”Minulla on lämpöä”
Ebola-alueelta palannut SK:n toimittaja Jari Lindholm tarkkaili vointiaan vuonna 2014.
Marraskuussa 2014 Suomen Kuvalehden toimittaja Jari Lindholm palasi Sierra Leonesta, jossa hän oli ollut seuraamassa ebolasairaalan toimintaa.
Ebola ei tartu oireettomasta, mutta jokaisen epidemia-alueelta palaavan on tarkkailtava kuntoaan – erityisesti lämmönnousua, joka on ebolan ensimmäinen oire – ja hälytettävä apua heti jos siltä tuntuu.
Lindholm oli sitoutunut raportoimaan Punaiselle Ristille vointinsa aamuin illon seuraavat 21 päivää. Suomen Kuvalehteen Lindholm kirjoitti paluustaan päiväkirjamaisen jutun, jossa hän seuraa myös ympäristön reaktioita: kuinka epidemia-alueelta palaavaan suhtaudutaan.
Työpaikalla kollega mietti, pitäisikö tuolin käsinojat desifioida.
Tältäkö hiv-positiivisesta on tuntunut aids-epidemian alkuaikoina, kun pelkäsimme ”homoruton” tappavan meidät kaikki?
Lindholmin reportaasi Sierra Leonen ebola-alueelta ja sen tämä sen jatkojuttu voittivat vuoden 2014 Suuren Journalistipalkinnon Vuoden juttu -kategoriassa.
Palkintolautakunnan mukaan Lindholmin juttu Sairaala on ainutlaatuinen ja eleettömyydessään karmivan intensiivinen reportaasi Sierra Leonesta, keskeltä pahinta ebolaepidemiaa:
”Juttu kertoo Punaisen Ristin kenttäsairaalan työstä äärimmäisissä oloissa sairastuneiden, kuolevien ja kuolleiden keskellä. Toimittaja antautui hengenvaaraan käymällä havainnoimassa, kuvaamassa ja haastattelemassa sairaalan kaikilla osastoilla.”
Jatkojutussa Lindholm kuvaa vaikuttavasti sitä, miltä Suomeen palattua tuntuu, kun ei ole varma, onko saanut tartunnan vai ei, raati toteaa.
Lue juttu
-
SK:n arkistoista: Toimittaja palasi ebola-alueelta. Eräänä iltana kuumemittari näytti lämpöä. ebola”Minulla ei ole ebolaa – pelkkä ajatuskin on naurettava”
12 MIN