Mies tekee myyjästäkin naisen

Profiilikuva
Karo Hämäläinen on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Keiko on huolellinen työntekijä japanilaisessa kioskimaisessa pikkukaupassa konbinissa. Hän on omistanut työlleen koko elämänsä aivan niin kuin konbinin manuaali opastaa ja mihin kaupan herätyskokousmaiset rituaalit kannustavat.

Hän noudattaa ohjeita suoraviivaisesti mutta ei osaa lukea tai ei suostu lukemaan sosiaalisia odotuksia ja toimimaan niiden mukaan. Se on aiheuttanut hänelle ongelmia lapsesta saakka.

Saatuaan 18-vuotiaana osa-aikatyön kaupasta hän on jumahtanut niille sijoilleen ja on nyt 36-vuotiaana yhä paitsi osa-aikainen myyjä myös yksin elävä ja neitsyt.

Hän on yhteiskunnan hylkiö.

 

Keiko on japanilaisen Sayaka Muratan (s. 1979) hurjan satiirin Lähikaupan nainen (suom. Raisa Porrasmaa, Gummerus 2020) päähenkilö.

Muratan hauska ja helppolukuinen (tai helposti kuunneltava, lukija Vuokko Hovatta) teos on samalla voimakkaasti poliittinen pienoisromaani, joka kyseenalaistaa (japanilaiselle) naiselle annetun, tyrkytetyn ja asetetun oikean ihmisen mallin.

Keikon työpaikalle pestataan kovassa työvoimapulassa hutiloiva ja välinpitämättömästi käyttäytyvä mies, joka onnistuu hankkimaan pikapotkut. Kun Keiko kuitenkin päättyy pyytämään miehen luokseen ja maailmalle alkaa vyöryä huhu siitä, että Keikolla on mies, hänen sosiaalinen asemansa nousee jyrkästi.

Pomo, joka oli potkinut miehen pois kaupasta, haluaa nyt kutsua Keikon ja miehen ryyppäämään. Keikosta tulee sosiaalisesti hyväksytty, kun hänen pikkuruisessa kodissaan nukkuu mies, naiselle arvon antava otus.

 

Lähikaupan nainen on Muratan kansainvälinen läpimurtoteos. Se ilmestyi alkukielellään japaniksi vuonna 2016, voitti arvostetun Akutagawa-palkinnon ja on myynyt Japanissa sadointuhansin kappalein.

Englanniksi kirja ilmestyi vuonna 2018.