Häiritseekö sinua, etten puhu suomea täydellisesti?
Philip Teir kirjoitti rakastumisesta ja avioerosta. Jotain olennaista jäi taltioimatta.
Philip Teirin uudessa romaanissa Neitsytpolku päähenkilö Richard rakastuu ja eroaa pitkästä avioliitosta. Kun suhde toiseen naiseen on vaiheessa, jossa puhutaan mielettömän pitkiä puheluita, Richard kysyy naiselta: Häiritseekö sinua, etten puhu suomea täydellisesti?
Richard puhuu muiden kanssa enimmäkseen ruotsia.
Teirin kirja pohjautuu hänen omaan elämäänsä. Teir on suomenruotsalainen perheenisä, joka erosi pitkästä ruotsinkielisestä suhteesta ja rakastui suomenkieliseen naiseen.
Neitsytpolku (Otava) pomppasi ilmestyttyään kirjastojen varatuimpien listan kärkeen ja äänikirjapalveluiden suosituksiin. Moni lukija varmasti tarttuu sen päällimmäiseen tarinaan: rakastumiseen, eroon, uusperheen kahnauksiin. Kieli nousee esiin harvoissa, mutta sitäkin vahvemmissa kohdissa.
”Joskus minusta tuntuu, että minulla on ikään kuin kaksi persoonallisuutta riippuen siitä, kumpaa kieltä puhutaan”, Richard sanoo kirjassa.
Ihan samat sanat sanoo kirjailija Philip Teir työhuoneellaan Helsingin Tehtaankadulla.
Neitsytpolku – tai Jungfrustigen (Schildts & Söderströms), sen nimisen kirjanhan Philip Teir kirjoitti – on Teirin kolmas romaani. Hän on kirjoittanut myös runo- ja novellikokoelman. Romaanit ja novellikokoelma on käännetty suomeksi.
Suomenruotsalaisen maailman merkkihenkilö Teir on myös siksi, että hän oli aiemmin Hufvudstadsbladetin kulttuuritoimituksen esimies. Kuusi vuotta sitten Teir alkoi vapaaksi kirjoittajaksi. Nyt työn alla on kirja Jörn Donnerin rakkauselämästä. Donner kuoli tammikuussa ja jätti jälkeensä mammuttimaiset arkistot. Donnerin naisia löytyy jatkuvasti lisää.
”Kun joku sanoo, että oletko jutellut Marian kanssa, pitää kysyä: kenen niistä Marioista?” Teir kertoo.
Jörkan kanssa puhuttiin tietenkin ruotsia, ja Teir kirjoittaa hänestä ruotsiksi. Neitsytpolkua kirjoittaessa tilanne oli toinen: elämä tapahtui kahdella kielellä, mutta kirjoissa kieliä on aina vain yksi. Teir havahtui siihen, ettei tosiaan voinut taltioida asioita kielillä, joilla ne tapahtuivat. Osa kirjan ihmissuhteiden jännitteistä johtui siitä, että puhuttiin kahta kieltä, suomea ja ruotsia.
”Olisin halunnut tehdä dialogista kaksikielisen, mutta se on mahdotonta. Ei voi kirjoittaa kaksikielistä kirjaa.”
Niin se taitaa olla: olemme perin juurin tottuneita siihen, että kirjat tapahtuvat yhdellä kielellä, vaikka arki on monikielistä. Suuri osa maailman ihmisistä on vähintään kaksikielisiä, ja Suomessakin monikielisyys lisääntyy.
Kymmenen vuoden kuluttua Helsingin seudun koululaisista yli neljännes on monikielisiä. Kotona ja suvun kanssa puhutaan esimerkiksi venäjää, viroa, arabiaa ja somalin kieltä. Tilastoissa kullakin voi olla vain yksi äidinkieli, mutta arjessa kielet elävät lomittain.
Ruotsin ilmoittaa äidinkielekseen yli 288 000 suomalaista. Se ei kerro, kuinka monen elämässä suomi ja ruotsi elävät rinnan, sillä osa kaksikielisistä rastii äidinkielekseen suomen.
Teirin romaanissa kaksikielisyys on osa tarinaa sekä hyvässä että pahassa. Hyvä puoli tulee esiin näin:
Miehen vahvin kieli on ruotsi, mutta hän puhuu uudessa suhteessa suomea. Jokin lapsuudessa syntynyt tunne liikahtaa hänessä, sillä ihan pienenä mies puhui äitinsä kanssa suomea.
Naisen äidinkieli taas on suomi, mutta käy ilmi, että hänen äitinsä on suomenruotsalainen. Ruotsia ei kuitenkaan puhuttu, koska perhe asui vantaalaisessa lähiössä ja pelättiin, että lapsia kiusattaisi.
Ja nyt kielimaisemat kohtaavat. Syntyy yhteistä huumoria ja rakastavaisten omaa kieltä. Teir puhuu kirjan henkilöistä, mutta on selvää, että hän puhuu samalla itsestään:
”Tässä suhteessa he saavat käyttää persoonastaan pientä osaa, jota eivät yleensä käytä… Kielet törmäävät näiden ihmisten välissä hauskalla tavalla.”
Kirjailija pohtii sitä, mihin ihmisten välinen vetovoima noin ylipäätään perustuu. Hänestä yksi tosi tärkeä osa rakastumista on huumori. Teir alkaa nauraa.
”Mä saatan sanoa, että auto kiihottuu, vaikka pitäisi sanoa kiihtyy. Puolisoa se naurattaa.”
Kielet sitovat ihmisiä toisiinsa, mutta ne voivat myös tulla ihmissuhteiden väliin. Kirjassa Richardin poika suuttuu isälleen ja tämän naisystävälle. Kun isä kysyy, mikä on, poika vastaa: hän ei ymmärrä, kun isä ja uusi puoliso – kirjassa hänen nimensä on Paula – puhuvat suomea. Kaiken muun uuden lisäksi kotiin on ilmestynyt uusi kieli.
”Kun sinä puhut Paulan kanssa, minä en ymmärrä mitään”, poika sanoo.
Teir syntyi ja kasvoi Pietarsaaressa kaksikielisessä ympäristössä. Näin jälkeenpäin lapsuus tuntuu hänestä tosi ruotsinkieliseltä – siitä huolimatta, että suomenkielinen äiti puhui lapsille suomea ja naapurustossa kielet olivat tasavahvoja. Ehkä tunteeseen ruotsinkielisyydestä vaikutti se, että ruotsinkielisellä isällä on ”vahva suku” ja erityisesti isoisä oli ”hyvin rkp-tyyppinen”. Suomea puhuva äitikin oli opiskellut Åbo Akademissa.
Koulun Teir kävi ruotsiksi, se ei ollut valinta vaan itsestäänselvyys.
Yläasteikäisenä Teir huomasi, ettei hän aina tajua, miten lauseet suomeksi muodostuvat. Sanavarasto oli ohut, ainakin sellaisen nuoren näkökulmasta, joka luki paljon ja oli kirjallisesti lahjakas. Asia alkoi vaivata. Oltiin kuitenkin Suomessa, ja suomi oli koko äidin puolen suvun kieli. Teir lähti Helsinkiin opiskelemaan, jotta oppisi suomen paremmin. Pietarsaaren suomenruotsalaisessa maailmassa ilmeisempi vaihtoehto olisi ollut Turun Åbo Akademi.
Helsingissäkin Teir opiskeli ja seurusteli ruotsiksi. Suomi tuli vastaan vähän yllättäen, kun hän pääsi töihin Hufvudstadsbladetiin.
”Piti kääntää uutisia suomesta ruotsiksi. Varsinkin viranomaissanasto oli hirveän vaikeaa. Haastattelet jotain Kimmo Sasia ja yrität käsittää, mitä se sanoi.”
Nykytilannetta kielten välillä voisi kuvata näin.
Kirjailijan ja toimittajan työt: ruotsi.
Lapset: ruotsi.
Puoliso: suomi.
Isä: ruotsi.
Äiti: suomi.
Kolme sisarusta: ruotsi.
Helsinki Lit -kirjallisuustapahtuma: suomi.
Työhuone: ruotsi.
Unet: ruotsi.
Viimeisimmät Facebookin Messenger-viestit: ruotsi, suomi, ruotsi, ruotsi, suomi, ruotsi, ruotsi, suomi, suomi, ruotsi…
Kielet jakaantuvat Teirin arjessa tasaisemmin kuin nuorena, mutta listaaminen on siinä mielessä tyhmää, että ei kielissä ole kyse määrästä vaan laadusta. Eri kielet tuntuvat erilaisilta ja liittyvät eri ihmissuhteisiin ja elämäntilanteisiin. Kieli kantaa mukanaan kulttuuria, identiteettiä, yhteistä historiaa, Teirin tapauksessa myös suomenruotsalaisuutta.
Kun Teirin uusperhe syö yhdessä, pöydässä puhutaan ruotsia. Kun Teirin sukulaiset kokoontuvat Pietarsaaressa, puhutaan suomea ja ruotsia sekaisin. Sukunsa Whatsapp-viestittelyn kielivalintoja Teir tulkitsee niin, että yleensä puhutaan sitä kieltä, jolla keskustelu on aloitettu.
”Sisko näköjään kirjoitti eilen suomeksi… varmaan siksi, että äiti oli mukana.”
Entä ajatukset, millä kielellä Teir ajattelee?
No itse asiassa, hän kertoo innostuneesti. Pari päivää sitten tapahtui jännä juttu. Teir oli siivoamassa keittiötä, ja yhtäkkiä hän huomasi ajattelevansa suomeksi.
”Siihen jatkuvaan pään sisällä tapahtuvaan monologiin ilmestyi suomea.”
”Se oli jotain arkista arkista, mihin mikäkin astia kuuluu. Mutta se oli suomea. Ihan uusi tilanne.”
Philip Teir sanoo, ettei tunnista suomenkielisiä letkautuksia. ”Olen suomeksi aika halpa ja helppo. Minulle voi kertoa vanhoja vitsejä uusina.”
Philip Teiriä luetaan tiettävästi suunnilleen yhtä paljon suomeksi ja ruotsiksi. Kirjat kääntää Jaana Nikula. Kirjailija ei juuri puutu käännöksiin.
”Korkeintaan saatan sanoa jostain dialogista, että tää ei sanois suomeksi näin, vaan näin.”
Teir tietenkin tuntee suomen kielen ystävien ajatuksen suomen erityisestä kauneudesta.
”Se että oi suomi on niin ihanaa ja ihmeellistä.”
Tätä ihastelua hän seuraa ulkopuolisena. Teir sanoo, ettei tunnista suomen murteita, kielen pieniä nyansseja, tai vanhoja suomenkielisiä sanontoja ja letkautuksia. Kirjassa naisystävän pitää selittää miehelle, mitä ”päiväkahveille” meneminen voi tarkoittaa suomeksi.
”Olen suomeksi aika halpa ja helppo. Minulle voi kertoa vanhoja vitsejä uusina.”
Suomi ei tietenkään ole sen ihmeellisempää kuin mikään muukaan kieli. Kaikissa kielissä on erityispiirteensä. Suomessa yksi on se, että puhe- ja kirjakieli poikkeavat todella paljon toisistaan. Teir ei osaa ajatella, miten ruotsia kirjoitettaisiin vaikkapa Mikko Rimmisen tapaan. Rimmisen suomi on rönsyilevää, kokeilevaa, itsekeksittyä.
Ja sitten on yksi suomen piirre, joka pistää aina silmään. Teir puhkeaa monologiin aiheesta komma eli pilkku.
”Niitä helvetin kommia on niin paljon! Kun luen omien romaanien suomennoksia, mietin että pitääkö tässäkin olla komma, ja tässä. Tuntuu, että teksti on täynnä taukoja, kuka tätä jaksaa lukea, komma, komma… Nyt on saattanut kuitenkin käydä niin, että omassakin tekstissäni on enemmän pilkkuja kuin ennen. Siinä paussissa on jotain, jota jo vähän arvostankin. Saatan ajatella, että minäpä laitan tähän pilkun, en olisi ennen laittanut.”
Jos suomi on taipuisaa ja pilkullista, millaista ruotsi sitten on?
Se on kuin raikas vesi, Teir sanoo. Lyhyitä sanoja, kirkkautta, napakkuutta. Varsinkin suomenruotsi on Teirin korvaan lempeää.
”Suomenruotsi on böljande, ei valuvaa vaan mikähän se sana on… tuuli voi tehdä sellaista liikettä…”
Sanakirja sanoo keinuva, mutta ehkä voi sanoa myös aaltoileva.
Kun Helsingin Uimastadionin kuulutuksissa ruotsi vaihtui suomenruotsista riikinruotsiin, Teir havahtui siihen, miten isolta ero tuntui.
”Rakastin sitä entistä ääntä. Se oli ihanaa, pehmeää ruotsia. Nykyisessä kuulutuksessa ei ole mitään kotoisaa.”
Tässä haastattelussa kieli on ollut suomi.
Jos Teirillä on kaksi persoonallisuutta kielestä riippuen, olemmeko saaneet nyt kuulla vain suomenkielistä Teiriä? Olisiko jokin toisin, jos olisimme puhuneet ruotsia?
”Jos olen ihan rehellinen, omista kirjoista on turvallisempi puhua suomeksi, siinä saa pienen etäisyyden tekstiin ja tämän kirjan tapauksessa omaan elämään.”
Teirin arjessa suomi ja ruotsi sijoittuvat eri elämänalueille, ja osin siksi ne tuovat esiin eri puolia persoonasta.
”Ruotsi on minun työväline. Pystyn ajattelemaan kirkkaammin ruotsiksi. Kaikki on ruotsiksi helpompaa”, Teir sanoo.
Suomi liittyy lapsuuteen. Moni kokee olevansa vieraalla kielellä puolikas versio itsestään, jopa vähän tyhmä. Mutta Teirille suomi tuntuu kotoisalta. Se ei ole vierasta, vaan lapsuudesta tuttua, siksi turvallista. Äidin kieltä.
”Suomi on ollut läsnä kesälomalla, äidin kanssa, eri tilanteissa kuin ruotsi.”
Sehän ei ole yhtään hassumpi ajatus, että suomeksi voi tavata kesälomaversion kirjailija Teiristä.
Tämä oli ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä
Tilaa Suomen Kuvalehti ja hanki luettavaksi koko sisältö ja arkisto
Tilaa