Alaston totuus

kuvataide
Teksti
Karri Kokko

Mies möyrii alastomana suolla ja mittaa taiteellaan inhimillisen tajunnan rajoja. Hän on taiteilija Ilkka Juhani Takalo-Eskola.

Teksti Hannele Jäämeri
(SK 40/2007)

Pääseekö hän koskaan pois suolta?

Vuosi oli 1972 ja teollisuuden vientimiehenä työskentelevä taiteilija oli nähnyt unen. Hän joutui attaseasalkku kädessä rämpimään upottavalla hetteiköllä. Uni antoi oivan aiheen taideteokseksi. Hän toteutti sen Alpo Jaakolan kanssa. Tapahtumasta ja kuvasarjasta Yritys ylittää suo tuli osa Ilkka Juhani Takalo-Eskolan julkista imagoa, ja se ostettiin muun muassa Tukholman Moderna Museetiin.

Niin se varmaan on, Takalo-Eskola myöntää. Useimmat tunnistavat hänet parhaiten alastomana suolla möyrijänä, eikä ole varma, pääseekö hän siitä kuvasta koskaan ulos.

Kuva ei ole väärä, vaikka onkin kapea. Viimeksi elokuussa hän palasi suolle puolalaisen taiteilijan kanssa, joka oli unelmoinut voivansa tehdä siellä aktion. Kuvia tapahtumasta on Takalo-Eskolan meneillään olevassa näyttelyssä. Hän sai viime vuonna Ars Fennican elämäntyöpalkinnon, jota Amos Andersonin taidemuseon näyttely juhlistaa.

Kieli

Takalo-Eskola on mahdoton mies tiivistettäväksi. Hän on tehnyt elämänsä aikana niin paljon ja monenlaista, että sen pelkkä luettelointi veisi jutun verran tilaa. Toisekseen hän tulvii polveilevan puheensa kanssa haastattelijan hukuksiin ja juuri sanottuaan jotain, usein kumoaa sen.

”Tyypillistä on, että teen prosesseja”, hän sanoo. Ja seuraavaksi: ”Pyrin tiivistämään kaiken vain yhteen kuvaan tai haikuun.” Ei se ole ristiriita, hän väittää. Liikkeelläolo ja pysähtyminen, ikuisuus ja nykyhetki, ne ovat tajunnan akselit.

Verbaalikieli ja kuvat ovat äärimmäisen erilaisia, Takalo-Eskola sanoo. Mutta väittää seuraavaksi, että kielellinen ja kuvallinen ilmaisu on hänelle ”sitä samaa”.

”Ristiriidat voi yhtä hyvin kokea paradoksin totuutena.”

”Kieli on lineaarista, sanat ovat peräkkäin. Maalauksessa elementit ovat rinnakkain ja limittäin ja poimittavissa simultaanisesti ja aika vapaassa järjestyksessä, mistä syntyy monenlaista tajuamisen struktuuria”, hän selvittää. Kielen ominaisuuksia Takalo-Eskola on pohtinut vuosikymmeniä ja myös kirjoittanut aiheesta.

”On heittäydytty kielen haltuun, uskotaan että kaikki on sanottavissa”, hän varoittaa.
”Kieli ei ole ainoastaan suuri tietopankki, kommunikaation meri ja silta tulevaisuuteen, vaan myös rannaton vaarojen suo. Kieli ei koskaan ole objektiivista, vaikka siihen pyrkii.”

Kuvataide – ja koko maailma – käy toivotonta taistelua verbaalikielen ylivaltaa vastaan.

Maalatessaan Takalo-Eskola tuntee usein muuttavansa verbaalikielen ulkopuolelle, ”mikä on terveellistä”. Hän liikkuu kuitenkin sekä kuvan että kielen alueilla; hän julkaisi pari runokirjaa jo ennen kuin alkoi pitää näyttelyitä. Ajoittain hän kirjoittaa sanoja myös maalauksiinsa. Ne saattavat olla täysin kuvasta irrallisia aforismeja, joskus pelkkää dekoraatiotakin.

Kuvien ja tekstien lisäksi Takalo-Eskola tekee myös tapahtumataidetta ja on suomalaisen performanssin ensimmäisiä kantaisiä. Tosin silloin puhuttiin happeningeistä ja aktioista.
Mihin ne sijoittuvat tekemisen kentällä?

”Ne ovat oma lajinsa, koska niihin sisältyy ihmisten välinen vuorovaikutus”, Takalo-Eskola sanoo. ”Kaikki tekevät performansseja, rooleja otetaan ja jätetään eri tilanteissa. Se on inhimillisen kanssakäymisen perusasioita.”

Katso näytteitä Takalo-Eskolan performansseista:Osaka 1990, Praha 1996, Odense 1999