Ylikierroksilla elämisen aika

romaani
Teksti
Virpi Alanen

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Kuin kävelisi bileiden läpi ja kuuntelisi ihmisten satunnaisia keskusteluja – suunnilleen siltä Iida Sofia Hirvosen esikoiskirjan lukeminen tuntuu – ja kuitenkin kaikesta hetkittäisestä ja ohimenevästä muodostuu kokonaisuus, jolla on sanottavaa nykyajasta ja ihmisyyden tilasta. Päähenkilö ajelehtii ja ajattelee.

Radalla-kirjan kuvaamassa maailmassa normiksi on tullut, että ihmisen pää on koko ajan täynnä joka suuntaan huutavaa sälää. Ahdistus on elämän itsestäänselvyys. Sähköiskumaisen levoton olemisen tapa sulautuu hetkittäin hyvän mahdollisuuteen, mutta koettu on jatkuvaa glitchiä – häiriötilaa, sähellystä, erehtymistä.

Hirvonen tarjoaa ylivirittyneisyyttä tämän ajan ihmisen peruspiirteeksi. Elämä on hämmentävää ”ihme säätöä”, jossa kumuloitunut ylikierroksilla oleminen etäännyttää ihmistä itsestään. ”Halusin haluta rauhoittua”, toteaa kertojaminä. Kirjan yhteiskuntakritiikki liittyy kasvavaan kaipuuseen pois pahoinvointia aiheuttavan suorittamisen kehästä. Päähenkilö haluaa tavoittaa kesäyön hetkellisen lempeyden ja persikanvärisenä hohtavan kuun.

Elämän simulaatiomaisuus ja kaoottisuus ovat Hirvosella kuin oikeaan, tunnistettavaan nykyaikaan ja lähihistoriaan sulautettua Matrixia ja Trainspottingia, mutta Hirvosen maailma on lempeämpi ja toiveikkaampi. Kirja kuvaa bilehuumeiden käyttöä, ”hapoissa olemista”, muttei narkkaamisena vaan arkisena selviytymiskeinona. Todellisuus on mennyt sellaiseksi, että todellisuudesta irtautumisen hetket ovat aidoimpia.

Pieni, tiheä romaani nappaa aineksia eri tekstilajeista ja loistaa erityisesti kielellään. Teksti tulvii hyvällä tavalla häiritseviä yksityiskohtia ja herkkävainuista ironiaa. Toimittajataustainen kirjailija on perillä some- ja pikaviestinajalle ominaisista kommunikaation piirteistä ja nykykielelle tyypillisistä keskustelun rakenteista. Radalla on kielellistä ajankuvaa. Hupaisat anglismit täyttävät arkipuheen, kun ihmisiä ”followataan” Instagramissa ja ihmisten välille tulee ”connexöni”.

Yksi parhaista kohdista on nuoren päähenkilön ja muistisairaan vanhuksen kohtaaminen. Vanhuksen hätääntynyt mitä minulle nyt tapahtuu -tunne on yhtäläinen sen karkaavien­ merkitysten tunteen ja jatkuvan hukassa olemisen kanssa, jota nuoremmat kokevat. Ihmisyyden absurdi kuva punoutuu useamman sukupolven sekoamiskokemukseksi, jossa on tiedostavaa lämpöä. 

Iida Sofia Hirvonen: Radalla. 157 s. Kosmos, 2022.

Oikaisu:

Juttua muokattu 20.5.2022 klo 11.10. Kustantamon virheellisesti ilmoitettu nimi oikaistu.