Kirjallisuus ja naiskirjallisuus

Profiilikuva
Karo Hämäläinen on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Puheessaan Frankfurtin kirjamessujen avajaisissa kirjailija Sofi Oksanen käsitteli hienosti suomalais-ugrilaisten kansojen asemaa. Hän käytti hyväkseen tilaisuuden huomioarvon ja nosti esiin Venäjän politiikan. Hän kytki politiikan taitavasti kieleen ja kirjallisuuteen. Oksasen Frankfurtin-puhe on intellektuellin puhe, josta suomalaiset voivat olla ylpeitä.

Jotain hassunkurista on siinä, että Frankfurtin kirjamessujen avaustilaisuudessa kirjailija puhui politiikkaa, presidentti Sauli Niinistölle oli varattu suomalaisen kirjallisuuden kaanonin esittely.

Sekä Oksanen että Niinistö puhuivat Frankfurtin avaustilaisuudessa naiskirjallisuudesta. Termi on minusta kummallinen. Olen kasvanut lukijana 1980- ja 1990-luvuilla, eikä minulle ole ollut erikseen miesten kirjoittamia mieskirjoja ja naisten kirjoittamia naiskirjoja. Ei minulle ole ollut väliä sillä, oliko Salaisuus-, SOS- ja Viisikko-sarjoja kirjoittanut Enid Blyton mies vai nainen, ja Arthur Conan Doyle kirjoitti brittiläisiä salapoliisitarinoita siinä missä Agatha Christiekin. Nykykirjallisuudessamme vahvoja naisia ja heikkoja miehiä esiintyy niin naisten kuin miestenkin kirjoittamissa teoksissa, kun asiaa alkaa erikseen pohtia.

Siksi tuntuu erikoiselta, että vielä 2010-luvulla kulttuurisesti sivistyneet henkilöt käyttävät termiä ”naiskirjallisuus”. Sehän on ikään kuin osa kokonaisuudesta, jota kutsutaan yleistermillä ”kirjallisuus”. Kun termiä ”mieskirjallisuus” ei juuri käytetä, onko kirjallisuus varattu miehille ja naiskirjallisuus naisille?

Dikotomia kuulostaa pöyristyttävältä.

Onko naiskirjallisuus naisten kirjoittamaa kirjallisuutta vai kirjallisuutta, jossa päähenkilönä on nainen? Onko naiskirjallisuus kirjallisuutta, joka nostaa esiin ”naisille ominaiseksi miellettyjä teemoja”? Oksanen viittaa puheessaan sukupuolirooleihin ja kodin piirin ongelmiin. Esimerkiksi Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie olisi varmaankin tämän määritelmän mukaan naiskirjallisuutta.

Mitä mieskirjallisuus olisi, onko sitä ja pitäisikö sitä olla? Mitä on muu kirjallisuus kuin mies- ja naiskirjallisuus? Mikseivät nais- ja mieskirjallisuus ole yksinkertaisesti kirjallisuutta?

Olen kirjoittanut paljon lapsille ja nuorille. Lasten- ja nuortenkirjailijat usein ihmettelevät sitä, miksi heille usein liitetään etuliite; puhutaan lastenkirjailijoista ja nuortenkirjailijoista sen sijaan että puhuttaisiin kirjailijoista. Dikotomioissa voi tietysti mennä vielä pidemmälle. Esimerkiksi Salla Simukka voisi olla tamperelaismenestysnaisnuortenaikuistendekkarikirjailijakäsikirjoittaja ja Tapani Bagge hämeenlinnalaislastennuortenaikuistendekkariynnämuutajanäytelmämieskirjailija. Tomi Kontiota voisimme määritellä itähelsinkiläisaikuistenjalastenprosaistirunoilijamieskirjailijaksi. Tai sitten he voisivat olla kirjailijoita.