Päivystävä teologi

Tutkija Jyri Komulainen on vakuuttunut siitä, että muilla uskonnoilla on paljon annettavaa kristinuskolle – ja on aina ollut.

hän
Teksti
Terhi Hautamäki
Kuvat
Pekka Holmström

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Elokuu 1998. Merihaan palloiluhalli täyttyi ihmisistä. Jyri Komulainen katsoi ihmeissään, kun ihmiset jonottivat pienikokoisen naisen syleilyyn. Naisen kasvot olivat etäisesti tutut mainoksesta, jonka Komulainen oli nähnyt Intiassa reissatessaan.

Komulainen oli nähnyt hindulaisia seremonioita, joissa heilutetaan liekkiä jumalaa symboloivan alttarihahmon edessä. Nyt suomalainen yleisö – moni varmasti luterilaisen kirkon jäsen – osallistui antaumuksella samaan rituaaliin, jossa palvottiin eteläintialaista gurua.

Teologiaa opiskellut Komulainen oli ryhtynyt tutkimaan hindulaisuutta ja etenkin hindulaisuuden suhdetta kristinuskoon.

”Kun näin, että palloiluhallillinen suomalaisia osallistuu palvontaseremoniaan, tajusin, että ei tämä ihan huono aihevalinta ole”, hän sanoo.

Komulainen on sittemmin käynyt katsomassa Äiti Ammaa monta kertaa ja kysynyt tältä kysymyksiä, mutta halattavaksi hän ei ole mennyt.

Kerran kun hän kertoi Twitterissä olevansa Amman tilaisuudessa Vantaalla ”taas tarkkailijana”, kirjailija-pappi Jaakko Heinimäki kehotti: ”Älä mitään tarkkaile. Syliin vaan.”

 

Komulainen on uskontotutkija, jota on kutsuttu päivystäväksi teologiksikin. Hän on tieteellisen työnsä ohessa kirjoittanut uskontoaiheista tietokirjoissa, kolumneissa, blogeissa ja somessa sekä keskustellut niistä mediassa ja podcastissaan.

Komulainen aloitti Kirkon tutkimuskeskuksen tutkijana syyskuussa 2020, mutta on työskennellyt Kirkkohallituksessa vuodesta 2010. Piispainkokouksen pääsihteerinä hän pääsi muun muassa valmistelemaan piispojen selontekoa kirkon avioliittokäsityksestä 2016, koska tasa-arvoinen avioliittolaki oli tulossa voimaan.

Hänen tutkimusaiheensa, uskontojen yhteiselo ja vaikutus toisiinsa, on ikiaikaisen kiehtova. Uskonnot ovat aina lainanneet toisiltaan, ja uskontojen rajanvedot ovat aiheuttaneet loputtomasti konflikteja ja ennakkoluuloja.

Komulainen on entinen seurakuntanuori, joka ei lähtenyt teologiseen lukeakseen papiksi vaan ”akateemis-intellektuaalisista syistä”.

Raamatun käsittein häntä voisi kuvata kirjanoppineeksi, jollaisia Jeesus tylytti rankasti Matteuksen evankeliumissa.

Komulainen ei ole halunnut elää norsunluutornissa. Hän on matkannut maailmalla, kiertänyt temppelit ja moskeijat ja tavannut ihmisiä lukuisista uskontokunnista.

Samalla on vahvistunut ajatus siitä, miten paljon uskonnoilla on annettavaa toisilleen – ja on aina ollut.

 

Komulainen oli Intian-matkallaan istahtanut lukemaan Raamattua hindujen pyhän joen Gangesin rannalle, kun hän huomasi, kuinka ”valehtelematta Johannes Kastajan näköinen mies” tuli häntä kohti.

Mies oli sadhu, hindulainen pyhä mies. Sadhut ovat jättäneet tavallisen elämän ja kulkevat kiertolaisina. Mies puhui vähän englantia mutta oli kiinnostunut Komulaisesta, joka kertoi olevansa kristitty.

”Christian? Jesus?” mies sanoi ja levitti kätensä krusifiksia jäljitellen.

Sitten hän kertoi ylpeänä, miten paljon on saanut voimaa joogaharjoituksilla.

”Shakti! God Power!”, hän totesi voimaa elehtien. Hindujen perinteessä sadhujen nähdään saavuttavan jopa yliluonnollisia kykyjä.

”Siinä tajusin, kuinka erilainen on hindulainen ajatusmaailma. Pyhä mies pyrkii voimaan, kun taas kristinuskon keskushahmo on runneltu ristiinnaulittu.”

Kohtaamiset muiden uskontojen kanssa ovat aina antaneet Komulaiselle näkemystä omaan uskoon. Hän on tullut kauas 1980-luvun Kouvolasta.

Seurakuntanuoret vetivät tiukan rajan maailman ja oikeauskoisten välille. Lukioikäisenä hän eli viidesläisen herätysliikkeen vaikutuspiirissä, mutta mielessä pyöri myös itsenäisiä ajatuksia.

”Mietin, eikö Jeesus käskenyt olemaan maan suola. Ei suolan pidä olla suolapurkissa. Olisiko meidän pitänyt olla luokkakavereiden bileissä sen sijaan, että käperrymme sisäänpäin seurakuntatalolla?”

Jyrkkyys johti osalla vastareaktioon: monet seurakuntanuorista ovat nykyisin ateisteja.

Komulainen itse kokee päässeensä teologian opiskeluissa ”terveelliseen prosessiin” avartamaan maailmaansa. Niinpä hän on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon keskushallinnossa töissä ja mieltää itsensä kristityksi.

Vuonna 1993 reppumatkalla Aasiassa hän koki ensi kertaa, kuinka toinen uskonto hyökyy päälle. Intian Varanasin temppelit, ruumissaatot, jumalapatsaita palvovat ihmiset ja pitkäpartaiset pyhät miehet olivat pikkukaupungissa kasvaneelle nuorelle mykistävä näky.

”Päätin, että haluan kääntää teologisen purjeveneeni niin paljon hindulaisuutta kohti kuin voin, niin että se on silti kristillinen vene.”

Euroopassa matkustaessaan Komulainen taas kiinnostui katolilaisuudesta.

Linkki kiinnostuksen kohteiden välille syntyi, kun hän alkoi tutkia uskontojen kohtaamista ja sitä, miten kristillinen teologia käsittelee kysymystä hindulaisuudesta.

”Nuoret naiset eivät halua mieltää itseään uskonnollisiksi”, Jyri Komulainen sanoo. ”Kirkon imagosta ei tihku sosiaalinen edistys.”

Mindfulness, jooga, meditaatio ja Minä olen -messut.

Suomalaisista moni mieltää itsensä henkiseksi mutta ei uskovaksi. Kirkko ei kiehdo kuten idän filosofiat, valaistuminen tai new age. 1990-luvulla syntyneistä naiset ovat vielä vähemmän uskonnollisia kuin miehet, kun aina ennen on ollut toisinpäin.

”Nuoret naiset eivät halua mieltää itseään uskonnollisiksi. Johtuuko se siitä, että kirkko on viestinyt jähmeää patriarkaalisuutta?” Komulainen miettii.

Vaikka kirkko ei edes tätä viestisi, Päivi Räsäsen kaltaiset uskonnollisuuden äänitorvet helposti kytkeytyvät ihmisten mielessä kirkon näkemyksiin.

”Kirkon imagosta ei tihku sosiaalinen edistys”, Komulainen muotoilee.

Monet ihmiset eivät vain etsi jotain uushenkisyydestä vaan ovat myös löytäneet. Kirkko ei voi jäädä väheksymään tätä muutosta.

Komulainen ei sano, että kaikki uskonnot olisivat pohjimmiltaan samaa. Silti kirkko voi käydä vuoropuhelua aasialaisperäisten virtausten kanssa.

Raamatussa esimerkiksi puhutaan paljon valosta, ja sieltä on Komulaisen mukaan löydettävissä ”kristillisen valaistumisen teologiaa”.

Myös luterilaisuus on sekoitus eri filosofioita. Martti Luther omaksui ajatuksia keskiajan kristillisestä mystiikasta, joka taas sai vaikutteita antiikin ei-kristillisestä uusplatonismista.

”Yhtä hyvin hindulainen tai buddhalainen filosofia voidaan ottaa kristinuskon alustaksi ja luoda kristillinen mystiikka 2.0.”

Komulainen puhuu esimerkiksi kristillisestä joogasta ja sanoo, että joogan ”avoimen lähdekoodin” pohjalle voi mikä tahansa uskonto rakentaa omaa harjoitustaan.

Komulainen tietää kyllä, että kristillisestä joogasta tai perinteiden sekoittamisesta puhuminen tuo ”lunta tupaan joka ovesta”.

Ei-uskonnolliset ihmettelevät, miksi ikivanha perinne pitäisi kaapata kristittyjen uskonharjoitukseen. Jotkut kristityt huolestuvat, että ihmisiä maanitellaan vieraan uskonnon menetelmillä. Liikunnan vuoksi joogaavat eivät yhdistä treeniä uskontoon lainkaan.

Komulainen taas uskoo, että tulevaisuudessa ihmetellään, miten tästä joskus edes väiteltiin.

”Tämä on vähän samaa kuin se, että 1970-luvulla väiteltiin siitä, voivatko kristityt soittaa sähkökitaraa.”

Komulainen lukee paljon maailmankirjallisuuden suuria teoksia, kuten Dostojevskia. ”Olen ajatellut, että jos luen klassikoita, kytken itseni johonkin, mikä on varmasti pysyvää.”
Komulainen lukee paljon maailmankirjallisuuden suuria teoksia, kuten Dostojevskia. ”Olen ajatellut, että jos luen klassikoita, kytken itseni johonkin, mikä on varmasti pysyvää.”

Jyri Komulainen sanoo harrastavansa vatikanismia.

Se tarkoittaa, että hän seuraa paaviin ja katoliseen kirkkoon liittyviä asioita vapaa-ajallakin. Hän on saanut kommentoida mediassa, kun paavit ovat vaihtuneet puolalaisesta supertähdestä saksalaiseen professoriin ja edelleen argentiinalaisten slummien jesuiittapastoriin.

Siinä onkin selostamista, kun maallistuneet tapaluterilaiset yrittävät tivata, sanoiko se paavi siis nyt, että homosuhteet ovat ok vai ei.

Paavi Franciscus herätti viimeksi huomiota, kun hän tuoreessa dokumentissa kannatti samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröintiä ja totesi, että homoilla on oikeus perheeseen.

Komulainen sanoo, että suomalaiset tulkitsevat kommentteja helposti väärin.

Paavi ei ole tekemässä nopeita muutoksia katolisen kirkon sääntöihin. Hän kuitenkin tuo tapaamisissa ihmisten kanssa toistuvasti esiin sitä, että elämä on kirkon pykäliä suurempaa.

”Joku voisi sanoa sitä kaksoistandardiksikin, mutta olen ymmärtänyt, että hän luo liikettä eteenpäin ihmisten kohtaamisissa eikä pykäläorientoituneesti.”

Paavi siis antaa symbolisia viestejä ilman että ryhtyisi mylläämään virallisia uskonoppeja tavalla, joka repisi katolisen kirkon hajalle.

Paavi tuskin muuttaa katolisen kirkon katekismuksen kantaa homoseksuaalisuuteen, mutta hän voi yksityisissä tapaamisissa sanoa, että että Jumala on luonut sinut homoksi ja rakastaa sinua juuri tuollaisena.

Jotta voi ymmärtää tätä ristiriitaa, pitää oivaltaa, kuinka moninaiselle yleisölle joka kannanotto leviää.

Paavin kommentti rekisteröidyistä parisuhteista kuulostaa Suomessa siltä kuin katolinen kirkko olisi pikkuhiljaa lähestymässä 2000-lukua. Sama kommentti on järisyttävä Ugandassa, jossa homosuhteet on yhä kriminalisoitu.

”Filippiineillä saattaa mennä parlamentissa läpi ehdotus samaa sukupuolta olevien parisuhteiden rekisteröinnistä paavin sanojen vuoksi.”

 

Suomessa luterilaisen kirkon muutospaineet välittyvät strategiasta, jota Komulainen oli mukana kirjoittamassa.

Kirkkokin puhuu ketteryydestä ja kokeilukulttuurista. Se näkee tarvetta terävöittää yhteiskunnallista sanomaansa: huomioida ympäröivän todellisuuden kysymyksiä ilmastonmuutoksesta tuloerojen kasvuun ja poliittisen vastakkainasettelun nousuun.

Komulainen itse on aktiivinen somessa ja ottaa kantaa reippaammin kuin kirkon työntekijät keskimäärin. Hän vastustaa rasismia, populismia ja muihin uskontoihin kohdistuvia epäluuloja, puhuu yhdenvertaisuuden ja suvaitsevaisuuden puolesta.

Tätä eivät monet Komulaisen mielestä hahmota: Uusi testamentti on läpeensä poliittinen ja sillä on radikaali sosiaalieettinen sanoma. Jeesus liikkui köyhien duunareiden, seksityöläisten ja halveksittujen parissa.

Kun Raamatussa puhutaan köyhyydestä, keskiluokkaisille luterilaisille sitä on selitetty kuvaannolliseksi, hengelliseksi köyhyydeksi.

Mutta ei, siinä puhutaan oikeasti köyhyydestä, Komulainen sanoo. Vähäosaiset pelastuvat. Rikkaatkin voivat pelastua, mutta köyhät ovat etusijalla ja pelastus tapahtuu köyhien kautta.

Keskiluokkaa puhutteleva valtionkirkko on kaukana Uuden testamentin maailmasta, jossa kristityt olivat pieniä yhteisöjä, usein yhteiskuntansa marginaalia.

Tällaisia virkeitä ja sosiaalieettistä sanomaa painottavia yhteisöjä ovat lukuisat seurakunnat niissä Afrikan ja Aasian maissa, joissa kristityt eivät ole koskaan olleet valtionkirkon jäseniä eikä kirkoilla ole vallan historiallista taakkaa.

”Väitän, että he siksi pystyvät meitä paremmin lukemaan Uutta testamenttia sen alkuperäisessä merkityksessä.”

Suomessakaan kristillisyys ei ole yhtä ja samaa.

Helsingissä on toistakymmentä afrikkalaista kristillistä seurakuntaa. Komulaisen silmään pisti hiljattain Helsingin seurakuntayhtymän kampanja, jossa kirkko kutsuu itseään helsinkiläisten kirkoksi.

”Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pitäisi paremmin pystyä viestimään, että olemme vain yksi kirkko täällä, emme The Kirkko.”