Korsubarokkia ja sota-askartelua

historia

Tehtiin kirkko, tehtiin tilauksesta 15 000 kirveenvartta. Rintaman puhdetyöt alkoivat sotilaiden puukkoterapiana ja muuttuivat asemasodan venyessä pienteollisuudeksi.

Teksti
Risto Lindstedt
Kuvat
Aake Kinnunen Sa-Kuva
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Jatkosota oli alkanut kesällä 1941, talveen tultaessa suomalaisten hyökkäysvaihe saavutti äärensä. Rintamalinjat vakiintuivat ja alkoi asemasota, joka lopulta kesti kolmatta vuotta, aina kesään 1944 saakka.

Joukkojen liikkeet Karjalaan ja sieltä takaisin tunnetaan yksityiskohtaisesti. Se mitä miehet tekivät rintamilla liikkeen pysähdyttyä, on kuitenkin yksinkertaistettu lampunjalkojen veistelyksi ja sormusten viilailuksi, sota-ajan puuhasteluksi. Käynnissä oli kuitenkin paljon mittavampi ”puukolla puusta, kirveellä kelosta” -operaatio, joka syntyi rivimiesten omasta aloitteesta, ei divisionaalisilla komennuksilla.

Suurella osalla rintamamiehistä oli maalaistausta ja kokemusta kotitarvikkeiden tekemisestä. Kokemus oli harjaannuttanut käsikätevyyttä, käytännöllisyyden tajua ja nokkeluutta ongelmien ratkaisuissa. Jos kerran kotona, niin miksei sitten korsussakin.

Kotona opitun lisäksi puhdetöissä oli vapaa mahdollisuus irrotella luovasti ja testailla, miten pitkälle mielikuvitus riittää. Useimmiten se riitti aina hallinnasta karkaamiseen saakka. Puhdetöistä tuli muotoilun tyylilajina metsäbarokkia.

Sotilaalle puhdetyö oli yksipuolisesti neuvoteltu henkilökohtainen välirauha. Kukaan ei ollut niin suojassa ulkoisen uhan pelkokuvilta ja omilta laukkaavilta ajatuksiltaan kuin tekijä sillä hetkellä, kun puukonterällä oli värkkäytymässä maailman tärkein asia. Se vaati syväkeskittymistä, siitä syntyi taianomainen ”mitään muuta ajattelematta” -hetki.

Sotilaat ovat aina tehneet puhdetöitä, kaikkina vuosisatoina, kaikilla rintamilla. Tuloksena on ollut esineitä, joita ei olisi uskonut näkevänsä, ei niissä olosuhteissa, ei niistä materiaaleista, ei niillä työkaluilla tehdyiksi.

Sisällissota oli lyhyt ja liikkuva, sen aikana ei puhdetöitä juuri tehty. Vankileireillä pieniä muistoesineitä, kuten hylsyistä tehtyjä kynäveitsiä, saattoi nikertää, myydä vartijoille tai vaihtaa leipään, siihen kovimpaan valuuttaan.

Talvisodan aikana puhdetöitä ei juurikaan tehty. Sota oli lyhyt, asemasotavaihetta ei ollut ja oli niin kylmä, ettei paljain käsin pakkasessa näprääminen tullut ensimmäisenä mieleen.

Kirveenvarsi oli tarvekalujen aatelia. Yksi 15 000 varren erä myytiin Saksaan.
Kirveenvarsi oli tarvekalujen aatelia. Yksi 15 000 varren erä myytiin Saksaan. © Sot.virk. Uuno Laukka/SA-kuva

Rintamamiesten intoutuminen puhdetöihin oli sodanjohdolle lahja, siitä tuli asemasotavaiheessa yksi tärkeimmistä mielialan ylläpitäjistä. Puhdetöitä oli syytä tukea monin tavoin, juopottelu ja kortinpeluu sujuivat tukemattakin. Käsityöinnostus myös helpotti kotirintaman pulaa tarve-esineistä.

Puhdetöiden lähtöruutuna olivat sormukset. Niiden valmistaminen onnistui yksinkertaisilla välineillä, ja ne olivat kevyttä, taskuun mahtuvaa myytävää.

Tehoa markkinointiin lisättiin kertomalla, miten materiaali on peräisin alasammutusta viholliskoneesta. Saattoi alumiini joskus sieltäkin olla, mutta useimmiten se oli peräisin omasta juomapullosta tai pakista, niistä taistelujen tuoksinassa ”kadonneista”. Tai sitten materiaali oli nyysitty naapurijoukkueen huolimattomalta aseveljeltä.

Kotiseudun perinteet olivat läsnä puhdetöissä. Pohjalaisia pidettiin taitavina kapioarkkujen tekijöinä niin Laatokan pohjois- kuin eteläpuolisillakin sotakannaksilla, savolaiset mestaroivat useissa yksiköissä tuohitöiden osaajina.

Muualta tulleita malleja ja tekniikoita ei vierottu. Maalaiset opettivat kaupunkilaisia. Asemasodasta tuli käsityökoulu, jonka ylin ”oppiarvo” oli puhdetyömestari. Sellaiseksi päätyi voittamalla divisioonan tai rykmentin puhdetyökilpailun, joita järjestettiin taitavimpien tekijöiden löytämiseksi.

Korulippaan tehneestä piikkiöläisestä puusepästä Vilho Virrasta tuli 1. divisioonan puhdetyömestari 1943. Palkintosumma oli 1 000 markkaa.

Päiväraha rintamalisällä oli 16 markkaa (3,33 euroa), joten Virta kuittasi voittotyöllään kahden kuukauden päivärahat. Palkintoina jaettiin myös lomia, eivätkä nekään vastenmielisiä olleet. Jotkut mestareista kiersivät myymässä piirustuksiaan. Taitamisella oli markkinat. Osaavat kädet saattoi vuokrata ”puukorkillisella” tai vartiovuoroilla.

Kun rintaman ”tuotantopotentiaalin” merkitykseen oli havahduttu, siitä haluttiin pitää kiinni. Puhdetyömalleja-kirja ilmestyi 1943. Osa esinekuvista oli valittu Kansallismuseon kokoelmista, osa kouluopetuksen veisto-ohjeista. Samana vuonna ilmestyi myös Sotilaan puhdetyöopas. Siinä painotettiin tarve-esineistön merkitystä.

Puhdetyöt nähtiin positiivisena ilmiönä ”amerikkalaisen ajanvieteteollisuuden kehittämän joutilaisuuden terveenä vastapainona”. Kun oppaassa keskityttiin käyttöesineisiin, myös muotokielestä annettiin selvä ohje. ”Parempi suora ja sileä, kuin rumasti kruusattu.”

Korsuissa pyöri käsityökoulu, lomilta tuotiin työkaluja.

Puhdetyön idean määritteli materiaali, materiaalin saatavuuden taas sotatoimialue, usein hyvinkin paikallisesti. Vain Maaselän kannakselle päätyneillä joukoilla oli mahdollisuus käyttää Liistepohjan kaivoksen vuolukiveä. Visakoivua ja punahonkaa saivat käyttöönsä Itä-Karjalan yksiköt, poron luuta ja sarvea Lapin puolustajat.

Karjalan- ja Maaselän kannaksella inspiroiduttiin eri eläinaiheista. Laatokan eteläpuolelle sijoitetuista sotilaista useimmat kävivät lomillaan Viipurissa. Jussi Mäntysen hirvipatsas innosti veistelemään. Laatokan pohjoispuolella karhu oli suositumpi. Jatkosodan hyökkäysvaihe oli päättynyt Karhumäen valtaukseen joulukuussa 1941, ja kaupungista oli tullut lomaliikenteen ja kaikkinaisen hääräämisen keskus – myös puhdetyömarkkinoiden.

Karhua oli kätevä puukolla pyöritellä. Kun sen veisti seisomaan takatassuilleen, saattoi etukäpälien väliin sijoittaa mitä tahansa karttapalloista valokuvakehyksiin.

Sodan pitkittyminen johti myös korsuarkkitehtuurin syntymiseen. Maakuoppiin kaivetuista majoitustiloista tehtiin asumuksia koristeltuine seinineen, pöytineen ja penkkeineen. Sitä mukaan, kuin sisätyöt valmistuivat, siirryttiin sievistämään pihapiirejä kiviä polkujen varsiin asetellen.

Tunnetuimpia korsumuotoilijoita oli Ilmari Tapiovaara, joka vastasi omalla rintamalohkollaan kanttiinien ja korsujen puhdetöinä tehdyistä koristeluista.

Koulukuntia oli kaksi: eurooppalaiseen jugendiin nojaava runsaasti kruusattuja yksityiskohtia sisältävä linja sekä pelkistettyä ja eleetöntä suomalaisuutta korostava muotosuunta. Tapiovaaran klassikoksi noussut, 1947 suunniteltu Domus-tuoli on suoraa jatkumoa puhdetöiden eleettömästä linjasta.

 

Sormusten alumiini ei ollut aina peräisin sieltä, mistä myyntipuheet kertoivat sen olevan.
Sormusten alumiini ei ollut aina peräisin sieltä, mistä myyntipuheet kertoivat sen olevan. ©  AAVIKKO/SA-KUVA

Aselaji määritteli työkaluvalikoiman monipuolisuutta. Ase -ja kengityssepillä oli mahdollisuus takoa puukonteriä ja veitsiä: parhaat puukot panssarivaunun jousista, sotasaalissahojen teristä veitsiä. Pioneerien käytössä taas oli riittävän rouheaa välineistöä raivaamiseen ja rakentamiseen.

Lomille alettiin päästä laajemmin 1941 syksyn lopulla, ja mitä enemmän puhdetöiden tekeminen hienovaraistui, sitä useammin rintamalle tuotiin lomilta uusia työkaluja. Kotiväkeä pyydettiin lähettämään lakkaa, maalia ja liimaa.

Viestiaselajeissa materiaalin hankintaan oli muita paremmat mahdollisuudet.

Vikapartioita ei sitonut liikkumisen luvanvaraisuus. Katkoa linjassa saatettiin joutua etsimään pidemmältäkin matkalta, ja vikaa etsittäessä löydettiin usein myös kelvollista puhdetyömateriaalia.

Erityisesti puhdetöinä tehdyn kulutustavaran kysyntä toi mukanaan kaupallisuuden ja siihen liittyvät harmit, mutta myös alihankintajärjestelmän. Työvaiheet jaettiin porukan kesken. Erityisen tärkeää se oli talvikuukausina, koska vain korsuissa oli valonlähteitä ja lämpöä.

Karhumäen huoltokeskuksen Napin puhelinkeskusmiehillä oli käytössään yksi sähkövalotettu huone pärekorien tekoa varten ja taju siitä, miten toimia. Työ ketjutettiin, korityyppejä vaihdeltiin ja muutamassa kuukaudessa valmistui noin 2 000 koria. Mäntypäreistä peruna- ja pyykkikoreja, haavasta marja- ja ompelukoreja.

Joissain porukoissa materiaalin hankinta, esineiden tekeminen ja niiden myynti oli jaettu eri henkilöille.

Puhdetöiden välittämiseksi perustettiin 1943 Puolustusvoimain Puhdetyöesineiden Myyntikeskus, PPM. Sillä oli Helsingissä myyntinäyttely ja maan kattava myyntiverkosto.

PPM teki myös tilauksia. Yhdeltä divisioonalta haluttiin 15 000 kirveenvartta, varsi mieheen. Ne myytiin Saksaan ja divisioona hankki oman elokuvakoneen. Kolmannes PPM:n voitoista meni Lotta Svärdille, kolmannes viihdytystoimintaan ja kolmannes Sotainvalidien Veljesliitolle.

Eri rintamaosille oli osin jo perustettu vuonna 1944 puolivalmistehtaita. Niissä valmistettiin koneellisesti aihioita, jotka jaettiin sotilaille käsin viimeisteltäviksi.

Suunnitelmia laadittiin puhdetyöteollisuuden laajentamisesta entisestään. Ne suunnitelmat viimeisteli Neuvostoliiton suurhyökkäys, joka alkoi Valkeasaaren lohkolla 9.6.1944.

Ensin Puhdetöissä ryhdyttiin käyttämään alihankkijoita. Sitten perustettiin jo puolivalmistetehtaita.

Puhdetyöt eivät olleet vain olosuhteiden pakottamaa viihdyntää. Rintamalla tehtiin sormusten ja koristerasioiden ohella myös noin tuhat asevelitaloa. Valmiiden talojen hirret numeroitiin, purettiin ja toimitettiin kotiseudulle, usein kaatuneen aseveljen omaisille.

Suurin puhdetyö oli 18. divisioonan komentajan Aaro Pajarin aloitteesta Kivennavan Linnanmäelle 1943 valmistunut 550-paikkainen kirkko. Se tuhoutui 231 päivää myöhemmin kesän 1944 suurhyökkäyksessä. Sodan päätyttyä rintamalla tehdyt tarviketyökalut hiutuivat loppuun jälleenrakennusaskareissa, lelut taas suurten ikäluokkien permantopeuhauksissa.

Parhaiten puhdetöistä ovat säilyneet koriste-esineet. Niihin on merkattu usein sana ”muisto”. Tekstin tarkoitus ei niinkään ollut vahvistaa tekijän omaa muistamista, vaan varmistaa, että jälkipolvet muistavat tekijän.

 

Muun muassa tällaisia puhdetöitä suomalaissotilaiden käsissä syntyi.

 

Valokuvakehys.
Valokuvakehys.
Oljilla koristeltu rasia.
Oljilla koristeltu rasia.
Kannellinen rasia koristeltuna kolmella maisemalla.
Alumiinisormus.
Karjalaistalon muotoinen rasia.
Karjalaistalon muotoinen rasia.
Pienillä nauhoilla kootut tuohisandaalit.
Pienillä nauhoilla kootut tuohisandaalit.
Erivärisistä tuohista punottu tuoli.
Erivärisistä tuohista punottu tuoli.
Tupakansytytin.
Peruskuksa.
Peruskuksa.
Karhu Seesjärven vuolukivestä.
Karhu Seesjärven vuolukivestä.
Perinteinen sahalaitainen tuohirasia.
Pöytälamppu, puhdetyösuosikki.
Pöytälamppu, puhdetyösuosikki.
Lohenpyrstö oli puukontuppien perusmalli.
Lohenpyrstö oli puukontuppien perusmalli.
Karhun pitelemään palloon kaiverrettiin tekijän sotatie.
Karhun pitelemään palloon kaiverrettiin tekijän sotatie.
Puuleili jäi viimeistelemättä.
Puuleili jäi viimeistelemättä.
Hirvi selvisi, sarvet jäivät rajan taakse.
Hirvi selvisi, sarvet jäivät rajan taakse.
Sotasaaliiksi otetulla kokardilla koristeltu sormus.
Luvialaisen Kalevi Hannukselan tekemä pienoismalli.
Luvialaisen Kalevi Hannukselan tekemä pienoismalli.

 

 

Lähteenä Olli Kleemola, Riku Kauhanen, Aake Kinnunen: Käsin ja sydämin – Sota-ajan puhdetyöt. Karisto, 2019.