Nyt jo yli puolet eroaa kirkosta: yleisin syy on raha, kohuilla tai kirkon arvoilla eroaan perustelee vain harva

Tuore tutkimus kartoitti kirkosta eroamisen syitä. Tiedot on kerännyt eroakirkosta-nettipalvelu, sillä kirkko ei ole halunnut mahdollistaa eroamista netissä.

kirkko
Teksti
Samuli Suonpää

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Tärkein syy kirkosta eroamiseen on raha, kertoo Yhteiskuntapolitiikka -lehdessä julkaistu tuore tutkimus.

Tutkimus on osa Suomen Akatemian rahoittamaa uskonnon ja politiikan suhdetta tutkivaa LegitRel -hanketta Helsingin yliopistossa. Sen tuloksista kertoi ensimmäisenä kirkon lehti Kotimaa.

Väitöstutkija Anna Wessmanin mukaan tulos ei kerro taloudellisten arvojen ja hengellisten arvojen suhteesta. Kirkosta lähdetään, koska kirkolla ei koeta olevan merkitystä arjessa.

”Jos kirkolla ja seurakunnalla ei ole minkäänlaista roolia, on vaikea perustella, miksi ei eroasi.”

Julkisuudessa kirkosta eroamista käsitellään usein erilaisten mediakohujen kautta. Niiden vaikutus ei Wessmanin mukaan kuitenkaan ole suuri.

”Ihmiset eivät eroa kirkosta sen vuoksi, että Päivi Räsänen sanoo homoista jotakin vaan koska kirkko ei ole heille tärkeä. Kohut toimivat katalysaattorina.”

Kirkon jäsenmäärä on laskenut 20 vuodessa yli 700 000 ihmisellä. Tällä hetkellä kirkkoon kuuluu alle 67 prosenttia kansalaisista, kun vuonna 2000 osuus oli 85 prosenttia.

Useimmiten erotaan eroakirkosta.fi -sivuston avulla. Vapaa-ajattelijoiden loppuvuodesta vuonna 2003 perustaman palvelun kautta kirkosta on eronnut yli 800 000 suomalaista.

Vuodesta 2010 alkaen palvelun käyttäjiltä on eron yhteydessä kysytty syytä kirkosta eroamiseen. Noin neljännes eroajista on halunnut sen ilmoittaa.

Nyt julkaistu tutkimus perustuu näihin tietoihin.

”Iso osa kirkosta eroajista on selvästi pohtinut asiaa. Kirkosta on erottu harkitusti, ei hetken päähänpistosta”, arvioi Wessman.

 

Tutkimuksessa eroamisen perustelut jaettiin viiteen luokkaan: talous ja hyöty, uskomukset ja opit, arvot, politiikka sekä muut syyt.

Lähes puolet (44,2 prosenttia) perusteli kirkosta eroamista taloudellisilla syillä. Talouden merkitys näyttää myös kasvavan sen mukaan, mitä vanhempi kirkosta eroava ihminen on. Wessmanille tulos ei ollut yllätys.

”Jos kirkolla ei ole suurta merkitystä elämässä siinä vaiheessa, kun ihminen perustaa perheen, saa lapsia ja ottaa asuntolainaa, on aika loogistakin kyseenalaistaa kirkollisveron maksaminen.”

Rahaan liittyvä perustelu on yleistymässä. Vuonna 2020 eronneista taloudellisiin syihin viittasi jo lähes 60 prosenttia vastaajista.

Talous näkyy myös erojen ajankohdassa. Kirkosta erotaan eniten loppuvuodesta, sillä seuraavan vuoden kirkollisverolta välttyvät ne, jotka ovat eronneet joulukuun loppuun mennessä.

Uskonnolla ja opeilla eroaan perusteli noin neljännes. Nuorimpien kirkosta eroajien perusteluissa näillä oli kuitenkin taloutta suurempi merkitys.

”Kun tuloja ei juuri ole, ei kirkollisveron määräkään vielä ole kovin suuri. Nuorille merkittäviä ovat asiat, jotka liittyvät omaan vakaumukseen ja arvoihin, ovat merkittävämpiä.”

Kirkon arvoihin, kuten suhteeseen naispappeuteen ja seksuaalivähemmistöihin, viittasi vain kymmenen prosenttia. Poliittisiin syihin, kuten kirkon suhteeseen turvapaikkapolitiikkaan, samansuuruinen joukko.

Kirkko on vaikeassa tilanteessa. Sen pitäisi perustella merkityksensä jäsenistölle, josta yhä pienempi osuus uskoo Jumalaan – ja kirkkoon.

”Ihmiset kokevat, etteivät saa kirkollisverolle vastinetta. Mitä seurakunta voi siihen tehdä?”

LegitRel -hankkeen johtaja, Helsingin yliopiston uskontotieteen professori Titus Hjelm pitää eroakirkosta.fi -aineistoa kansainvälisestikin ainutlaatuisena.

”Useimmissa muissa maissa ei edes ole vastaavaa uskontorekisteriä. Vielä kiinnostavampaa on se, että tässä on kyse eroajien vapaaehtoisesti ilmoittamista syistä”, hän sanoo.

”On suorastaan hämmästyttävää, että paras tieto kirkosta eroamisen syistä on kirkkoa vastustavilla Vapaa-ajattelijoilla, ei kirkolla itsellään.”

 

Kirkosta eroaminen tuli Suomessa mahdolliseksi uskonnonvapauslain myötä vuonna 1923. Ensimmäiset joukkoeroamiset liittyivät sisällissodan traumojen purkamiseen.

Helppoa kirkosta eroaminen ei ollut. Se tapahtui aina henkilökohtaisesti seurakunnassa.

”Kirkosta eroaminen lisääntyi heti, kun niin sanotuista papin puhutteluista päästiin”, sanoo Hjelm.

Vuodesta 1969 alkaen myös maallinen viranomainen alkoi vastaanottaa eroilmoituksia. Sen jälkeenkin eroaminen tapahtui useimmiten kirkkoherranvirastossa.

Kirjallinen eroilmoitus on riittänyt vuodesta 2003 alkaen. Samana vuonna Vapaa-ajattelijat perustivat eroakirkosta.fi -palvelun pannakseen vauhtia kirkosta eroamiseen.

Kirkko kyseenalaisti palvelun laillisuuden ja yritti estää sen kautta lähetettyjen eroilmoitusten käsittelyn. Vuonna 2011 eduskunnan apulaisoikeusasiamies kuitenkin ilmoitti oikeuden erota uskonnollisesta yhdyskunnasta olevan perusoikeus, jonka käyttämistä ei saa hankaloittaa hallinnollisin vaatimuksin.

Kirkon nettisivujen kautta on pitkään voinut liittyä kirkkoon. Eroamista kirkko ei koskaan suostunut omassa palvelussaan toteuttamaan, eikä siksi ole voinut kerätä palautteitakaan.

”Ihmiset selvästi haluaisivat sanoa jotakin, kun eroavat kirkosta”, toteaa Hjelm.

Täysin vaille tietoa kirkko ei jäänyt. Ainakin vuosien 2015 ja 2018 välillä Vapaa-ajattelijat jakoivat tietoa eroamisen syistä myös suoraan kirkon viestinnälle, jossa erilaisten kohujen aiheuttamia eropiikkejä tulkittiin.

Tulevaisuudessa kattavaa tietoa eivät saa edes Vapaa-ajattelijat. Nykyisin palvelussa suositellaan käyttämään Digi- ja väestötietojärjestelmän nettipalvelua kirkosta eroamiseen. Nyt eroista jo kolmannes tapahtuu DVV:n palvelussa.

 

Kirkosta eroaminen on kiihtynyt joka kerta, kun eroamista on helpotettu. Hjelmin mukaan kyse ei silti ole ensisijaisesti tekniikasta vaan yhteiskunnan yleisestä maallistumisesta eli sekularisaatiosta.

”Kirkko näkee palvelun hyökkäyksenä uskoa kohtaan, mutta vastaavasti uskontokriitikotkin helposti liioittelevat omaa merkitystään. Tässä kulttuurisodassa molemmat ovat vähän kujalla. Ei kukaan eroa kirkosta sen takia, että vapaa-ajattelijat tai eroakirkosta.fi olisi tehnyt ihmisestä ateistin.”

Viime aikoina sekularisaatioteoria on usein kiistetty esittämällä, että uskonnollisuuden häviämisen sijaan se pikemminkin muuttaisi muotoaan.

”No joo, nostetaan joku joogaryhmä Tampereen lähiöstä esimerkiksi siitä, ettei uskonnollisuus mihinkään ole häviämässä. Ei sekularisaatioparadigma väitäkään, että uskonnollisuus kokonaan häviäisi.”

Tutkimuksessa tyypillisin eron syy ei ollut siinä, ettei uskota Jumalaan vaan siinä, ettei kaivata kirkon palveluita. Jo se, että kirkkoa ajatellaan palveluna, kertoo Hjelmin mukaan sekularisaatiosta.

Myös kirkon oma retoriikka maallistuu. Puhe kansankirkosta on Hjelmin mukaan poliittisen retoriikan väline.

”On vuosikymmenet tuudittauduttu siihen, että on olemassa jokin suomalainen kansallinen identiteetti, jossa kirkkoon kuuluminen on tärkeää.”

Syyt, joilla kirkko on viime vuosikymmeninä oikeuttanut olemassaoloaan, ovat Hjelmin mukaan ”kaikki maallisia”. Kirkossa puhutaan mieluummin auttamisesta, lapsi- ja nuorisotyöstä sekä diakoniasta.

”Kirkko on kovin vastahakoinen puhumaan varsinaisesta funktiostaan eli sielujen pelastamisesta ja iankaikkisen elämän turvaamisesta. Rapautuvan hyvinvointivaltion aukkojen paikkaaminen voi hidastaa kirkon yhteiskunnallisen merkityksen haalistumista, mutta miten pitkään sekään kantaa?”

Erityisesti tämä on näkynyt koronapandemian ja sodan aikana.

”Marxinkin mukaan uskonto on hyödyllistä, kun menee huonosti ja on kriisi päällä. Kirkko viestittää juuri nyt ihan samaa.”

Titus Hjelm ei näe kirkon tulevaisuutta ruusuisena. Kirkkoa pitävät pystyssä edellisten sukupolvien sosiaaliset rakenteet, kuten kristilliset hautajaiset tai vanhempien halu nähdä lastensa menevän kirkossa naimisiin.

”Tässä on selkeä ero meidän 1970-luvulla syntyneiden ja seuraavan sukupolven välillä. Meidän lapsemme eivät enää tule samalla tavalla sosialisoiduiksi kirkkoon.”

 

Lapuan piispa Matti Salomäki tuntee surua kirkon jäsentilaston äärellä. Hän vertaa sitä yrityksen tilinpäätökseen, joka vuodesta toiseen osoittaa tappiota.

”Ei sellaista ole kovin mukava esitellä yhteistyökumppaneille ja työntekijöille. Syyllisyyttähän se herättää. Miksi me ei olla onnistuttu? Ratkaisu ei ole varmasti aina eroajallekaan helppo.”

Vaikka tutkimuksessa eroja perusteltiin useimmin taloudellisilla syillä, Salomäki ei näe syytä alentaa kirkollisveroa eikä siihen seurakunnissa olisi varaakaan.

”Vähän tienaava maksaa vähän kirkollisveroa ja paljon tienaava maksaa vähän enemmän. Kyllä tässä on kyse enemmän siitä, mitä seurakuntalainen kokee sillä rahalla saavansa tai mitä kirkollisverorahoilla tehdään.”

Salomäen mielestä kirkon pitäisi nykyista paremmin kertoa, mitä kirkko tekee ja tarjoaa, kuten varhaiskasvatustyö ja rippikoulu. Myös diakoniatyön merkitystä hän korostaisi.

”Toki myös toimitukset ja jumalanpalveluksetkin ovat merkityksellisiä, vaikka jumalanpalvelusten osallistujamäärät ovatkin olleet laskusuunnassa.”

Salomäki kertoo saaneensa kirkosta eroajilta palautetta silloin, kun eroaminen vielä tapahtui kirkkoherranvirastossa. Hän piti käytäntöä hyvänä.

”Mielelläni kävin keskustelun, jos kävi ilmi, että joku harkitsee eroamista.”

Harva näissä keskusteluissa kuitenkaan muutti mieltään.

”Ei se ollut tarkoituskaan. Siinä vaiheessa ihminen on jo tehnyt ratkaisunsa ja sitä pitää kunnioittaa. On kuitenkin tärkeää kuulla ratkaisun taustaa ja muistuttaa siitä, että jokainen on tervetullut takaisin.”

 

Samaan aikaan kun kirkosta eroaminen on lisääntynyt, yhä useampi myös liittyy kirkkoon. Tämä muistetaan usein mainita kirkon tiedotteissa.

Kirkkoon liittyneiden määrä on 2000-luvun aikana lähes kaksinkertaistunut. Vuonna 2021 kirkkoon liittyi noin 20 000 ihmistä. Luku on kuitenkin kaukana eroluvuista. viime vuonna yli 55 000 ihmistä erosi kirkosta.

Erityisen huolissaan kirkossa ollaan lapsikasteiden määrän rajusta laskusta. Kun kuoleman kautta kirkosta lähtee vuosittain tasaisesti noin 45 000 ihmistä, kasteiden määrä on kymmenessä vuodessa romahtanut lähes puoleen.

Kasteiden määrää pyritäänkin nyt lisäämään erilaisten projektien ja kampanjoiden avulla.

Kastelukujen tuijottaminen estää kuitenkin havahtumasta kirkon kannalta keskeisimpään ongelmaan. Se näkyy, kun kuolleiden määrää verrataan kirkosta eroamisen määrään.

Yli kymmenen vuoden ajan kirkosta on lähdetty useammin eroamalla kuin kuoleman kautta.

Alle puolet kirkkoon kastetuista pysyy jäseninä kuolemaansa saakka. Useampi kuin joka toinen eroaa kirkosta. Avioliittojen osalta on pitkään harmiteltu sitä, että yli puolet avioliitoista päättyy eroon.

”Tuo on hätkähdyttävä näkökulma. Se ei ole ollut aikaisemmin esillä, kun näitä lukuja on käsitelty”, sanoo piispa Salomäki.

”Kyllä varmasti kannattaa jo alkaa valmistautua siihenkin todellisuuteen, jossa luterilaisuus on yksi uskontokunta muiden joukossa. Kyllä tämän voi sillä tavalla avioliittoon rinnastaa. Ei kohdata, ei kuunnella, ei osata pysähtyä yhteisten asioiden äärelle.”