Entä jos Suomi olisi sanonut ei?

25 vuotta sitten suomalaiset äänestivät EU-jäsenyydestä. Jos äänestystulos olisi ollut toinen, Paavo Lipposesta olisi voinut tulla presidentti eikä perussuomalaisia välttämättä olisi.

Euroopan unioni
Teksti
Vappu Kaarenoja
Kuvat
Jarmo Wright

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Historiantutkija Tapio Bergholm ei halunnut, että Suomi liittyy Euroopan unioniin. Hän oli ollut Britanniassa Warwickin yliopistossa vierailevana tutkijana lukuvuonna 1990–1991. Britannia oli EU:n jäsen, ja maassa oli käyty kriittistä keskustelua jäsenyydestä.

Vuonna 1993 Bergholm oli taas Suomessa. Näytti todennäköiseltä, että pian suomalaiset äänestäisivät EU-jäsenyydestä.

Bergholm alkoi soitella ”sinne sun tänne”. Tutuille sosiaalidemokraateille, joiden tiesi suhtautuvan epäillen unioniin.

Myös Bergholm oli demari.

Sdp:n enemmistö oli jäsenyyden kannalla.

”Olin sitä mieltä, että jos en sanele eriävää mielipidettä…”

”Täytyy tehdä jotain tai myöhemmin harmittaa.”

”Ehkä se oli varhaiskeski-iän hybristä.”

Sitä paitsi Bergholmilla oli tylsää. Hän vietti päivät arkistoissa, koska kirjoitti Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton historiaa.

Siinä ohessa ehti koota porukkaa kasaan. Syntyi EU:ta vastustavien demarien yhdistys, jonka puheenjohtajaksi Bergholm ryhtyi. Nimeksi pantiin Itsenäinen kansa – yhteistyön maailma ry.

”Nimi oli aivan järjettömän pitkä.”

Se oli eräänlainen demareiden sisäpiirivitsi, napattu vuoden 1952 ”legendaarisen” periaateohjelman väliotsikosta.

Kesäkuussa 1994 eduskunta hyväksyi ”lain neuvoa antavasta kansanäänestyksestä Suomen liittymisestä Euroopan unionin jäseneksi”.

Oli pykälät äänestyslipukkeen painoasusta. 148 x 210 milliä kokoiselle valkoiselle paperille painettaisiin kysymys: ”Tuleeko Suomen liittyä Euroopan unionin jäseneksi neuvotellun sopimuksen mukaisesti?”

Äänestäjä rastisi ruutuun kyllä tai ei.

Kiistanalaisin oli lain ensimmäinen pykälä, jossa säädettiin äänestyspäivä. Jotkut olisivat halunneet, että olisi annettu ruotsalaisten äänestää ensin, jotta olisi nähty, mihin naapuri päätyy. Olisi voitu peesata.

Ruotsin tuloksesta kiinnostuneet jäivät alakynteen. Äänestyspäivä oli 16. lokakuuta 1994.

Ehkei tarvitsisi piitata EU:n maitosäädöksistä. Purkissa lukisi maito eikä maitojuoma, vaikka laktoosi olisi poistettu muuten kuin entsymaattisesti.

Tapio Bergholm äänesti ennakkoon. Varsinaisena vaalipäivänä hän oli Atlantassa historiantutkijoiden konferenssissa.

Hän ei muista, mistä kuuli tuloksen. Tuskin amerikkalaiset televisiokanavat sitä kertoivat. Ehkä hän soitti Demari-lehteen ja kuuli toimitukselta luvut. 57 prosenttia oli äänestänyt jäsenyyden puolesta.

Äänioikeus oli reilulla neljällä miljoonalla suomalaisella. Vajaat kolme miljoonaa äänesti, kyllän puolesta 392 465 ihmistä enemmän kuin ein.

Kyllä-puoli oli johtanut mielipidemittauksia melkein koko ajan, joten tappio ei ollut Bergholmille yllätys.

Se oli myös pieni helpotus.

”Tietysti, jos me oltais voitettu… Valta tuo vastuuta.”

”Olisi ehkä pitänyt ryhtyä päättäväisemmin ja pitkäjänteisemmin tekemään poliittista uraa.”

Bergholm pyrki äänestyksen jälkeen kansanedustajaehdokkaaksi, mutta ei pärjännyt puolueen sisäisessä äänestyksessä. Tilanne olisi ollut toinen, jos hänen johtamansa ei-liike olisi voittanut.

”Jos oltais voitettu, mut olisi haettu kotoa. Silloin puolue olisi tarvinnut poikaansa.”

Jos reilu kolmannes äänestämättä jättäneistä olisi päättänyt antaa EU:lle rukkaset, tulos olisi ollut toinen.

Bergholmin elämä olisi saanut uuden suunnan.

Mikä muu olisi toisin?

Ehkei tarvitsisi piitata EU:n maitosäädöksistä. Purkissa lukisi maito eikä maitojuoma, vaikka laktoosi olisi poistettu muuten kuin entsymaattisesti.

Ehkä söisimme hehkulamppujen lämmössä fetaa, joka olisi fetaa eikä salaattijuustoa.

Bergholm ei pidä jossittelusta.

”Oon aina vastustanut vaihtoehtohistoriaa. Tietysti.”

Turun yliopiston professori Markku Jokisipilä ajattelee toisin. Jokisipilän mielestä jossittelu, hienommin sanottuna ”kontrafaktuaalinen päättely”, on hyödyllistä – ehkä jopa välttämätöntä – historian ymmärtämisen kannalta.

”Olen pitänyt muistaakseni puolentoista tunnin luennon, joka oli tapahtuneen historian näkökulmasta ihan höpöhöpöä”, hän sanoo.

Jos olisi äänestetty ei, ei lompakossa ehkä olisi euroja. Vieläkö kaksikymppisessä olisi Väinö Linna?
Jos olisi äänestetty ei, ei lompakossa ehkä olisi euroja. Vieläkö kaksikymppisessä olisi Väinö Linna? © Jarmo Wright

Jos suomalaiset olisivat neljännesvuosisata sitten sanoneet EU:lle ei, Martti Ahtisaari olisi eronnut presidentin paikalta. Niin hän on ainakin myöhemmin sanonut.

Ahtisaaren kausi olisi jäänyt alle vuoden mittaiseksi. Voi olla, että Kosovon kriisi olisi jäänyt häneltä sovittelematta, rauhan Nobel saamatta.

Kosovolaiset saavat olla kiitollisia suomalaisille EU-äänestäjille.

Ahtisaaren tilalle olisi pitänyt valita uusi presidentti, joten Paavo Väyryselle olisi tarjoutunut mahdollisuus toteuttaa haaveensa.

Jokisipilää naurattaa.

”Tää on hauska!”

”Monen vuosikymmenen ajan, kun Suomessa on ollut presidentinvaalit, Väyrynen on ollut ehdolla.”

Niin hän olisi varmaan ollut myös Ahtisaaren eron jälkeisissä kuvitteellisissa presidentinvaaleissa.

”Jos ajattelee, että kansanäänestyksen tulos olisi ollut kielteinen, sehän olisi buustannut EU-kriittistä puolta, ja sen keskushahmoja oli Väyrynen.”

Jokisipilä arvaa, että Väyrynen olisi saanut komean vaalituloksen.

Olisiko se riittänyt voittoon?

”En Väyrystä presidentiksi valitse tässä.”

Kuka olisi voittanut? Jos on pakko veikata.

Paavo Lipponen.”

”Sdp:n puheenjohtajana hänet olisi varmaan heitetty peliin siinä kohtaa.”

Ehkei Timo Soinin ”missä EU, siellä ongelma” -jutuille olisi jäänyt tilaa. Mihin Soini olisi ryhtynyt, katoliseksi papiksi? Soini ei halua jossitella: ”Sen voi sanoa, että hyvät pärjää aina.”

Kielteinen äänestystulos olisi pannut muidenkin poliitikkojen suunnitelmat uusiksi.

Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Esko Aho kannatti EU-jäsenyyttä.

Hän oli tehnyt kaikkensa taivuttaakseen maanviljelijät jäsenyyden puolelle. Viljelijät pelkäsivät, että EU:ssa Suomi ei voisi maksaa maataloustukea yhtä paljon kuin ennen. ”Bryssel on piru!” he huusivat mielenosoituksessa Helsingissä ja kärräsivät Esplanadille kuorma-autolla lunta. Maaseudulla teiden varsilla paloivat heinäpaalit.

Aho oli ovela.

Kun EU:n kanssa alettiin neuvotella jäsensopimuksesta, hän valitsi ulkoministeriksi Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton puheenjohtajan Heikki Haaviston.

Se oli viesti viljelijöille. Heidän oman etujärjestönsä pomo ei neuvottelisi sopimusta, joka saattaisi viljelijät pulaan.

Näin Aho sai viljelijöiden luottomiehen puolustamaan sopimusta.

”Fiksuimpia poliittisia vetoja koko 1990-luvulla”, Jokisipilä sanoo.

Jos Aho ei olisi onnistunut ja suomalaiset olisivat äänestäneet toisin, keskusta olisi hajonnut, Jokisipilä arvaa. Puolueeseen olisi syntynyt ”vahvoja keskipakoisvoimia”.

”Olisi tullut EU-jäsenyyteen pragmaattisen myönteisesti suhtautuva aholainen keskusta ja kielteisesti suhtautuva väyrysläinen keskusta.”

Kun Väyrynen olisi ratsastanut EU-vastaisuudella, ehkei Timo Soinin ”missä EU, siellä ongelma” -jutuille olisi jäänyt tilaa. Mihin Soini olisi ryhtynyt, katoliseksi papiksi?

Soini ei halua jossitella elämänpolullaan, mutta viestittää:

”Sen voi sanoa, että hyvät pärjää aina.”

Entä Jutta Urpilainen? Urpilaisesta on tulossa komissaari, EU:n tärkeimpiä vallankäyttäjiä. Euroopan parlamentin kuulemisessa lokakuun alussa hän muisteli tunnelmia ennen kansanäänestystä.

”En koskaan kuvitellut päätyväni istumaan tähän, kun kampanjoin Suomen EU-jäsenyyden puolesta 19-vuotiaana”, Urpilainen sanoi mepeille. Kannatti kampanjoida.

Suomi vaihtoi passin värin EU:n suosituksen mukaiseksi, viininpunaiseksi. Kroatia ei ole noudattanut suositusta, sen passi on yhä sininen.
Suomi vaihtoi passin värin EU:n suosituksen mukaiseksi, viininpunaiseksi. Kroatia ei ole noudattanut suositusta, sen passi on yhä sininen. © Jarmo Wright

Ruotsalaiset äänestivät 13. marraskuuta 1994, alle kuukausi suomalaisten jälkeen. Ruotsin tulos oli tiukka. Prosentit olivat 52–48 jäsenyyden puolesta.

Äänestämällä ensin suomalaiset pääsivät käyttämään ”aika isoakin valtaa”, Jokisipilä sanoo.

”Jos Suomi olisi äänestänyt kielteisesti, se olisi todennäköisesti kääntänyt Ruotsin tuloksen toisinpäin.”

Tästä syystä norjalaiset EU-jäsenyyden vastustajat rahoittivat suomalaisia aatetovereitaan. He toivoivat ketjureaktiota, jossa ensin Suomi sanoisi ei, sitten Ruotsi, lopuksi Norja.

Lopulta Norja antoi EU:lle rukkaset suomalaisten ja ruotsalaisten esimerkistä välittämättä.

Mutta ajatellaan tilannetta, jossa Norjan lisäksi Suomi ja Ruotsi olisivat sanoneet ei.

”Tää on oikein relevantti pohdinnan aihe.”

”Aukeaa ehkä sellainen skenaario, että olisi saattanut syntyä jokin Pohjoismaiden federaatio.”

”Viro olisi saattanut hypätä pohjoismaiseen porukkaan.”

Jotenkin miellyttävä ajatus. Vauraat Pohjoismaat ja ketterä Viro puhaltamassa yhteen hiileen. Kiistelkööt keskieurooppalaiset keskenään oikeusvaltioperiaatteesta ja viisastelkoot tuotteiden nimillä.

 

Helsingin Sanomien mielipidepalstalla kansalainen kirjoittaa, kuinka ärsyttävä on suomalainen mentaliteetti. Kirjoittajan mielestä ”jossittelu ja jälkiviisaus ovat kansallisia piirteitä, jotka tuntuvat yhtä käsittämättömiltä kuin Juice Leskisen tuotanto”.

Jossiteltu olisi siinäkin tapauksessa, että äänestyksessä olisi käynyt toisin.

Jälkiviisastelun kautta Suomi olisi joka tapauksessa päätynyt EU:n jäseneksi, Jokisipilä arvioi.

Jäsenyys olisi vain viivästynyt. Pohjoismaiden federaatio olisi ollut välivaihe.

”Pohjoismaat keskenäänkin on sen verran pieni pelaaja.”

1990-luku eteni, eurodance soi ja EU:ssa elettiin euforisissa tunnelmissa. Jäsenmaat lähentyivät koko ajan enemmän toisiaan. Vielä ei ollut eurokriisiin liittyviä riitoja.

”Mitä syvemmälle länsieurooppalaisessa integraatiossa olisi menty, sitä suuremmalta virheeltä ei-äänestystulos olisi todennäköisesti vaikuttanut.”

Saksa on Pohjoismaille tärkeä kauppakumppani.

”Että nämä olisi omasta tahdostaan valinneet olla Saksan kanssa eri klubissa… ja vielä pysyä siinä saatuaan vähän kokemusta… Pidän epätodennäköisenä.”

EU:sta olisi jauhettu loputtomasti.

Vuonna 2004 unioniin liittyivät Viro, Latvia, Liettua, Puola, Tšekki, Slovakia, Unkari, Slovenia, Malta ja Kypros. Ja joukon jatkona varmaan katuvainen Suomi.

”Sen se kyllä muuttaisi, että Suomi ei välttämättä olisi talous- ja rahaliiton jäsen. Meillä saattaisi olla markka edelleen.”

On vaikea sanoa, olisiko markka-Suomi köyhempi vai rikkaampi kuin nykyinen euro-Suomi.

Taloustieteilijät kiistelevät yhteisvaluutan hyödyistä ja haitoista.

Kolme vuotta sitten Helsingin Sanomat tiedusteli ekonomistien eurokantoja. Valtaosa vastanneista oli sitä mieltä, että eurosta on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ekonomistikoneessa sen sijaan yli puolet vastanneista arvioi, että eurosta on ollut enemmän hyötyä.

Ilman Brysselin EU-virkamiehiä ulkoministeriössä Merikasarmilla pitäisi kiirettä. Kauppasopimukset olisi neuvoteltava omin voimin.

Leikitään silti, että Suomi olisi tykästynyt asemaan oman tiensä kulkijana. Ei olisi liitytty idän maiden jatkonakaan unioniin.

Millainen Suomi olisi?

Puhuttaisiinko fetasta sen oikealla nimellä?

Kaksi vuotta ennen EU-kansanäänestystä Suomen edustajat kävivät Portugalissa sopimassa Euroopan talousalueen perustamisesta yhdessä 17 muun maan kanssa.

Euroopan talousalue eli Eta on kevytversio unionista. Myös Norja kuuluu siihen.

Puhutaan Norjan-mallista.

Samaa mallia noudattavat myös Liechtenstein ja Islanti.

Neljäs Norjan-mallin maa olisi varmaankin Suomi, jos Suomi ei olisi liittynyt unioniin vuonna 1994 eikä jälkiviisastellen vuonna 2004.

Eta ei oikeasti ole kovin kevyt. Norjan täytyy noudattaa lähes kaikkia EU-säädöksiä ja maksaa unionille jäsenmaksua. Muuten sen yritykset eivät pääse käymään vaivatta kauppaa sisämarkkinoilla. Myös EU:n nimisuojia pitää kunnioittaa.

Norjaksi salaattijuusto on salatost.

 

Tapio Bergholm on nähnyt, mitä kyllä-puolen voitosta on seurannut.

Seisooko hän yhä ei-vaihtoehdon takana?

”Joo.”

”Talous- ja rahaliitto ei ole vielä osoittautunut menestystarinaksi.”

Yhteisen valuutan lisäksi Bergholmia arvelutti unionin maatalouspolitiikka. Hänen pelkonsa oli päinvastainen kuin viljelijöillä aikoinaan. Häntä huoletti, että EU:n takia maanviljelijöiden tukeminen ei koskaan loppuisi.

”Arvioni, että EU on mädän maataloustuen valtakunta, ei ole joutunut häpeään. Aivan älyttömiä tuotteita tuetaan edelleen.”

Bergholm toivoi, että jäämällä unionin ulkopuolelle Suomi olisi demareiden johdolla voinut vähentää kansallisia maataloustukia.

Mutta kun raha kiertää EU:n kautta, Suomen kannattaa ottaa tuet. Norjan-malliin ei kuulu yhteistä maatalouspolitiikkaa.

Euroopan komission asetus 245/2009 kielsi hehkulamppujen valmistuksen ja tuonnin EU:n sisämarkkinoilla.
Euroopan komission asetus 245/2009 kielsi hehkulamppujen valmistuksen ja tuonnin EU:n sisämarkkinoilla. © Jarmo Wright

Jossittelemalla on vaikea päätyä tilanteeseen, jossa Suomi olisi ”kova brexit” -tyyppisessä suhteessa unioniin, sisämarkkinoiden ulkopuolella kuin pohjoisen Albania.

Olisi pitänyt masinoida kampanja, jonka seurauksena eduskunnan enemmistö olisi päättänyt irrottaa Suomen Etasta.

Se olisi ollut poikkeuksellinen valinta. Yksikään maa ei ole eronnut Etasta muutoin kuin EU:hun liittymisen yhteydessä.

Suomelle oli kunnia-asia profiloitua osaksi länttä. Maabrändin rakennukseen ei olisi sopinut ottaa hatkoja yhteisestä talousalueesta.

Mutta jos.

Jos jotenkin oudosti Suomi olisi päätynyt eroamaan Etasta.

Jokisipilä sanoo:

”Kyllähän se olisi ollut taloudellinen itsemurha.”

Kaupankäynti muiden maiden kanssa olisi todennäköisesti takkuisempaa kuin nyt. Suomalaisyritysten pitäisi ponnistella, jotta ne saisivat tuotteitaan myyntiin Eurooppaan. Pitäisi hankkia vientilupia, ehkä maksaa tulleja ja varmistua, että tuotteet vastaavat EU:n standardeja.

Kauppa myös kaukomaiden kanssa voisi tökkiä. EU on neuvotellut vapaakauppasopimuksen yli 60 maan kanssa. Sovussa ollaan muun muassa Etelä-Korean, Sveitsin, Kanadan ja Japanin kanssa.

Merikasarmilla ulkoministeriössä olisi pitänyt kiirettä, jos Suomi olisi neuvotellut kaikki sopimukset itse. Britanniassa on havaittu, että brexitin jälkeen sikäläiseen ulkoministeriöön tarvitaan yli 200 uutta virkamiestä, jotka hallitsisivat kauppaneuvottelut.

Elokuussa korkeasti koulutettujen keskusjärjestö Akavan rahoittama ajatuspaja julkaisi konsulttiyhtiö Oxford Economicsilta tilaamansa selvityksen EU-jäsenyyden vaikutuksista Suomen talouteen.

Sen mukaan ilman sisämarkkinoita suomalaisten tulot olisivat nykyistä pienemmät. Vuonna 2017 keskivertokotitalous olisi tienannut ainakin tonnin vähemmän vuodessa.

Suomi olisi köyhempi, nukkavierumpi maa. Pitäisi tyytyä edamiin.

Juttua varten on haastateltu myös Euroopan komission Suomen-edustuston päällikköä Antti Peltomäkeä sekä Elinkeinoelämän keskusliiton johtavaa asiantuntijaa Janica Ylikarjulaa.