politiikka

Senkin kommari

Kommunismi on kokenut Suomessa renessanssin. Kommunismia on eräiden määritelmien mukaan ilmastonsuojelu, identiteettipolitiikka, Wikipedia, Suomen Akatemia, globaali kapitalismi ja EU. Kommunisteja Kirsi Piha ja Joe Biden.

Teksti
Leena Sharma
Kuvitus
Jussi Kaakinen

Voit kuunnella jutun myös ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.

 

Ihmisillä on unelmia. Pienempiä ja suurempia, akuutteja ja ei niin päivänpolttavia.

Maailman kuuluisin unelmoitsija lienee ollut pastori Martin Luther King, joka toivoi puheessaan vuonna 1963 kaikille tasa-arvoista maailmaa ihonväriin katsomatta.

Erika Jongin kohuttu esikoisteos Lennä, uneksi lanseerasi termin ”napiton pano”. Turhautuneet kotirouvat alkoivat kirjan innoittamina unelmoida seksistä vieraiden miesten kanssa.

Suomalaiset Twitter-aktiivit tuntevat kokoomuksen helsinkiläisen kuntavaaliehdokkaan Atte Kalevan unelman. Kaleva julisti helmikuussa 2021 vaalivideollaan:

”Mulla on unelma. Helsinki ilman kommunisteja. Tehdään yhdessä vaalipäivänä siitä totta.”

Kingin ja Jongin unelmiin verrattuna Kalevan haave vaikuttaa kovin vaatimattomalta.

Suomen kommunistinen puolue (Skp) merkittiin puoluerekisteriin vuonna 1997. Se on mitätön jäänne 1970-luvulla vaikuttaneesta kommunistisesta puolueesta, viimeisten tosiuskovaisten kuihtuva kerho.

Skp sai vuoden 2019 eduskuntavaaleissa 0,14 prosenttia äänistä ja putosi puoluerekisteristä. Joulukuussa 2020 puolue keräsi kannattajakortit kasaan ja teki paluun, mutta jäseniä sillä on vain parituhatta.

Sosiaalisessa mediassa kommunisteista pidetään kuitenkin kovaa meteliä.

Sana ”kommunisti” alkoi esiintyä Twitterissä tihenevään tahtiin syksyllä 2019. Tämä käy ilmi Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksen Mohawk-tietokannasta, joka kerää sosiaalisen median sisältöjä.

Tammikuussa 2018 osumia löytyi vain viitisensataa. Syyskuussa 2019 niitä oli kolmetuhatta, helmikuussa 2020 jo yli seitsemäntuhatta ja tämän vuoden tammikuussa lähes saman verran.

Neuvostoliitto lakkasi olemasta vuosikymmeniä sitten. Skdl:n ja vanhan Skp:n pohjalle perustettu vasemmistoliitto määrittelee itsensä punavihreäksi kansalaisliikkeeksi. Sen puolueohjelmassa kannatetaan ”reilua markkinataloutta”. Vain kansanedustaja Anna Kontula on ilmoittautunut kommunistiksi.

Jahdataanko Twitterissä haamuja?

Kokoomuksen kuntavaaliehdokas Atte Kaleva julisti helmikuussa 2021 vaalivideollaan: ”Mulla on unelma. Helsinki ilman kommunisteja.”

”Kulttuurimarksilaisen koulun piti pilata myös numero seiska, kun poikkiviiva katosi siitä. Vetäkää ihmeessä aina se tykistönkenraali Wilho Petter Nenosen merkittävin keksintö seiskan varren yli erotukseksi ykkösestä.

Nimimerkki ”Tykkimies” purki närkästystään sanomalehti Ilkan yleisönosastolla vuonna 2017. Atte Kalevan unelma on jatkumoa Tykkimiehen kaipaamalle Nenosen viivalle. Ennen kuin kommunisti-sana teki paluun, tietyt tahot puhuivat kulttuurimarxilaisista.

Jotta ymmärtäisi, mitä kulttuurimarxilaisilla tarkoitetaan, pitää palauttaa mieleen pari asiaa yhteiskuntatieteiden oppitunneilta.

Frankfurtin yliopistoon perustettiin 1920-luvulla Sosiaalitutkimuksen instituutti. Se kokosi yhteen ryhmän intellektuelleja, joista tunnetuimpia olivat Max Horkheimer, Theodor W. Adorno, Herbert Marcuse ja Erich Fromm.

Ryhmää alettiin kutsua myöhemmin nimellä Frankfurtin koulukunta.

Instituutti yhdisti kriittisessä teoriassaan Karl Marxin ja Sigmund Freudin oppeja. Horkheimer tutki, miten talous, kulttuuri ja yksilön psyyke liittyivät yhteen. Fromm rakensi siltaa psykoanalyysin ja sosiologian välille. Adorno pyrki osoittamaan, että kulttuuriteollisuus passivoi ja manipuloi kansalaisia.

Useimmat ryhmän jäsenet olivat juutalaisia. Kun Adolf Hitler nimitettiin Saksan valtakunnankansleriksi lokakuussa 1933, he joutuivat pakenemaan ulkomaille. Frankfurtin koulukunta jatkoi työtään maanpaossa Yhdysvalloissa.

Koulukunnan toisen sukupolven tunnetuin ajattelija on Jürgen Habermas. Habermas on kehittänyt teorian kommunikatiivisesta rationaalisuudesta eli puheesta, jonka avulla ihmiset kykenevät tavoittelemaan oman edun sijasta yleistä hyvää.

 

Amerikkalaiset laitaoikeiston ideologit kiinnostuivat Frankfurtin koulukunnasta 1990-luvun lopulla.

He väittivät, että yhteiskunnassa vaikutti laaja joukko kulttuurimarxilaisia toimijoita, kuten akateemisia tutkijoita ja journalisteja. Nämä toimijat ammensivat Frankfurtin koulukunnan opeista ja heidän tavoitteenaan oli tuhota länsimaisen yhteiskunnan arvopohja.

Termiä kulttuurimarxilainen käytti ensimmäisenä kirjailija William S. Lind vuonna 1998, ja pian siitä alkoi puhua myös Yhdysvaltain presidentiksi kolme kertaa pyrkinyt Pat Buchanan.

Tutkijatohtori Tommi Kotonen Jyväskylän yliopistosta on perehtynyt äärioikeistoon. Hän sanoo, että sen jälkeen, kun kommunismi lakkasi Neuvostoliiton romahdettua olemasta uhka, konservatiivit ottivat päävastustajakseen liberaalit.

Kulttuurimarxismi, siten kuin äärioikeisto sanaa käyttää, on Kotosen mukaan pseudotieteellinen termi, joka vääristelee Frankfurtin koulukunnan teorioita. Lindin ajattelussa se on synonyymi poliittiselle korrektiudelle, mutta sopii leimakirveeksi lähes mihin tahansa.

”Kulttuurimarxilainen kannattaa monikulttuurisuutta, feminismiä, seksuaalivähemmistöjen oikeuksia, EU-federalismia tai jotain muuta, jonka sanoja kokee vastenmieliseksi.”

Lind pitää kulttuurimarxilaisten vahvimpana aseena viihdeteollisuutta.

Katsojille vyörytetään sarjaa sarjan perään, joissa ainoa normaalin oloinen valkoinen mies on homo”, hän kirjoitti vuonna 2007.

Sen jälkeen Hollywoodin rappio on äärioikeiston mielestä vain syventynyt.

Vuonna 2015 valmistuneen Star Wars: The Force Awakens -elokuvan keskeisessä roolissa oli musta brittinäyttelijä John Boyega. Sosiaalisessa mediassa käynnistyi ennen ensi-iltaa #BoycottStarWarsVII-kampanja. Elokuvaa syytettiin kulttuurimarxilaisen ”anti-valkoisen” propagandan levittämisestä ja siitä, että se ”edisti valkoisten kansanmurhaa”.

Tosiasiassa Frankfurtin koulukunnan jäsenet tunsivat vastenmielisyyttä amerikkalaista viihdeteollisuutta kohtaan. Jos Theodor Adorno eläisi, Tähtien Sota -elokuvien loputtomat jatko-osat edustaisivat hänelle passivoivaa kulttuuriteollisuutta karkeimmillaan.

 

© Jussi Kaakinen

On helppo arvata, mitkä tahot Suomessa alkoivat puhua ensimmäisenä kulttuurimarxilaisista.

Varhaisin maininta löytyy Jussi Halla-ahon Scripta-blogin vieraskirjasta vuodelta 2007. Sieltä termi levisi pikkuhiljaa muihin laitaoikeistolaisiin blogeihin, kirjoittaa Vesa Linja-Aho Skeptikko-lehden kulttuurimarxilaisuutta käsittelevässä artikkelissa. Maahanmuuttokriitikoiden suosimalla Hommaforumilla keskustelu kulttuurimarxismista on jatkunut vuosikausia.

Valtaosa suomalaisista kuuli termin ensimmäisen kerran heinäkuun 22. päivän jälkeen vuonna 2011.

Norjalainen terroristi Anders Breivik surmasi tuolloin Oslon keskustassa autopommilla kahdeksan ihmistä. Myöhemmin samana päivänä hän saapui poliisiksi naamioituneena Utøyan saarelle, missä avasi tulen Norjan työväenpuolueen nuorisojäseniä vastaan. 69 nuorta sai surmansa.

Ennen hyökkäystä Breivik oli ladannut internettiin yli tuhatsivuisen manifestin ”Euroopan itsenäisyysjulistus 2083”.

Vallankumous alkaa kulttuurimarxilaisuuden yhteiskunnallisen monopolin murtamisella”, hän kirjoitti.

Breivikin mielestä Utøyan saaren vasemmistonuoret olivat Hitler-jugendiin verrattavia ideologisia sotureita, jotka halusivat muuttaa Norjan monikulttuuriseksi ja islamilaiseksi maaksi. Heidän surmaamisensa oli siksi oikeutettua. Hän ei ole katunut tekoaan.

Äärioikeistotutkija Kotonen ei muista, että Breivikin terrori-isku olisi juurikaan vaikuttanut suomalaiseen nettikeskusteluun kulttuurimarxilaisista.

”Mielestäni mitään erityistä sordiinoa ei alettu käyttää, tai korkeintaan hetkellisesti.”

Perussuomalaisten kansanedustajana tuolloin jo toiminut Halla-aho kommentoi tapahtunutta Facebookissa:

(- -) huono maahanmuutto on huonoa ja monikulttuurisuus hanurista Breivikin teosta riippumatta ja huolimatta.”

Vuonna 2018 Timo Soini lanseerasi kasvissyöjiä ja julkisen liikenteen kannattajia pilkkaavan termin ”fillarikommunisti”.

Kolme vuotta Utøyan verilöylyn jälkeen yksi Suomen suosituimmista poliitikoista nosti kulttuurimarxilaiset tikun nokkaan.

Kulttuurimarxilaiset elävät ja voivat liian hyvin” otsikoi perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini Plokinsa lokakuussa 2014.

Avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto, eikä se siitä miksikään muutu, vaikka kulttuurimarxistit kuinka mesoavat. Apunaan heillä on vanhan perinteen mukaan liberaalit hyödylliset idiootit, jotka eivät ymmärrä, kenen pussiin he lopulta pelaavat”, hän kirjoitti.

Soini pilkkasi puheenjohtaja-aikoinaan usein puolueensa äärioikeistolaisia kannattajia. Hän nimitteli heitä ”keskustelupalstoilla melskaaviksi kottaraispönttöön tuijottajiksi” ja ”propelli- ja höyrypäiksi”.

Blogissaan Soini kirjoittaa kuitenkin itse tavalla, jota voisi kutsua höyrypäiseksi. Ajatus siitä, kulttuurimarxilaiset vetelevät kulisseissa naruja ja yrittävät tuhota ydinperheinstituution, on puhdasverinen äärioikeistolainen salaliittoteoria.

Soinin kontribuutio suomalaiseen kommunisti-keskusteluun ei jäänyt tähän. Vuonna 2018 hän lanseerasi kasvissyöjiä ja julkisen liikenteen kannattajia pilkkaavan termin ”fillarikommunisti”. Kaksi vuotta myöhemmin ”häpeämättömät fillarikommunistit” saivat taas kuulla Plokissa kunniansa.

Soinin provokaatiot ovat vaikuttaneet sosiaalisessa mediassa käytävään keskusteluun.

Mohawk-hakupalvelun mukaan Twitterin yleisimmät kommunisti-johdannaiset sanat ovat ”viherkommunisti”, ”kommunistipuolue” ja ”fillarikommunisti”.

 

Europarlamentaarikko Laura Huhtasaari (ps) määritteli Satakunnan Kansan haastattelussa helmikuussa 2020 kaikki suomalaiset puolueet ”keskustasta vasemmalle” kommunistisiksi. Sitten hän tarkensi, että kokoomuslaisetkin ovat nykyään kommunisteja. Hän on myös kertonut pitävänsä Yhdysvaltain presidenttiä Joe Bideniä kommunistina.

Kesäkuussa 2020 ilmestyi Jukka Hankamäen manifesti Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä. Sen julkaisi perussuomalaisten ajatushautomo Suomen Perusta.

Manifestin naisvihamieliset osuudet saivat julkisuudessa paljon kritiikkiä. Vähemmälle huomiolle jäi teoksen näkemys lähes kaikkialle levittäytyneestä kommunismista.

Hankamäen mukaan kommunismia on muun muassa ilmastonsuojelu, identiteettipolitiikka, Wikipedia, Suomen Akatemia, globaali kapitalismi, kehitysapu, musliminaisten pukeutuminen ja tieteentekijät, jotka ovat ”kiilusilmäisiä” kommunisteja.

EU:kin on kommunismia, sillä Karl Marx ja Friedrich Engels kirjoittivat Kommunistisen manifestin Brysselissä.

Myös perussuomalaisten muuramelainen kuntavaaliehdokas Mika Hiltunen reagoi Twitterissä herkästi kaikkeen, mikä haiskahtaa hänestä kommunismilta.

Yleisradion uutisankkuri Matti Rönkä ja merten elämää kuvannut dokumentaristi Jacques Cousteau ovat – ilman sen kummempia perusteluita – kommunisteja. Punaiseen paitaan pukeutuvat ovat kommunisteja. Maskipakko puolestaan on pääministeri Sanna Marinin (sd) juoni ”toteuttaa Frankfurtin koulukunnan viheliäisiä suunnitelmia”.

Tutkija Tommi Kotonen sanoo, että kommunisti-kortin heiluttelu on toisinaan puhdasta trollausta, reaktioiden hakemista. Joskus sitä käytetään tietoisesti hämärtämään ilmiöiden merkitystä ja suuruusluokkaa. Jos puheenaiheena on äärioikeiston nousu, keskustelu saadaan pois raiteiltaan, kun joku rientää paikalle tivaamaan: Mutta entäs kommunistit?

”Suurimmalle osalle ihmisistä kommunisti ja fasisti ovat somekeskusteluissa helppoja heittoja, eikä heillä ole minkäänlaista käsitystä siitä, mitä sanat oikeasti tarkoittavat.”

 

© Jussi Kaakinen

Kommunismiin ja Neuvostoliiton historiaan perehtynyt tutkija Pia Koivunen Turun yliopistosta on seurannut keskustelua ”hyvin hämmentyneenä”.

”Toki kaikki käsitteet elävät, mutta on vaikea nähdä, että ihan näin paljon”, hän sanoo. ”1930-luvulla kommunismin uhka oli todellinen. Nyt varjonyrkkeillään aavetta vastaan.”

Vaikka puhe kulttuurimarxilaisista ja kommunisteista on pääasiassa tuontitavaraa Yhdysvalloista, Koivunen kuulee siinä myös kaikuja Suomen lähihistoriasta.

”Olen aistivinani, että ilmiössä on menneisyyden painolastia, yhä jatkuvaa kaunaa suomettumisen aikaa kohtaan.”

Koivunen muistelee, että haukkumasanojen kirjo olisi aiemmin ollut suurempi.

”Oli vihervassareita, stalinisteja, suvakkeja. Nyt ne on kaikki korvattu yhdellä sanalla.”

Kommunisti on myös stigma, jota ihminen kantaa lopun ikäänsä.

”Siitä, että Satu Hassi on joskus ollut taistolainen, vedetään suora linkki vihreisiin. He ovat edelleen kaikki stalinisteja.”

Kun kommunisti-kiistat alkoivat yleistyivät sosiaalisessa mediassa, Koivunen yritti osallistua väittelyyn ja valistaa keskustelijoita.

Ei mennyt hyvin.

”Täydellistä tuuleen huutelua. Niiden kanssa, jotka sanaa käyttävät, syntyy harvoin rakentavaa keskustelua. Se, mitä voin tehdä, on luennoida yliopistolla aiheesta opiskelijoille.”

 

Pahiten kommunismin kanssa näyttää kipuilevan kokoomus. Sivistysporvarit ja kommunismista melskaajat sopivat huonosti samaan puolueeseen.

Liberaalina tunnettu Kirsi Piha nimitettiin kokoomuksen pormestariehdokkaaksi Helsingissä helmikuun puolivälissä. Pihan valinta avasi matopurkin, joka paljasti, miten kaukana toisistaan puolueen kaksi laitaa ovat.

Piha ei peitellyt inhoaan Atte Kalevan vaalivideota kohtaan ja joutui pian Kalevan kannattajien sylkykupiksi. Koska hän arvosteli videota, hän oli tietenkin itse kommunisti. Piha luopui ehdokkuudesta vain pari viikkoa valintansa jälkeen.

Kyse ei ole kuitenkaan vain muutaman äärioikealla olevan kokoomuslaisen nettihäirikön käyttäytymisestä.

Entinen oikeusministeri Antti Häkkänen kirjoitti syyskuussa 2020 Verkkouutisiin blogin, jossa kehui korkeimman oikeuden päätöstä lakkauttaa uusnatsijärjestö Pohjoismainen vastarintaliike. Kun Häkkänen jakoi tekstin Twitterissä, hän muistutti, että Suomessa pitää torjua äärioikeiston lisäksi myös kommunismin uhkaa.

”Se on hassun kuuloista tasapainottelua, jolla Häkkänen ilmeisesti pyrkii vetoamaan perussuomalaisiin kallellaan olevaan äänestäjäkuntaan”, Kotonen sanoo.

Myös konkaripoliitikko Ben Zyskowicz on puolustanut Kalevan videota. Hän ihmetteli Youtubessa julkaistavassa BenTV:ssä, miten sloganit ”Helsinki ilman kommunisteja” ja ”Helsinki ilman natseja” eroavat toisistaan.

Zyskowicz, joka esiintyy ohjelmassa sekä haastattelijana että haastateltavana, vastasi itselleen: eivät mitenkään.

Juutalaista syntyperää oleva Zyskowicz on vastustanut koko poliittisen uransa ajan kommunisteja. Hän tietää kuitenkin varmasti myös sen, että keskustelu kulttuurimarxilaisista on pohjavireeltään antisemitististä. Frankfurtin koulukunta on muun muassa suomalaisen Magneettimedian kirjoituksissa nähty juutalaisten salaliittona.

 

Todellinen kommunisti, Skp:n pääsihteeri Tiina Sandberg riemuitsee kommunisti-sanan renessanssista.

Sandberg on itsekin ahkera tviittaaja ja osallistuu mielellään keskusteluun, halutaan hänet mukaan tai ei.

”Kun jossain on kova väittely asiasta, pöllähdän paikalle ja julistaudun kommunistiksi”, hän kertoo.

Usein keskustelu loppuu saman tien, sillä räyhääjät on riisuttu aseista. Mitä iloa on haukkua vastapuolta kommunistiksi, jos hän kertoo olevansa ylpeästi sellainen?

Reaktio paljastaa myös jotain muuta: oikeat kommunistit eivät todellisuudessa kiinnosta ketään.