehet.

Välittömän uhan maailmassa yksityisistä ”turvallisuuspalveluita” tarjoavista sotilaallisista yrityksistä on tullut maailmanpolitiikan toimijoita. Ne murhaavat maksua vastaan niin diktaattorien kuin demokratioi­denkin nimissä, tällä kertaa Helsingissä.

Jos keväällä olisi isänpäivä, mainio kirja olisi täydellinen lahja miehelle, joka ei juuri kirjoja lue. Selvemmin ei voi enää kirjoittaa. 

Zöe Beck: Minun silmäni näkevät. Suom. Anne Kilpi. 300 s. Huippu, 2022.

Mikael Viima: Verijälki. 357 s. WSOY, 2022.

Kari Haakana: Välitön uhka. 256 s. Aula, 2022.

Anki Edvinsson: Lumienkeli. Suom. Leena Virtanen. 366 s. WSOY, 2022.