Pakeneva ­valokuva

kirja-arviot
Teksti
Suomen Kuvalehti
Hanna Weselius on Suomen ­ Kuvalehden kolumnisti
joel karppanen

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Valokuvasta ja valo­kuvauk­sesta on kirjoitettu ja kirjoitetaan maailmalla paljon. Suomessa aihepiiristä ei ole muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta julkaistu muuta kuin akateemisia tutkimuksia ja tekniikkalähtöisiä oppaita. Valokuvataiteen yliopistonlehtori Hanna Weseliuk­sen toimittama essee­antologia Jälki pyrkii täyttämään tätä aukkoa.

Yleensä valokuvataide saa palstatilaa vain silloin, kun näyttely tai valokuvakirja sattuu käsittelemään jotain ”yhteiskunnallista” aihetta. Jälki-antologian esseet kulkevat vastakarvaan ja käsittelevät auto­fiktiivistä valokuvaa, Sinist­ä marmorikuulaa (1972) ja valovälitteistä tiedonvälitystä.

Kirjoittajiksi Weselius on valinnut entisiä Aalto-yliopiston oppilaitaan. Kaikkien esseiden peruskivenä on kirjoittajan oma taiteellinen työ. Valokuvan materiaalisuutta ja prosesseja pohditaan muun muassa Noora Sandgrenin ja Maija Annikk­i Savolaisen esseissä. Eeva H­annula tarkastelee käsien merkitystä ja kysyy, miten valo­kuvat voivat koskettaa meitä digitaalisessa ympäristössä.

Jotkin esseistä ovat henkilökohtaisia myös intiimillä tasolla. Nita Veran teksti kertoo lapsen odotuksesta ja keskenmenosta. Utu-Tuuli Jussila lukee kuvia queer-katseella. Esseissä valokuva on yhtä aikaa materiaalinen ja etäinen, tahmea ja tefloninen. Sitä kohti kurotetaan, mutta yksiselitteiset vastaukset pakenevat: niin valokuvakin toimii.

Tyylilajit poikkeavat ilahduttavasti toisistaan. Mukana on perinteistä kulttuurikritiikkiä, poeettista esseistiikkaa ja matkakertomusta. Valokuvia käytetään orgaanisesti tekstien sisällä. Tytti Halosen suunnittelema ulkoasu on kannen kohopainoa myöten viimeistelty ja linjassa tekstien klassisen ja modernin vuoropuhelun kanssa.

Kokonaisuudesta huomaa, e­ttei se ole vain kokoelma satunnaisia tekstejä, vaan että sitä on työstetty yhdessä. Tekstien teemat limittyvät, lähdekirjallisuus risteää. Tulee myös tunne, että posthumanistisen ja feministisen uusmaterialistisen teorian lisäksi lukupiirissä on luettu paljon Maggie Nelsonia.

Nelsonin teksteissä kaikuu puolestaan Roland Barthesin teorioiden vaikutus. Milloin Valoisasta huoneesta saataisiinkaan uusi suomennos? 

Hanna Weselius: Jälki. Kirjoituksia valokuvasta. 246 s. S&S, 2022.