Suomalaisten keskosten hoito mullistuu ainutlaatuisella tavalla

Tyks
Teksti
Pekka Anttila
Keskosen alkuhoidolla on suuri merkitys sekä vauvan eloonjäämisen että lopputuloksen kannalta. Kuva Kimmo Mäntylä / Lehtikuva.


Suomalaisten keskosten hoidossa on tapahtumassa kansainvälisesti ainutlaatuisia muutoksia. Parhaillaan eri puolilla Suomea ollaan uusimassa ja rakentamassa sairaaloita vanhoiksi käyneiden tilojen vuoksi. Kaikille yliopistopaikkakunnille on tulossa täysin uusia vastasyntyneiden teho-osastoja.

Merkittävin mullistus koskee kaikkia sairaalahoitoa tarvitsevia vastasyntyneitä, joita hoidetaan vastasyntyneiden teho-osastolla eli ”keskolassa”.

Turun yliopistosairaalan vastasyntyneiden teho-osaston ylilääkäri Liisa Lehtonen luonnehtii muutosta vallankumoukselliseksi. Vanhemmat on otettu mukaan lasten hoitoryhmään, ja esimerkiksi Turussa koko henkilökunta on koulutettu tätä varten.

”Meidän toimintakulttuurimme on muuttunut radikaalisti. Ensimmäisestä syntymän jälkeisestä päivästä lähtien vanhemmat otetaan mukaan lääkärinkierrolle ja he ensimmäisinä kertovat vauvan voinnista. Olen ollut hämmästynyt siitä, miten suuren muutoksen toimintaan vanhempien mukaanottaminen on aiheuttanut”, Lehtonen kertoo.

Keskosten hoidossa kyseessä on merkittävä edistysaskel, joka muuttaa monia asioita arkityössä.

Lehtosen mukaan vanhemmat pystyvät kertomaan hyvin tarkasti pikkuruisen lapsensa voinnista ja ongelmista. Tämä koskee myös sellaisia vanhempia, joilla ei ole aikaisempaa kokemusta vauvoista tai varsinkaan keskosista. On ollut aika tavallista, että hoitajilla ei ole havaintoihin lisättävää.

”He osaavat havainnoida pieniä yksityiskohtia lapsensa voinnin muutoksissa. Siitä miten vauvan hengitys kulkee, miten hänen värinsä on muuttunut ja onko vauva virkeämpi kuin aikaisemmin. Vanhemmat aistivat onko vauva esimerkiksi paranemassa. Tässä on kyse jostain hyvin vahvasta biologisesta perustasta”, kuvailee dosentti Liisa Lehtonen, joka valittiin viime viikolla Vuoden 2011 keskosvaikuttajaksi.

”Kun me olemme antaneet vanhemmille enemmän sekä fyysistä että psyykkistä tilaa, olemme huomanneet miten paljon siellä on resursseja, joita me emme ole osanneet riittävästi arvostaa.”

Useilla paikkakunnilla suunnitellaan nyt sairaaloita, joissa jokaisella perheellä on myös oma huoneensa. Tämän ansiosta vanhemmat voivat olla sairaan lapsensa luona ja mukana hoidossa ympärivuorokautisesti.

Vammautuvien keskosten määrä laskussa

Kaikkein pienimpien keskosten hoito kehittyy Suomessa jättiläisen askelin, ja pysyvästi vammautuvien keskosten määrää on pystytty pienentämään. Hoitotulokset ovat kansainvälisesti merkittäviä.

Keskosten alkuhoidolla on suuri merkitys sekä eloonjäämisen että lopputuloksen kannalta.

”Vielä 2000-luvun alussa 1 500-grammaisten ja alle 32-viikkoisten pikkukeskosten cp-vammaprosentti oli kymmenen prosentin tasolla. Nyt me olemme saaneet sen alle kahden prosentin. Se on raju muutos. Kyse on vaikeasta vammasta, ja nyt sitä on pystytty vähentämään viidesosaan”, Lehtonen kertoo.

Erilaisten riskitekijöiden mittaaminen aloitetaan jo raskauden aikana. Tutkimuksissa on pystytty selvittämään, miten istukan vajaatoiminta tai äidin mahdollinen päihteiden käyttö vaikuttavat keskoslasten kehitykseen. Esimerkiksi vajaatoiminta saattaa pienentää keskosen aivojen tilavuutta.

Keskoset pärjäävät kuten muutkin lapset

Turun yliopistosairaalassa on seurattu usean vuoden ajan alle 1 500 gramman painoisina syntyneiden riskilasten käyttäytymistä ja toimintakykyä ns. Pipari-hankkeessa. Siinä on tutkittu 300 pikkukeskosen kehitysennustetta sekä siihen vaikuttavia suojaavia tekijöitä ja riskitekijöitä.

Tutkimuksen älykkyystestissä on mitattu yli sadan pikkukeskosena syntyneen lapsen kielellisiä taitoja, muistia ja loogista päättelykykyä kun he olivat varttuneet kaksivuotiaiksi.

”Meillä keskoset selviytyvät samalla tavalla kuin muut suomalaiset lapset. Hämmästyttävää on, että heidän älyllisen kehityksen osionsa pistemäärä ylitti amerikkalaisen normaalipopulaation keskiarvon. Heillä siis menee paremmin kuin amerikkalaisilla keskimäärin”, Lehtonen kertoo.

Hänen mukaansa keskosten selviytymisestä kouluiässä ei kuitenkaan tiedetä vielä tarpeeksi. Yksi Pipari-hankkeen tavoitteista on, että 24 viikon ikäisen keskosen vanhemmille pystyttäisiin sanomaan, millä todennäköisyydellä heidän lapsensa pärjää tavallisessa koulussa. Ja kuinka paljon hänellä mahdollisesti tulee olemaan keskittymis- ja ylivilkkausongelmia.

”Olemme havainneet kaksi- ja viisivuotiaille tehtyjen tutkimusten avulla, että kahden vuoden iässä suoritettu psykologin tutkimus ennustaa erinomaisesti viiden vuoden iässä tehtyä tutkimusta. Eli kun lapsi on vasta kaksivuotias, me saamme luotettavaa tietoa hänen älyllisestä ja motorisesta kehityksestään.”

Lehtosen mukaan olisi ensiarvoisen tärkeää, että kaksivuotiaille tehtäisiin vastaavia testejä kaikilla paikkakunnilla. Näin voitaisiin verrata hoitotuloksia, kun seurattaisiin, kuinka paljon keskosia selviytyy terveenä eri hoitopaikoissa.

”Tämä olisi se oikea mittari. Mutta se ei vieläkään toteudu ja arvostelen asiaa voimakkaasti. Tällainen kahden vuoden kehitysseuranta pitäisi säätää asetustasolla pakolliseksi niissä paikoissa, joissa keskosia hoidetaan”, Lehtonen painottaa.