Olli tuli apuun: Varkaudessa perhe­kumppani ohjaa hakemaan tukia, asuntoja ja harrastuksia

Yhä useampi vanhempi ei jaksa tai osaa hakea apua. Sote-uudistuksen valinnanvapauslaki voi vaikeuttaa tilannetta entisestään.

julkiset palvelut
Teksti
Päivi Ängeslevä
Kuvat
Riikka Hurri

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Kaikki alkoi jogurtista, jos äidiltä kysytään. Oli joulukuu 2013.

Kolmevuotias tytär kaatoi jogurtin toisen lapsen syliin päiväkerhossa. Ohjaaja älähti, tytär säikähti. Hän kieltäytyi syömästä, alkoi pelätä vieraita ihmisiä.

Kului puolitoista vuotta. Tytär valitti korviaan ja joutui lääkäriin. Isä piti tyttöä tiukasti sylissään, jotta tämä ei pelkäisi outoa aikuista. Lääkäri epäili isää väkivaltaiseksi ja teki lastensuojeluilmoituksen.

Kutsutaan äitiä Sari Mäkiseksi ja isää Mikko Mäkiseksi. Isä sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja on työkyvyttömyyseläkkeellä.

Perheessä on viisi lasta, nykyisin 6–17-vuotiaita. Kymmenvuotiaalla pojalla on epilepsia ja lievä älyllinen kehitysvamma. Sari Mäkinen on hänen omaishoitajansa ja vastaa perheestä.

Mäkinen on saanut apua, tosin tilapäistä. Perhetyöntekijöitä, kodinhoitajan, yöhoitajan pojalle, psykologin tyttärelle. Silti hän alkoi olla väsynyt ja itkuinen. Hän pelkäsi, ettei selviäisi lapsi- ja perhepalveluiden järjestelmässä, joka tuntui liian vaikealta.

Hän tunsi, ettei häntä kohdattu ihmisenä. Ettei häntä kuultu.

Maaliskuussa 2016 Mäkisen puhelin soi. Siellä oli tyttären psykologi, joka oli huomannut äidin uupumuksen. Hänellä olisi loistava ehdotus.

Kuuden lapsen yksinhuoltaja uskaltaa vihdoin sanoa, millaista apua tarvitsee.
Kuuden lapsen yksinhuoltaja uskaltaa vihdoin sanoa, millaista apua tarvitsee.

Puhelusta oli kulunut vain viikko, kun perhekumppani Olli Koistinen saapui ensi kerran Mäkisille. Hän istui olohuoneeseen, kyseli lapsista.

Sari Mäkinen mittaili Koistista katseellaan.

Kaksi perhetyöntekijää oli käynyt kartoituskäynnillä vuotta aikaisemmin. Mäkinen oli kertonut perheensä sairauksista ja joutunut puolustuskannalle. Yhteistyö oli päättynyt siihen.

Silti Mäkinen ajatteli, että Koistinen yrittäköön.

Mäkisille oli kerrottu, että perhekumppani olisi kuin navigaattori, joka luotsaisi heidät oikeisiin palveluihin. Hän olisi heidän puolellaan, kuuntelisi.

Perhekumppani etsisi ongelmien perimmäiset syyt ja pohtisi, mikä perhettä auttaisi parhaiten.

Sen jälkeen hän veisi Mäkisten toiveet tiimille, jossa on terveydenhuollon, lastensuojelun, mielenterveys- ja päihdetyön osaajia. Se päättäisi avusta.

Mäkiset olisi ensimmäinen perhe, jossa perhekumppania kokeiltaisiin.

Varkaus oli lähtenyt SOS-Lapsikylän kokeiluun, koska lastensuojeluun upposi paljon rahaa. Vuonna 2016 avohuoltoon kului 556 000 euroa, yli kaksi kertaa enemmän kuin vuonna 2013. Myös sijaishuollon kustannukset olivat kasvaneet.

Huolestuttavaa oli sekin, että vuonna 2016 lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin kului 1,3 miljoonaa euroa, lähes kaksi kertaa enemmän kuin vuonna 2013.

Perheet myös tunsivat, etteivät saaneet apua oikeaan aikaan tai todellisiin tarpeisiinsa.

Siksi perhekumppani Koistinen istui Mäkisten edessä ja mietti, miten aloittaisi.

Koistinen ajatteli, että perheellä on oikeus tietää jotain hänestä. Hän on sosiaalikasvattaja, työskennellyt lastenkodeissa ja perhetyöntekijänä parikymmentä vuotta. 47-vuotias, 11-vuotiaan pojan isä. Viihtyy luonnossa, tykkää retkeillä ja kalastaa.

Sen jälkeen Koistinen toivoi, että Mäkiset kertoisivat itsestään.

Omaishoitajan lomaa kertyy 36 päivää vuodessa. Mäkinen tahtoi pitää vain viikon.

Meitä pidettiin ihan pimeinä. Vauvan hengitys katkeili, eikä lääkäri uskonut meitä. Toinen lääkäri teki lastensuojeluilmoituksen, joka tuli selän takaa ja tuntui epäoikeudenmukaiselta.

Sari Mäkinen istui olohuoneessaan, vilkaisi Olli Koistista.

Mäkinen jatkoi miehestään, jonka selkä oli kipeytynyt. Mikko Mäkinen sai lääkkeensä vain yhdestä apteekista. Sari Mäkinen uskoi, että miestä valvottiin, ehkä epäiltiin lääkkeiden väärinkäyttäjäksi. Se tuntui ikävältä.

Mutta pahinta Mäkisestä oli se, ettei hän pääsisi lomalle.

Omaishoitajan lomaa kertyy 36 päivää vuodessa. Mäkinen tahtoi pitää vain viikon.

Loma syksyllä ei onnistuisi, sillä lapset sijoitettaisiin eri tukiperheisiin. Kehitysvammainen poika ei pärjäisi. Mäkinen oli valittanut päätöksestä perusturvalautakuntaan ja pyytänyt, että saisi kotiinsa aikuisen, jolla on kokemusta kehitysvammaisen hoidosta.

Siihen Mäkinen lopetti yksinpuhelunsa.

Hän oli kaatanut Koistiselle ”täyden sotkun”.

Mäkinen oli yrittänyt pärjätä itse. Hän ei halunnut kuulla muilta ihmisiltä, että ”miksi olet hankkinut lapsia, kun et niitä jaksa hoitaa”.

Aiempi asiointi viranomaisten kanssa oli johtanut väärinymmärryksiin, vastoinkäymisiin ja pettymyksiin.

Hän tunsi itsensä mitättömäksi.

Koistinen sanoi, ettei voi luvata mitään. Hän kertoisi huolet ammattilaisten tiimille.

 

Olli Koistisen kaltaista perhekumppania tarvitaan, koska vanhemmat eivät osaa hakea tai saa tarvitsemiaan palveluja.

Järjestelmä on etääntynyt ihmisestä.

Asiantuntijat sanovat, että hyvinvoinnin kulta-aika päättyi 1990-luvun lamaan. Sen jälkeen sosiaali- ja terveyspalvelut erikoistuivat ja pirstaloituivat. Auttajista tuli huippuammattilaisia, jotka hallitsivat vain alansa, kuten lasten psykiatrian tai päihde- ja mielenterveystyön.

Ajateltiin, että erikoistuminen lisää tehokkuutta ja karsii kuluja.

Sairaaloissa ja terveyskeskuksissa ehkä niin kävikin, muttei sosiaalityössä.

Tutkija Kai Alhasen mielestä sosiaalityöntekijän arki täyttyy säädöksistä ja toimintatavoista, joihin asiakkaat pitää sovittaa. Sosiaalityöntekijän pitäisi koordinoida lapsen ja perheen palveluja, mutta se jää usein tekemättä. Asiakkaita on liikaa, työ huonosti johdettua.

Autettavia joutuu kohtelemaan kuin esineitä, Alhanen sanoo.

Myös autettavat väsyvät. Monissa perheissä on paljon ongelmia ja elämäntilanteita, joita on vaikea ratkoa toisistaan irrallisina paloina. Kun apu on hajaantunut, sitä pitää hakea usealta luukulta. Osa vanhemmista ei jaksa, ja perhe jää yksin.

Siksi palvelujärjestelmä on tullut tiensä päähän, Alhanen toteaa.

Äiti oli häkeltynyt. Tuntui kuin Koistinen olisi lukenut hänen ajatuksensa.

Nyt tarpeet ja toiveet esiin, Olli Koistinen sanoi ja odotti.

Oli lokakuu 2016. Nainen hänen edessään oli hiljaa. Kutsutaan häntä Maiju Lahtiseksi. Hän on 34-vuotias yksinhuoltaja, joka opiskelee lähihoitajaksi. Lapsia on kuusi, kolme kummastakin avioliitosta. Ne päättyivät eroihin.

Lahtinen kertoi Koistiselle 9-vuotiaasta pojastaan.

Poika oli ollut vaikea syntymästään asti. Hän raivosi, löi ja potki. Äskettäin hän oli sanonut äidilleen, että kuuli ääniä, jotka pakottivat tekemään pahaa. Se huolestutti Lahtista.

Myös asunto oli liian pieni. Neljä poikaa jakoi huoneen.

Muuta Lahtinen ei keksinyt.

Maiju Lahtisen perhe oli ollut lastensuojelun asiakas vuodesta 2005. Silloinen puoliso oli pahoinpidellyt Lahtista rajusti. Lahtinen oli joutunut ensiapuun useasti viikossa, asunut ensi- ja turvakodissa kolmesti. Hän oli eronnut ensimmäisestä puolisostaan vuonna 2008.

Sen jälkeen sosiaalityöntekijä oli tarjonnut apua. Pojalle haja-aikoja psykologille, lapsille viikonloppuja tukiperheissä. Perhetyöntekijä oli käynyt kolmesti viikossa.

Lahtinen oli ottanut kaiken avun vastaan, sanonut ”joo”.

Hän oli silti voimaton, itsetunto nollassa. Hän ei tiennyt, mikä auttaisi.

Koistinen oli kuunnellut Lahtista tarkasti. Hän kysyi, saisiko ehdottaa ratkaisuja. Pojalle pitäisi saada järeämpää apua. Hän ottaisi Lahtisen luvalla yhteyttä lastensuojelun sosiaalityöntekijään.

Perhekuntoutusta voisi harkita kuukaudeksi, ehkä kahdeksi.

Muutto isompaan asuntoon pitäisi järjestää pikaisesti. Myös toimeentulotukea kannattaisi hakea. Lahtinen ei ollut sitä halunnut, mutta Koistinen sanoi, että se on hänen oikeutensa. Koistinen ajatteli myös Lahtisen jaksamista.

Rahalla voisi hankkia harrastuksia, jotka piristäisivät.

Lahtinen oli häkeltynyt. Tuntui kuin Koistinen olisi lukenut hänen ajatuksensa.

Olli Koistinen kuuntelee perheissä myös nuoria.
Olli Koistinen kuuntelee perheissä myös nuoria.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallituksella on 26 kärkihanketta. Yksi niistä on lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma LAPE, johon on varattu 40 miljoonaa euroa vuosiksi 2016–2018.

Ohjelmassa todetaan, että ”palvelut, toiminta ja asiakkaiden tarpeet eivät kohtaa”.

Lastensuojelun asiantuntijat ovat tienneet sen jo kauan.

Esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportissa vuonna 2016 tutkittiin lapsia, jotka on sijoitettu kodin ulkopuolelle. Heistä seitsemän kymmenestä ei ollut saanut tarvitsemaansa palvelua riittävästi ennen sijoitustaan. Se on huolestuttavaa, THL:n erikoistutkija Tarja Heino sanoo.

On tärkeää, että apua tarvitseva perhe tai lapsi tulee varhain kuulluksi. Lastensuojelu on kallista. Lapsen huostaanotto maksaa karkeasti 100 000 euroa vuodessa.

SOS-Lapsikylän mukaan yhden huostaanoton hinnalla voisi palkata kaksi perhekumppania, joista kumpikin voisi auttaa jopa kymmentä perhettä vuoden ajan.

LAPEssa luvataan suurta mylläystä. Hajaantuneet lapsi- ja perhepalvelut kootaan yhteen. Lapset ja perheet voivat osallistua palvelujensa suunnitteluun, jolloin he tuntevat tulevansa kohdatuiksi ja autetuiksi. Säästöä pitäisi syntyä jo vuonna 2019.

Ohjelmassa todetaan myös, että kymmenesosa sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaista saa aikaan 80 prosenttia kustannuksista. Heidän rinnalleen esitetään kanssakulkijaa, joka huolehtisi, että tarvittava apu järjestyy.

Kanssakulkijaksi sopii lastensuojelun sosiaalityöntekijä, sosiaalihuoltolain mukainen omatyöntekijä tai vaikka Olli Koistisen kaltainen perhekumppani.

Päävastuu pitää kuitenkin olla vain yhdellä ammattilaisella.

 

Maaliskuu 2017. Olli Koistinen käy Maiju Lahtisen luona. Ensi tapaamisesta on vajaa puoli vuotta, ja paljon on muuttunut.

Lahtinen haki toimeentulotukea, jota saa 800 euroa kuussa. On uusi koti, viisi huonetta ja keittiö. Olohuoneessa on valkoiseksi kalkittu takka, 12- ja 11-vuotiailla tytöillä omat huoneet.

Kodista puuttuu vain poika, joka asuu sijaisperheessä vuoden.

Poika pääsi psykologille ja sieltä sairaalan lastenpsykiatriselle hoito- ja tutkimusosastolle. Hänellä todettiin vaikea käytöshäiriö ja Aspergerin ja Touretten oireyhtymät. Hän on aistiyliherkkä, ei kestä suurperheen meteliä. Lääkityksestä on apua.

Lahtiset saivat myös tiivistä perhekuntoutusta.

Kuntouttajat siivosivat, laittoivat ruokaa, kuljettivat lapsia uusiin harrastuksiin. Kuopusta salibandyyn, tyttöjä ratsastamaan. He ovat jatkaneet tyttöjen tukihenkilöinä. Tytöt saivat vasta äsken kuulla, että heidän isänsä on kuollut.

Perhetyöntekijä käy jälleen kolmesti viikossa.

Sillä välin Maiju Lahtinen juoksee, pelaa jalkapalloa ja salibandya joukkueissa.

Lahtinen vaikuttaa rentoutuneelta. Hän vilkaisee Koistista ja sanoo, että on voimistunut, saanut tervettä itsetuntoa. Hän ei enää tunne huutavansa tyhjyyteen. Hän uskaltaa sanoa, millaista apua tarvitsee ja milloin voi ottaa sitä vastaan.

Hänet otetaan vakavasti. Se on hänelle uutta.

Olli Koistinen arvelee, ettei Lahtinen tarvitse häntä enää kauaa.

Vaarana on, että valinnanvapaus hajottaa lapsi- ja perhepalveluita entisestään.

Lastensuojelun asiantuntijat kannattavat muutosohjelma LAPEn ajatusta kanssakulkijasta. Jotkut heistä toivovat, että Koistisen kaltaiset perhekumppanit yleistyisivät. Toiset kysyvät, miksi sosiaalityön nykyiset ammattilaiset eivät kelpaa.

Yhtä mieltä asiantuntijat ovat siitä, että lapsi- ja perhepalvelut vaativat kokonaisvaltaista mylläystä, uutta asennetta sosiaalityöhön ja ennen kaikkea uskallusta politiikoilta.

Asiantuntijaksi on nostettava perhe, jota on kuultava.

Avuksi perheelle on tarjottava räätälöityä suunnitelmaa, jota yksi auttajista koordinoi.

THL:n kehittämispäällikkö Katja Sankalahti sanoo, että muutos vaatii tehokasta johtamista ja entistä tiiviimpää yhteistyötä muiden auttajien, kuten moniammatillisen tiimin, kanssa.

THL:n erikoistutkija Päivi Petrelius lisää, että useiden hallitusten on sitouduttava siihen, että rahaa kuluu. Säästöt tulevat myöhemmin, ehkä kymmenen vuoden kuluttua.

LAPEsta toivotaan pohjaa sote-alueiden lapsi- ja perhepalveluille.

Maakunnat, tulevat sote-alueet, aloittivat palvelujen kehittämisen kuluvan vuoden alussa.

Vaarana on, että sote-uudistuksen valinnanvapauslaki hajottaa lapsi- ja perhepalvelut yhä vaikeammin hahmotettavaksi kokonaisuudeksi. Palveluntuottajien valinta jää pitkälti asiakkaille eli perheille. Moni vanhempi ei siihen pysty.

Silloin kanssakulkijasta tulee entistä tärkeämpi. Useat asiantuntijat epäilevät silti, että suunnitelma jää pelkäksi sanahelinäksi.

Viiden lapsen äiti pääsi lomalle ja jaksaa taas kannatella lapsiaan.
Viiden lapsen äiti pääsi lomalle ja jaksaa taas kannatella lapsiaan.

Olli Koistinen pysäköi autonsa Mäkisten omakotitalon pihaan ja toteaa, että hänen tehtävänsä on tehdä itsensä tarpeettomaksi.

Kohta häntä ei tarvita Mäkisilläkään.

Perheen ongelmat ovat suhteellisen pieniä, mutta niitä on paljon.

Sari Mäkinen avaa oven. Hän hymyilee, pyytää Koistisen sisään. Kehitysvammaisen pojan koulusta on otettu yhteyttä. Mäkinen haluaa Koistisen mukaansa palaveriin. Opettaja pitää Mäkistä ongelmavanhempana, joka vaatii lapselleen liikaa.

Mäkinen tuntee hukkuvansa ongelmiin. Kun yksi pulma on ohi, toinen odottaa eikä hän tiedä, mistä pyytäisi apua. Koistinen ymmärtää sen ja auttaa.

Nyt Mikko Mäkisen apteekkisopimus on purettu. Lastensuojeluilmoitus on käsitelty, todettu turhaksi. Mäkiset tapasivat jopa lääkärin, joka oli epäillyt isää väkivallasta. Kohtaaminen oli väkinäinen, mutta Sari Mäkiselle tärkeä. Hän halusi tulla kuulluksi.

Mutta parasta oli se, että Mäkiset pääsivät lomalle.

Lastenhoitaja järjestyi Kehitysvammasäätiöstä. Viime lokakuussa Mäkiset lähtivät viikoksi Kreikan Plataniakseen. He makasivat auringossa, uivat Välimeressä, söivät illallista ravintolassa. Sari Mäkiselle matka oli henkireikä, irtiotto arjesta.

Sen avulla hän jaksaa tulevan vuoden.