Luokkakuva eniten tienaavista
Huipputuloiset (Vastapaino, 2019) on luokkakuva. Tutkimuksessaan ja siihen pohjautuvassa teoksessaan Helsingin yliopiston viestinnän professori Anu Kantola ja akatemiatutkija Hanna Kuusela Tampereen yliopistosta näyttävät ja kuvailevat, millainen on Suomen eniten tienaava promille.
Luokkakuva kirja on siinäkin mielessä, että kirjan lehdillä suurituloisten alajoukot alkavat muistuttaa toisiaan samoin kuin koululuokka muoteineen ja mielipiteineen. Koheesio toimii.
Tähän voi vaikuttaa se, että Kantola ja Kuusela nimenomaisesti pyrkivät etsimään tutkimusjoukkoaan yhdistäviä piirteitä ja kertovat juuri niistä. Yhdennäköisyydessä on kuitenkin varmasti paljon perää: suurituloiset päätyvät tapaamaan toisiaan muodollisissa ja epämuodollisissa yhteyksissä, kuuntelevat samoja vaikuttajia ja vaihtavat näkemyksiä.
Kantolan ja Kuuselan tutkimuksen pohjana ovat ne 5000 suomalaista, jotka saivat vuosina 2007–2016 eniten ansio- ja pääomatuloja. Tarkastelun kohteena ovat siis olleet kirjan pääotsikon mukaisesti huipputuloiset, ei alaotsikon mukainen ”Suomen rikkain promille”. Käytännössä vauraimpien ja eniten tienaavien ryhmät menevät toki suurelta osin päällekkäin.
Keskittyminen tulokärkeen on perusteltu jo siitä syystä, että rikkaimpien määritteleminen olisi paitsi tavattoman työlästä myös käytännössä mahdotonta etenkin yritysvarallisuuden arvonmäärityksen hankaluuksien vuoksi.
Kymmenen vuoden aikana eniten verotettavaa tuloa tienanneiden joukosta noin kolmannes on palkkajohtajia, kuudennes perijöitä ja noin joka kahdeksas yrittäjiä. Tutkijat ovat keskittyneet tutkimaan näitä kolmea aineistostaan identifioimaansa ryhmää.
Muita suurituloisia ryhmiä ovat Kantolan ja Kuuselan luokittelun perusteella apteekkarit, rahoitusalalla työskentelevät ja ”liike-elämän muut menestyjät”, joita aineistossa itse asiassa on saman verran kuin perijöitä ja enemmän kuin yrittäjiä. Joka kuudennen osalta suurten tulojen syy on jäänyt hämärän peittoon.
Ammattijohtajiksi, perijöiksi ja yrittäjiksi identifioimiaan henkilöitä Kantola ja Kuusela ovat lähestyneet ja käsitelleet tarkemmin. He haastattelivat 90 huipputuloista, joista noin kolmannes kuului kuhunkin näistä ryhmistä.
Jos Huipputuloiset on kuva kaikista koulun ysiluokkalaisista, perijät, johtajat ja yrittäjät voisivat olla rinnakkaisluokat 9A, 9B ja 9C.
Ryhmien välillä on paljon yhteistä mutta myös paljon eroja, muutakin kuin se, että palkkajohtajien tulot ovat pääosin ansiotuloja, kun taas perijät ja yrittäjät saavat valtaosin pääomatuloja.
Perijöiden haastatteluissa käy selvästi ilmi ylisukupolvinen ajattelu. Palkkajohtajat kertovat, kuinka paljon tekevät töitä. Yrittäjien puheissa tulee usein esiin oma yritteliäs asenne ja riskinotto. Yrittäjäryhmän edustajilta ovat irronneet myös teoksen herkullisimmat sitaatit, joihin julkisuudessakin on tartuttu.
Ryhmien sisäinen koheesio on ilmeisen vahvaa. Perijät tapaavat toisiaan Perheyritysten liiton tapahtumissa, johtajilla on omat seminaarinsa. Joitakin haastattelulausumia lukiessa mieleen hiipii epäily, että haastateltavat puhuvat oppimiaan fraaseja ilman että ne olisivat käyneet oman ajattelun läpi.
Usein tämä tulkinta on haastateltaville armollinen.
Kolmen huipputuloisten ryhmän luonnehdinnat vastaavat pääpiirteissään omaa näppituntumaani. Vuosisataisesti ajattelevat perheyrittäjät, touhukkaat ja rääväsuiset self made manit ja mannertenvälisillä lennoilla sukkuloivat johtajat solahtavat stereotypioihin.
Sen sijaan yllättävänä pidän sitä, kuinka voimakkaasti haastatellut puolustavat Portugaliin tai muihin alhaisen eläke- tai perintöveron maihin lennähtäneitä lajitovereitaan sekä rahojen siirtelyä muualle veroteknisistä syistä. Lain porsaanreikien hyödyntämistä perustellaan sen sijaan että vaadittaisiin porsaanreikien tukkimista.
Tästä päättelen, että verojen vältteleminen on tuloeliitin mielestä paitsi moraalisesti hyväksyttävää myös business as usual. Jos ja kun niin on, se lienee yleisempää kuin olin kuvitellut.
Yksi haastateltavista vertailee vastauksessaan Suomea Itä-Saksaan:
”Itä-Saksasta länteen pyrkineet ihmiset, niin nehän toimi laittomasti, mutta toimiko ne eettisesti väärin? –– Jos sulla on laillisesti mahdollisuus paeta olosuhteita, jotka sä koet kohtuuttomaksi ––, niin onko se eettisesti väärin? Sitten jos se on laitonta, niin se on laitonta, ja siitä pitää rangaista”, haastateltu johtaja sanoo.”
Jos tulkitsen lausuntoa oikein, haastateltavan mielestä kohtuuttomaksi koettujen olojen pakeneminen laillisesti on eettisesti oikein – mutta myös laittomasti se voi olla eettisesti oikein samoin kuin Itä-Saksasta pakeneminen.
Ajatus Suomesta kansalaistensa ihmisoikeuksia rajoittavana vankilavaltiona tuntuu vastenmieliseltä ja vieraalta. Voiko joku todella ajatella noin, vai puhuuko hän vain?
Anu Kantolan ja Hanna Kuuselan tutkimuksen ydinsana on mielestäni koheesio.
Suurituloisten kolmen alaryhmän sisällä koheesio on ilmeisen vahvaa ja sitä tietoisesti vahvistetaankin.
Entä eniten tienaavien ja loppujen 99,9 prosentin välinen koheesio, siis Suomen kansan yhtenäisyys? Onko rikkain promille irrallaan muusta kansasta? Tätä tutkijatkin pohtivat.
Kärjekkäimpien sitaattien perusteella niin voi ajatella. Monessa kommentissa maalataan enemmän tai vähemmän totuudenmukaista stereotypiaa laiskureista, jotka elävät tietoisesti sosiaalietuuksien varassa.
Silti on vaikea uskoa, että nuo, ehkä poliittisten uudistustoiveiden ryydittämiseksi lausutut kommentit antaisivat oikeaa kuvaa siitä, mitä suurituloisimmat ajattelevat valtaosasta suomalaisia. Pohjaan toiveikkuuteni siihen, että kuvittelen jyrkkien kommenttien suuntautuvan ennen muuta politiikkaan ja sosiaaliturvaan.
Poliitikkoja haukutaan, mutta se ei taida olla eniten tienaavien erityispiirre vaan kansakunnan yhteinen hupi. Ainakin siitä kumpuaa koheesiota.
Kirjoittaja haastattelee Huipputuloiset-kirjan kirjoittajia Anu Kantolaa ja Hanna Kuuselaa Helsingin kirjamessujen Hakaniemi-lavalla sunnuntaina 27.10.2019 kello 17.30.
Tämä oli ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä
Tilaa Suomen Kuvalehti ja hanki luettavaksi koko sisältö ja arkisto
Tilaa