Arvio: Ruotsin pimeämpi puoli

Tapio Tammisen kirjan sanoma jää epäselväksi.

kirjat
Teksti
Herman Raivio

Ruotsalaisessa jännityskirjallisuudessa hyvinvoinnin kääntöpuolta on käsitelty 1970-luvulta asti. Maj Sjöwallin ja Per Wahlöön dekkareissa paha oli synonyymi epäonnistuneelle yhteiskuntapolitiikalle. Stieg Larsson palautti 2000-luvulla pahan naisvihaaja-sadisti-sarjamurhaaja-natsiin.

Kulttuuriantropologi Tapio Tamminen jatkaa dualistista linjaa Kansankodin pimeämmässä puolessa. Siinä kartoitetaan ruotsalaisen äärioikeiston historia, joka alkaa Olof Rudebeckin 1600-luvun höyrähtäneestä Atlantica-teoksesta ja päättyy ruotsidemokraatteihin. Yhteyksiä vedetään löysällä kädellä Saksaan, kuten Heinrich Himmlerin kansatieteelliseen Ahnenerbe-projektiin.

Fokus on ruotsalaisten 1920- ja 30-luvun yli-innokkaissa eugeniikkaharrastuksissa. Tosin rodunjalostusoppi puhutteli muuallakin.

Ruotsissa säädettiin 1935 pakkosterilisaatiolaki, josta kärsi noin 63 000 ihmistä, heistä 93 prosenttia naisia. Arjalaiset avioitumislait säädettiin 1937. Pitää silti ymmärtää ratkaiseva ero natsi-Saksaan. Natsit tekivät rotubiologiasta ideologiansa ytimen, mikä artikuloitui kansanmurhana. Ruotsissa oltiin siitä kaukana.

Jää epäselväksi mitä Tamminen haluaa sanoa. Hän yrittää todistella, että kansankodin ikkunat olivat välillä pimeinä kuten kansallissosialisteilla, mutta eivät sitten olleetkaan.