Pandemian filosofiaa

Kuvittele olevasi arvostetun lääketieteellisen lehden päätoimittaja. Maailmassa on meneillään uuden viruksen aiheuttama pandemia. Tuhansia on jo kuollut, ja paikoitellen sairaaloiden teho-osastot täyttyvät kriittisesti sairaista ihmisistä. Mahdollisia hoitoja tutkitaan kiivaasti, mutta läpimurtoa ei ole tehty missään.

Toimitukseen saapuu tutkimusraportti, jonka mukaan vaikeasti sairaat potilaat näyttivät selvästi hyötyvän lääkkeestä, jota oli aiemmin käytetty muunlaisissa virusinfektioissa.

Jos löydös on yleistettävissä, tulosten nopea julkaiseminen saattaa pelastaa tuhansien potilaiden hengen. Jos tutkimustulos osoittautuu vääräksi, ehkä sadattuhannet potilaat saavat lääkettä turhaan ja osa heistä saa siitä haittoja.

 

Epidemiat ei ole vain lääketieteellisiä, vaan yhtä lailla sosiaalisia, kulttuurisia, taloudellisia ja poliittisia ilmiöitä. Koronaviruspandemia on paljastanut kaikki nämä ulottuvuudet, ja sen jatkuttua puolitoista vuotta voitaneen sanoa, että maailma on ainakin vähän erilainen, kun pandemia joskus julistetaan päättyneeksi.

Kulunut aika on monessa mielessä ollut konkreettinen osoitus biolääketieteellisen tutkimuksen korkeasta tasosta ja kansainvälisen tiedeyhteistyön merkityksestä.

Sosiaalinen media saa yleisen tieteenvastaisuuden ja paikoitellen pähkähullut salaliittoteoriat näyttämään isommilta ilmiöitä kuin ne oikeasti ovat, ja tämän ajan historiaa kirjoitettaessa ne jäänevät korkeintaan sivulauseen arvoisiksi.

Niiden sijaan muistetaan se, että epidemian aiheuttajan rakenne selvitettiin viikoissa, diagnostiset testit saatiin käyttöön kuukausissa ja toimivat rokotteet valmiiksi vajaassa vuodessa. Laajoja kansainvälisiä hoitotutkimuksia käynnistettiin jo keväällä 2020, ja ymmärrys covid-19-taudista alkoi tarkentua nopeasti.

Tieteen kannalta hyvä uutinen oli myös se, että tutkimukseen löytyi rahoitusta hyvin nopeasti, maailman mitassa miljardeja ja Suomessakin kymmeniä miljoonia euroja.

Pandemian opit eivät rajoitu biologiaan ja lääketieteeseen. Olemme saaneet oppia myös tieteen tekemisestä sekä filosofian ja filosofien roolista globaalin kriisin keskellä.

 

Alun esimerkki ei ole hypoteettinen. Keväällä 2020 New England Journal of Medicine -lehden toimitus mietti kuumeisesti julkaisupäätöstä.

Remdesiviiri-niminen lääke näytti lehteen lähetetyn tutkimuksen mukaan auttavan kahta kolmasosaa tehohoitoon joutuneista koronapotilaista. Artikkelissa oli puutteita, mutta se päätettiin julkaista. Lääkkeen myynti ja valmistajan pörssikurssit lähtivät hurjaan nousuun.

Puolitoista vuotta myöhemmin tiedetään, että remdesiviirin teho vaikeasti sairailla koronapotilailla on vähäinen tai olematon. Tällainen löydös on itse asiassa lääketieteessä tavallinen: alkuun jokin uusi hoito näyttää auttavan jopa dramaattisesti, mutta uudet tutkimukset osoittavat toista.

Ensimmäinen remdesiviiri-tutkimus on kuitenkin mielenkiintoinen esimerkki ihan muista syistä. Ilman aluillaan olevaa pandemiaa se olisi tuskin päässyt edes toimituksen käsittelystä vertaisarvioijille. Tilanne nosti paineita julkaista matalalla kynnyksellä tutkimuksia, jotka viittasivat mahdollisesti toimivaan hoitoon.

Tutkimuksessa oli 53 potilasta, jotka olivat joutuneet teho-osastolle vaikean koronavirusinfektion takia. Vaikka kaksi kolmasosaa lääkettä saaneista näytti hyötyvän siitä, emme tiedä, miten heille olisi käynyt ilman remdesiviiriä, koska tutkimuksessa ei ollut vertailuryhmää.

Uutta lääkettä tutkittaessa sitä verrataan yleensä lumelääkkeeseen niin, että puolet tutkittavista arvotaan lääkeryhmään ja puolet lumeryhmään. Vasta tutkimuksen lopussa selviää, kuka oli arvottu mihinkin ryhmään.

Tutkimuksessa oli muitakin piirteitä, jotka herättävät kysymyksiä tutkimusetiikan näkökulmasta. Sitä rahoitti yhtiö, joka myy remdesiviiriä, ja kaksi yhtiön työntekijää avusti artikkelin kirjoittamisessa. Tämä ei sinällään tarkoita, että tutkimuksen tulokset olisivat harhaanjohtavia, ja asianomaisten nimet ja osuudet oli mainittu artikkelin yhteydessä. Sponsorin vahva rooli herättää kuitenkin epäilyksiä.

Tutkimusraportissa on 56 kirjoittajaa eli kolme enemmän kuin potilaita. Todennäköistä on, että suurin osa keräsi vain tietoja osastollaan hoidetuista potilaista, eikä täten täyttänyt tieteellisen artikkelin kirjoittajuuden kriteereitä.

 

The New York Times julkaisi jo kesäkuussa 2020 artikkelin ”Pandemian uudet uhrit: arvovaltaiset lääketieteelliset lehdet”. Tuolloin oli juuri jouduttu vetämään pois kaksi jo julkaistua artikkelia, jotka liittyivät koronan hoitoon.

Retraction Watch -sivuston mukaan tämän vuoden syyskuun loppuun mennessä oli vedetty pois kaikkiaan 143 koronavirukseen, infektion hoitoon tai rokotteisiin liittyvää artikkelia. Luku on suuri verrattuna koronaa edeltävään aikaan ja kertoo yhtäältä paineista saada aikaan toimivia hoitoja ja rokotteita, toisaalta tutkijoiden paineista saada aikaan julkaisuja ja edetä urallaan.

Pandemia on voinut vaikuttaa myös tieteellisen julkaisemisen muotoihin. Tavanomainen tieteellinen julkaisuprosessi on hidas. Käsikirjoituksen lähettämisestä artikkelin ilmestymiseen kuluu tavallisesti kuukausia tai jopa vuosia.

Pandemian kaltaisessa tilanteessa tämä on suuri ongelma ja ratkaisua onkin haettu preprint- eli esijulkaisukanavista: tutkijat julkaisevat artikkelinsa tähän tarkoitukseen varatulla alustalla ennen vertaisarviointia.

Esijulkaisukanavat ovat olleet käytössä esimerkiksi fysiikassa jo 30 vuotta, mutta lääketieteessä vasta muutamia vuosia. Pandemian myötä niiden käyttö on kasvanut ja tullut tutuksi myös medialle ja suurelle yleisölle. Kuvaavaa on, että helmi–kesäkuussa 2020 kliinisen lääketieteen medRxiv-kanavan esijulkaisuista 73 prosenttia oli korona-aiheisia.

Tavanomaisesti esijulkaisukanavien artikkelit pyritään myöhemmin julkaisemaan myös vertaisarviointia käyttävissä tieteellisissä lehdissä. Elokuuhun 2020 mennessä vain 15 prosenttia korona-aiheisista esijulkaisuista oli julkaistu tavanomaiseen tapaan, mutta prosessin hitauden takia tämä osuus tullee nousemaan.

Tieteellisen julkaisemisen hitaus johtaa varmemmin siihen, että väärät tutkimustulokset karsiutuvat pois. Kliinisessä lääketieteessä tämä on olennaisesti tärkeämpää kuin tieteenaloilla, joiden tuloksia ei välittömästi sovelleta ihmisten hoitoon.

Korona-aiheisista esijulkaisuista tiedottaminen on ollut haastavaa, ja mediassa ei ole aina ymmärretty, minkälaista epävarmuutta esijulkaisuihin liittyy.

Osansa on tietenkin myös tutkijoiden tiedotteilla. Puhutaankin ”lehdistötiedotetieteestä”: tutkijoiden itse kirjoittama lyhennelmä esittää varsinaiset tulokset hieman valikoiden, yliopiston tiedotus valikoi ja korostaa tuloksia lisää ja päivälehtiin päätyy otsikko ”läpimurrosta”, mikä on usein aika kaukana alkuperäisistä tutkimustuloksista.

Pian pandemian alettua kävi selväksi, että pelkästään biolääketieteen keinoin sitä ei voida voittaa. Tarvitaan myös yhteiskuntatieteellistä ja humanistista tutkimusta, jotka auttavat ymmärtämään esimerkiksi sosiaalista epätasa-arvoa sekä ihmisten käyttäytymistä poikkeustilanteessa. Näiden tieteenalojen tutkimus sai myös osansa lisäresursseista.

 

Kun yhteiskunnat joutuvat poikkeusoloihin, filosofeja kutsutaan usein apuun analysoimaan tilannetta ja hahmottamaan eri ratkaisumalleihin sisältyviä arvovalintoja ja niiden seurauksia. Näin kävi esimerkiksi 1990-luvun laman yhteydessä, jolloin pääministeri Esko Aho pyysi teoreettisen filosofian professori Ilkka Niiniluotoa kokoamaan ryhmän, jonka tehtäväksi tuli esittää puheenvuoro kansakunnan henkisestä tilasta.

Myös koronapandemian yhteydessä filosofit eri puolilla maailmaa ovat osallistuneet keskusteluihin sekä spontaanisti että viranomaisten tai poliitikkojen pyynnöstä.

Filosofialla ja filosofeilla on monenlaisia rooleja, ja ainakin seuraavilla on ollut käyttöä pandemiaa koskevassa yhteiskunnallisessa keskustelussa: käsitteiden, argumenttien, metodien ja päätöstemme taustalle olevien oletusten selventäminen, uusien käsitteiden ja teorioiden kehittely, epävarmuuden tutkiminen sekä ”keisarin uusien vaatteiden” paljastaminen.

Julkista keskustelua yleensä ja sosiaalisen median ”keskustelua” erityisesti vaivaava ongelma on käsitteellinen epätarkkuus. Ei siis puhuta samoilla sanoilla samoista asioista vaan puhutaan toisten ohi siten, että itse asia ei edisty.

Olisi ollut hyödyksi, jos pandemian rajoittamiseen liittyvien toimien tavoitteet olisi selvemmin lausuttu julki. Tartuntojen ehkäisy, sairaalahoitoa vaativien tautitapausten ehkäisy ja kuolemien ehkäisy ovat erilaisia tavoitteita, ja niiden saavuttaminen voi vaatia erilaisia toimenpiteitä. Voidaan myös kysyä, minkälaisia kuolemia halutaan estää: tilastollisesti ”ylimääräisiä” kuolemia, koronaviruksesta johtuvia kuolemia, ”ennenaikaisia” kuolemia vai mitä?

Esimerkiksi ihmisten välisten kontaktien rajoittaminen on varmuudella vähentänyt myös muihin infektioihin liittyvää sairastuvuutta ja kuolleisuutta, mutta koronaan liittymättömän sairaanhoidon viivästyminen on voinut lisätä kuolleisuutta viivästyneiden diagnoosien takia.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella on ollut ratkaiseva rooli maamme koronapolitiikan taustalla, vaikka päätöksiin liittyvät arvovalinnat kuuluvat ensisijaisesti poliittisten päättäjien tehtäviin.

Paljon hämmennystä onkin seurannut siitä, että päätösten taustalla vaikuttavia asiantuntijanäkemyksiä ei ole aina tuotu riittävästi julkisuuteen. Toisaalta on hämmentänyt se, että teoreettisia malleja ja laskelmia on mediassa käsitelty ennusteina, mitä ne eivät todellisuudessa ole olleet.

Episteeminen nöyryys tarkoittaa tietoon, tiedon hankkimiseen ja sen varmuuteen liittyvää nöyryyttä. Ilma on ollut sakeana ”asiantuntijuutta”, josta vain pieni osa on oikeasti ollut sitä.

Kokonaan uusia tieteenfilosofian käsitteitä ei pandemian yhteydessä ole keksitty, mutta yhdelle vanhalle olisi ollut ja on edelleen tilausta.

Episteeminen nöyryys tarkoittaa tietoon, tiedon hankkimiseen ja sen varmuuteen liittyvää nöyryyttä. Pandemian aikana ilma on ollut sakeana ”asiantuntijuutta”, josta vain pieni osa on oikeasti ollut sitä.

Tieteessä epävarmuus on sisäänrakennettua, mutta harvinaisia ovat olleet ne julkiset lausunnot, joissa ennusteisiin liittyvä epävarmuus olisi tuotu riittävästi esille. Virkistävä poikkeus oli tunnettu taloustieteilijä Daron Acemoglu, jolta kysyttiin Helsingin Sanomien haastattelussa tammikuussa 2021, miten pandemia vaikuttaa lyhyen ajan kuluessa talouteen. Vastaus oli ytimekäs: ”En tiedä.”

”Keisarin uudet vaatteet” ovat näkyneet koronakriisin aikana ennen kaikkea asiantuntijuuden inflaationa. Vaikka internetistä asiaa ”tutkineet” maallikot sivuutettaisiin, media on täyttynyt akateemisesti ansioituneiden tutkijoiden lausunnoilla ja ennustuksilla, jotka ovat koskeneet ihan muuta kuin asianomaisten tutkijoiden omaa kompetenssialuetta.

Jotakin koomista on uutisessa, jonka mukaan ”maailman tehokkain supertietokone Fugaku Japanista” kertoi, että läpinäkyvästä muovista tehdyt naamavisiirit ovat täysin hyödyttömiä torjumaan pienten pisaroiden leviämistä.

 

Pandemian tapaan myös filosofien ulostulot voidaan jakaa ”aaltoihin”, joiden asiasisällöt ovat poikenneet toisistaan.

Ensimmäisessä aallossa kommentoitiin lähes yksinomaan hoidon priorisointia tilanteissa, joissa teho-osastot olisivat täynnä. Useissa maissa perustettiin monialaisia komiteoita valmistelemaan priorisointijärjestystä siltä varalta, että osalle tehohoidon tavanomaiset kriteerit täyttävistä potilaista ei riittäisi paikkaa tai hengityskonetta.

Filosofien asiantuntemusta käytettiin priorisoinnin perustelujen auki kirjoittamisessa. Filosofian professori Matti Häyry esitti Etiikka.fi-sivustolla osuvasti, että ”oikea-aikainen vapaapalokuntalaisuus voisi hyvinkin olla se rooli, johon bioeetikot sopivat covid-19-pandemian kaltaisissa kriiseissä. Hyvin muotoillut argumentit voisivat paljastaa poliittisten päätösten oikeutukset ja niiden taustaoletukset niin kansalaisille kuin vallanpitäjillekin”.

Filosofian toisessa aallossa kiinnitettiin huomiota siihen, että keskittyminen yksilötason priorisointiin vei huomion monilta muilta tärkeiltä eettisiltä aiheilta. Pandemian vaatimat resurssit olivat pois muusta hoidosta, ja esimerkiksi elinsiirrot ja syöpäseulonnat pysähtyivät paikoitelleen kokonaan. On todennäköistä, että tästä aiheutui ylimääräisiä kuolemia. Filosofi David Shaw esitti myös, että eetikoiden tehtävä ei ole vain vastata kutsuun vaan identifioida uusia eettisiä kysymyksiä ja asettaa niitä tärkeysjärjestykseen.

Kolmas aalto käänsi näkökulman globaaliksi. Eteläafrikkalainen filosofi Alex Broadbent huomautti, että vauraiden maiden koronatoimien kopioiminen kehittyviin maihin saattaa olla tuhoisaa.

Karanteeni tai turvavälit voivat köyhissä ja tiheään asutuissa kaupungeissa olla mahdottomia tai ainakin haitallisempia kuin itse virus. Puheenvuoroja käytettiin myös siitä, kuinka pandemia paljastaa maailmantalouden heikkoja kohtia etenkin globaalin oikeudenmukaisuuden kannalta.

 

Aina filosofit ehdotukset eivät ole realistisia. Hastings Center Report -lehdessä esitettiin, että vähäisiä resursseja jaettaessa voitaisiin käyttää painotettua arvontaa, jossa huomioitaisiin yksilön todennäköisyys hyötyä hoidosta.

Esimerkkinä kerrottiin Alliesta ja Belindasta, joista edellisen todennäköisyys hyötyä hoidosta on 60 prosenttia ja jälkimmäisen 50 prosenttia. Jotta resurssien jako olisi oikeudenmukaista, Belinda saisi arvonnassa hieman etua.

Oikeassa elämässä todennäköisyyksiä ei voida yksittäisten potilaiden osalla koskaan esittää tällä tarkkuudella.

Useammin filosofit ovat kuitenkin todenneet avoimesti sen, että aitoihin eettisiin ongelmiin ei ole kenelläkään ”oikeita” vastauksia.

Matti Häyryn mukaan ”filosofinen bioetiikka ei voi johtopäätöksenään tulla muihin kuin hypoteettisiin normeihin”. Lääketieteellisen etiikan professori Veikko Launis totesi huhtikuussa 2020 tämän lehden haastattelussa: ”Sellaisessa tilanteessa ei ole enää oikeita vastauksia. Ei kukaan osaa sanoa, kenen elämä on arvokkaampi kuin toisten. Eivät lääkärit, eivät poliitikot, eivät eetikot.”

Pekka Louhiala on lääketieteen ja filosofian tohtori ja toimii 2020–2023 lääketieteen filosofian ja etiikan professorina Tampereen yliopistossa. Professuurin rahoittaa Signe ja Ane Gyllenbergin säätiö.

Tämä oli ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Tilaa Suomen Kuvalehti ja hanki luettavaksi koko sisältö ja arkisto

Tilaa

Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään.