Ministeri Jari Leppä pantasusien laittomista tapoista: ”On ollut tiedossa”

Suomessa elää ja voi hyvin susiviha, jonka edessä maa- ja metsätalousministeriö ja muut viranomaiset ovat olleet voimattomia koko 2000-luvun, vaikka niin kutsuttua kannanhoidollista metsästystä on toteutettu ja tietoa susista on jaettu.

Yksi todiste suden vainoamisesta on Johanna Suutarisen väitöstutkimus, josta Suomen Kuvalehti uutisoi 12. syyskuuta 2017. Suutarisen tutkimus paljasti ensi kertaa salametsästyksen laajuuden Suomessa: lähes puolet kaikista lähettimellä varustetuista niin kutsutuista pantasusista on tapettu salaa.

Vuosina 1998–2014 kuolleista 91 pantasudesta 52 metsästettiin laittomasti, vain 29 laillisesti. Lisäksi 31 satelliittisutta oli kadonnut jäljettömiin.

Suomen Kuvalehti lähetti kysymyksiä maa- ja metsätalousministeriön vastaaville virkamiehille sekä maa- ja metsätalousministeri Jari Lepälle (kesk). Kysyimme, onko ministerillä ollut aiemmin tietoa salametsästyksen laajuudesta, joka kohdistuu pantasusiin, aikooko ministeri Leppä ottaa väitöskirjatutkimuksen tulokset huomioon petopolitiikassaan ja kuinka salametsästys saadaan kuriin.

 

Ministeri Jari Leppä kertoo, että tiedot salametsästettyjen pantasusien määrästä ovat olleet hänen ja maa- ja metsätalousministeriön tiedossa.

Ministeriö on rahoittanut muun muassa vuonna 2014 Helsingin yliopiston Ruralia Instituutin tutkimuksen, jossa on perehdytty susien salametsästyksen taustoihin ja laajuuteen.

”Haasteena oli tutkimuksen mukaan susialueella asuvien ihmisten sosiaalinen tuki laittomuuksille”, Leppä sanoo.

Susi on luokiteltu Suomessa erittäin uhanalaiseksi, mutta tämä ei ole estänyt laittomia tappoja. Ongelma on piilorikollisuus, johon viranomaisten on vaikea puuttua.

Oman näkemyksensä mukaan ministeriö on yrittänyt puuttua tehokkaasti salametsästykseen ja petovihaan. Esimerkiksi laittomasti tapetun suden hinta on nostettu enimmillään 9 100 euroon ja rikoksia tutkitaan lähtökohtaisesti törkeinä metsästysrikoksina. Kiinnijääneet salametsästäjät menettävät valtiolle myös aseensa ja jopa kelkkansa, jos sitä on käytetty rikoksentekovälineenä.

Suomessa vuosina 2015 ja 2016 toteutettu kannanhoidollinen metsästys herätti laajaa keskustelua. Viranomaisilla oli hyvä tarkoitus: laillisen metsästyksen piti vähentää petovihaa ja painetta susialueilla.

Metsästyskulttuuria halutaan yhä kehittää siihen suuntaan, että metsästäjät itse tuomitsevat salametsästyksen.

Tapetuista susista iso osa on ollut laumojen johtajasusia, mikä voi johtaa myöhemmin ongelmiin, sillä johtajasusien kuolema voi aiheuttaa lauman hajoamisen. Se puolestaan lisää yksittäisten härikkösusien määrää.

Häirikkösudet taas kasvattavat petovihaa, joka ruokkii jälleen salametsästystä.

 

Syvälle kulttuuriin juurtuneet mielikuvat ja asennoituminen susiin ovat hankalia muuttaa nopeasti. Viranomaisten keinot eivät välttämättä toimi toivotulla tavalla.

Maa- ja metsätalousministeriö luopui kannanhoidollisesta metsästyksestä 2017, kun huomattiin, että susikanta oli supistunut 150–180 suteen ja kannasta oli hävinnyt noin neljännes. Erityisesti vuoden 2016 jahti epäonnistui.

Kannanhoidollinen metsästys ei lopettanut salametsästystä, ja koko susikantaa heikensivät myös eläinten liikennekuolemat ja poliisiluvilla tapetut yksilöt.

Myös tieteellistä näyttöä valtion ajamasta susien laillisesta tappamisesta ja salametsästyksen yhteyksistä on olemassa.

Tiedelehti Royal Societyssa toukokuussa 2016 julkaistussa yhdysvaltalaistutkimuksessa Blood does not buy goodwill huomattiin, että valtion sallima kannanhoidollinen metsästys vähentää susikantaa entisestään. Ja syynä on salametsästys. Samansuuntaisia havaintoja teki myös tutkija Johanna Suutarinen väitöskirjassaan.

Suomessa viranomaiset ovat puolustaneet kannanhoidollista metsästystä tutkimustuloksista huolimatta.

”Toivottavasti nyt jo ymmärretään, että susien salametsästys on rikos.”

Myöskään tutkija Suutarisen väitöstutkimuksen tuloksia ei ministeri Jari Lepän mukaan aiota ottaa huomioon petopolitiikassa.

”Tiedossa oli, että susikannan heilahteluiden todennäköisin syy oli salametsästys. Sinänsä tuohon tavoitteeseen väitöskirjatutkimus ei tuo uutta, mutta on hyvä, että se tuo analysoitua tietoa piilorikollisuudesta, josta muutoin on vaikea saada konkreettista tietoa”, ministeri Jari Leppä muotoilee sähköpostitse.

Leppä toistaa näkemyksen, joka on ollut ministeriössä vallalla jo pitkään.

”Ensinnäkin olennaista on ottaa huomioon susialueilla asuvien ihmisten huoli susien aiheuttamista vahingoista, mutta samalla lisätä heidän tietämystään susista ja susien käyttäytymisestä.”

Ministeri Leppä ja koko hänen johtamansa ministeriö luottavat siihen, että ihmisten susiviha laantuu. Ministeriö on perustanut esimerkiksi niin kutsuttuja reviiriyhteistyöryhmiä, joiden tueksi on palkattu koordinaattori Suomen riistakeskukseen. 

”Toivottavasti nyt jo ymmärretään, että susien salametsästys on rikos, joka vähentää hallinnon toimenpiteiden vaikuttavuutta.”

 

Jari Leppä tietää, että monet tahot voivat pitää susien metsästyksen sallimista kyseenalaisena, ja myöntää, että ministeriön haasteena on mitoittaa metsästys vaarantamatta susikantaa. 

Esimerkiksi luontojärjestöjen mukaan laillinen metsästys ei ole poistanut salametsästystä.

”Jokainen tietoon tullut laiton teko pienentää ministeriön liikkumavaraa”, Leppä sanoo.

Tutkija Johanna Suutarisen arvion mukaan kaiken kaikkiaan 2000-luvulla susia on tapettu laittomasti jopa 270 yksilöä. Susikannan koko on vaihdellut reilusta sadasta 300 yksilöön 20 viime vuoden aikana.

Esimerkiksi karhua ja ilvestä ei salametsästetä niin kuin sutta, mikä kertoo siitä, että metsästäjät arvostavat eläimiä eri tavoin, vaikka sudella on iso merkitys Suomen luonnon monimuotoisuudelle.

Susi on Euroopan toiseksi suurin peto karhun jälkeen. Euroopan suurimmat susipopulaatiot elävät Itä-Euroopassa, muun muassa Venäjällä.