Tämä EU-sopimus kuristaa Suomea – ”turhaa holhoamista”

Fipo on huono laki, sanovat ekonomistit.

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Suomessa on keskusteltu vähän Euroopan unionin finanssipoliittisesta sopimuksesta, joka tuli voimaan vuoden 2013 alusta. Sen sisältö liittyy EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen ”henkeen”.

Lyhykäisyydessään kyse on siitä, että valtioiden on asetettava julkisen talouden rakenteellinen rahoitusasema kestävälle pohjalle ”keskipitkällä aikavälillä” eli noin kolmen vuoden ajanjaksolla.

Tarkoitus on saada valtioiden budjetit tasapainoon laajemmalla ja tiukemmalla seurannalla, koska EU-sääntöjä ovat rikkoneet kaikki EU-maat enemmän tai vähemmän vakaus- ja kasvusopimuksen olemassaolosta huolimatta.

Suomen Kuvalehti kysyi suomalaisilta taloustieteen ammattilaisilta näkemyksiä finanssipoliittisen sopimuksen (fipo) vaikutuksista Suomen talouspolitiikan linjaan.

 

Vakuutusyhtiö Ilmarisen talous- ja eläkepolitiikan johtaja Jaakko Kiander sanoo, että fipossa on ongelmia.

Kiander varoitti asiasta jo vuonna 2012, kun hän antoi Suomen eduskunnalle lausunnon laista.

”Laki rajoittaa Suomen talouspolitiikan liikkumavaraa tarpeettomasti. Historia on osoittanut, että Suomelle ovat tyypillisiä jyrkät suhdannevaihtelut ja myös isot vaihtelut julkistalouden tasapainossa”, Kiander sanoo.

”Fipo on turhaa holhoamista ja autonomian rajoittamista.”

Ongelma laissa on ”rakenteellisen alijäämän” määritelmä. EU:n sääntöjen mukaan rakenteellinen alijäämä saa olla korkeintaan 0,5 prosenttia maan bkt:hen suhteutettuna. Kianderin mukaan alijäämän arviointi on vaikeaa ja arviot osoittautuvat usein vääriksi.

Esimerkiksi OECD korjaa arvioitaan usein jälkikäteen. Korjauksia tekevät myös tilastoviranomaiset ja heidän laskelmansa tarkentuvat useiden eri tarkastusten jälkeen.

Myös Helsingin yliopiston julkistalouden professorin (1.10.2015 alk.) Markus Jäntin mielestä fipo-laki on ongelmallinen.

Hän viittaa Financial Timesin arvostetun talouskolumnistiin Martin Wolfin kirjoitukseen, jota Jäntti on käyttänyt myös esimerkkinä opetustyössä.

Kukaan ei tiedä, mitä rakenteellinen alijäämä on, Wolf kirjoitti FT:hen jo maaliskuussa 2012. Suomessa taloustoimittaja Jan Hurri on tuonut saman näkemyksen esille Taloussanomissa. Myös valtiovarainministeriön valtiosihteeri Martti Hetemäki on kritisoinut fipoa.

Hurrin mukaan alituinen muutos, arvaamattomuus ja usein lähes kaoottinen monimutkaisuus kuuluvat talouden peruspiirteisiin, joten talouden kulloistakin tarkkaa tolaa ei kukaan voi tietää.

Raha- ja talousblogin kirjoittaja Jussi Ahokas on selittänyt blogikirjoituksessaan, mitä fipo-sopimus aiheuttaa Suomen eduskunnan budjettivallalle.

”Suomessa olisi syytä käydä kriittistä keskustelua siitä, onko nykyinen tapa arvioida potentiaalista bkt:n tasoa ja rakenteellista alijäämää millään tavalla mielekäs.”

”Jos tätä keskustelua ei käydä, finanssipolitiikkaa ei voida Suomessa ja muualla harjoittaa demokraattisessa ohjauksessa, vaan finanssipolitiikan linja määritetään tulevaisuudessakin puhtaasti teknisten laskelmien ja epäpoliittisen hallinnoinnin kautta”, Ahokas kirjoittaa.

 

Kukaan ei tiedä talouden todellista tilaa, mutta arvioiden ja teknisten laskelmien pohjalta esimerkiksi nyt Juha Sipilän (kesk) hallitus toteuttaa tiukkaan leikkauspolitiikkaa ja rakenteellisia uudistuksia, joilla pyritään talouden tasapainottamiseen.

Talousohjelman mukaan velkaantuminen suhteessa bruttokansantuotteeseen aiotaan taittaa vaalikauden loppuun mennessä ja velaksi eläminen lopetetaan vuonna 2021. Kokonaisveroaste ei nouse. Hallitus sitoutuu julkisen talouden 10 miljardin euron kestävyysvajeen umpeen kuromiseen.

Hallituksen talouspoliittisten linjausten taustalla on valtiovarainministeriön talousennusteet ja virkamiesraportti talouspolitiikan lähtökohdista.

Se, onko talouspolitiikka oikeaa vai väärää, riippuu keneltä kysytään. Talouspolitiikkaa on kuitenkin jotenkin toteutettava. Tämä puolestaan vaatii aina valintoja, joita ohjaavat puolueiden ja poliitikkojen ideologiat.

 

Jäntin ja Kianderin kanssa samaa mieltä ovat myös Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Vesa Vihriälä ja Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Seija Ilmakunnas.

”Fipo-laissa olevan rakenteellisen alijäämän laskentatapa aliarvioi alijäämän suhdanneosuutta ja siten rakenteellinen alijäämä muodostuu liian suureksi. Ne voivat johtaa tarpeettoman nopeaan julkisen talouden tasapainottamiseen”, Vihriälä sanoo.

”Lisäkiristykset ajoittuvat helposti taantumaan tai vielä hyvin heikon talouskasvun aikaan. Erityisen ongelmallista on se, että rakenteellisen alijäämän määrittäminen ei ole yksiselitteistä”, Ilmakunnas sanoo.

Vihriälä selittää, että rakenteellisen alijäämän ongelmien takia sen rinnalle on luotu niin sanottu ”menosääntö”. Julkisten menojen kasvuvauhti ei saa ylittää talouden pidemmän ajan kasvua.

”Arviointi on siten käytännössä kokonaisarviointia, eikä siis perustu pelkästään rakenteelliseen alijäämään. Tämä on entisestään monimutkaistanut julkisen talouden arviointia.”

Sitooko fipo Suomen hallituksen kädet päätettäessä talouspoliittista linjaa?

”Periaatteessa sitoo”, Vihriälä sanoo.

”Suomen hallituksen tulee noudattaa Suomen lakia, joka antaa Valtiontalouden tarkastusvirastolle (VTV) oikeuden tulkita noudattaako Suomi fipo-sopimuksen mukaista finanssipolitiikkaa vai ei.”

”Näillä suosituksilla on vaikutuksensa finanssipolitiikan linjavalintoihin”, Ilmakunnas sanoo.

Vihriälä painottaa, että käytännössä sitovuus on luonteeltaan poliittista. Jos VTV on todennut poikkeaman fipo-säännön noudattamisesta, se saattaa asian valtioneuvoston tietoon. Muuta VTV ei voi tehdä.

 

VTV:n valvontaraportin mukaan Suomi on noudattanut vakaus- ja kasvusopimuksen ennaltaehkäisevää osaa vuonna 2014, vaikka rakenteellisessa jäämässä oli merkittävä poikkeama.

Tarkastusviraston näkemyksen mukaan Suomen osalta ei ole vielä aiheellista käynnistää liiallisen alijäämän menettelyä.

”Finanssipoliittinen päätöksenteko on tähän saakka ollut hyvin vaalikausikeskeistä”, sanoi VTV:n budjettivalvontapäällikkö Heidi Silvennoinen tiedotteessa 8. syyskuuta.

Uusi lähestymistapa edellyttää sitoutumista pitkäjänteisempään finanssi- ja talouspolitiikkaan. Sitoutuminen on kuitenkin poliitikkojen käsissä, jotka kansa on valinnut.

Euroopan komissio valvoo finanssipoliittisen sopimuksen toteutumista. Se voi niin sanottujen six pack sekä two pack -sopimusten nojalla rangaista valtioita rakenteellisen alijäämän tavoitteiden lipsumisesta.