Avaruusolento ihmettelisi nurmikkoasi

Olen aloittanut taistelun nurmikkonormia vastaan ja huomaan olevani jatkuvasti puolustuskannalla, kirjoittaa Tiina Raevaara.

Profiilikuva
Kolumni
Teksti
Tiina Raevaara
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Newyorkilainen Nathan W. Pyle piirtää Strange Planet -sarjakuvaa, jossa kuvataan avaruusolioiden yritystä totuttautua ihmisten arkielämään. Vieraan älyn edustajat sanoittavat merkilliset tapamme totuudenmukaisesti, mutta haluavat silti kiihkeästi noudattaa niitä. ”Miksi olet vahingoittunut?” kysyy avaruusolento toiselta. ”Altistuin lähimmälle tähdelle”, kertoo rusketuksen hankkinut lajikumppani, ”tunnen nyt itseni viehättäväksi”. ”Olen kateellinen”, myöntää kysyjä.

Koin Strange Planet -hetken, kun kävelin kaupungilla ajatuksissani ja havahduin ruohonleikkurin pärinään. Kaupungin työntekijä ajoi nurmikkoa puhtaaksi kukkivista voikukista valtavalla, päältä ajettavalla leikkurilla.

Vielä ajamaton, keltaisena hehkuva nurmikonkaistale keräsi puoleensa ison määrän kimalaisia, ja hetken verran näin tilanteen sellaisena kuin avaruusolento sen ehkä näkisi: Ahaa, tämän planeetan asukkaat yrittävät kovasti päästä eroon hyönteisistä.