Arvio: Elektromies ja kitara

Mika Vainio loi Joachim Nordwallin kanssa harmoniaa ja hälyä.

elektro
Teksti
Matti Komulainen
Arvio
Elektromies
Arvio
Kitara
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Mika Vainio ja ruotsalainen Joachim Nordwall ovat kunnostautuneet tahoillaan oman tien kulkijoina.

Vainio tunnetaan lämpimän maanläheisestä elektrosta, Nordwall taas rockin perinteisiä muotoratkaisuja kaihtavasta noisestaan.

Legendaarisen industrial-yhtye Einstürzende Neubautenin studiossa Berliinissä äänitetyllä yhteislevyllä Vainio soittaa sähkökitaraa ja ”metallisia perkussioita”, Nordwall Hammond-urkuja ja vibrafonia.

Tuloksena on rajoja rikkovaa musiikkia, jonka ilmaisu ulottuu hauraista melodiakaarista musertavaan surinaan.Monstrance yhdistää monenlaisia äänimaailmoja. Nimensä mukaisesti siinä on paitsi hirviömäistä voimaa myös meditatiivisia ulottuvuuksia.

Teokset kuten Prasedymium vievät palkitsevalle matkalle arjen tuolle puolen. Omalaatuinen on myös viimeistely. Albumi julkaistaan neljässä formaatissa. CD- ja vinyylilevyn lisäksi on saatavana C-kasetti (!), jonka mukana tulee latauskoodi. Sen kautta musiikin saa soimaan digivempaimeen MP3:n ohella korkealuokkaisina audio-koodekkeina, vaikkapa FLAC:na tai AAC:nä. Eläköön se pieni ero!