Kaunokirjailijoiden kastijako

Profiilikuva
Karo Hämäläinen on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kirjankustannusbisneksen muutoksesta on puhuttu paljon enemmän kuin on millään muotoa kohtuullista suhteessa siihen, kuinka pienestä toimialasta on kyse.

Kirja-alan talous on niin pieni asia, että se ei mahdu lehtien taloussivuille. Sen sijaan kulttuurisivuilla on kiinnostuttu numeroista, koska niistä saa kovia uutisia toisin kuin pehmeistä taidesisällöistä. Festarilipun hinta siinä missä kustantamoiden väliset markkinaosuustaistelut ovat sellaista uutissisältöä, josta saa samanlaista infografiikkaa kuin Krimin kriisistä. Siksi minäkin olen kirjoittanut kirja-alan numeroista siinä missä kirjaimistakin.

Antti Majanderin Helsingin Sanomiin kirjoittama katsaus kirja-alan tilaan on mainio summaus keskusteluista, joita kirjailijat ja kustantamoiden työntekijät käyvät kohdatessaan työnsä taloudellisista reunaehdoista. Majander kirjoittaa myös arkana pidetystä aiheesta: siitä, kuinka kirjailijat jakaantuvat niihin, ”jotka kuka tahansa kustantaja nappaisi mieluusti listoilleen” ja niihin, ”joita siedetään vaivoin”.

Minusta kotimaiset kaunokirjailijat voi kaunistelematta jakaa A-, B- ja C-kasteihin. A-kasti ovat ne kirjailijat, joiden teoksilla kustantamo elää ja joita mikä tahansa kustantamo haluaisi kustantaa. He ovat kirjailijoita, joista kilpaillaan. He ovat niitä kirjailijoita, joiden nimet tunnetaan jäähallin lehtereillä.

B-kastiin kuuluvat suurten ja vakiintuneiden kustantamoiden kirjailijat, joiden teoksia kustannetaan. Kustantamon budjetointi hoidetaan sillä tavalla, että B-kastin kirjailijan teos tuottaa toiveikkaasti nollatuloksen. B-kastin kirjailijoiden teoksia ei juuri markkinoida, koska lähtökohtaoletus on, että kirja ei kuitenkaan myy kuin muutaman sata kappaletta. Jos tapahtuu jotain erikoista – kuten vaikkapa Antti Majander sattuu kehumaan Hesarissa, että kirjan kaltaisia esikoisteoksia ei ilmesty kuin pari vuosikymmenessä –, markkinointiin ryhdytään käyttämään rahaa, joka jollain kertoimella kääntyy lisämyynniksi.

A-kastin kirjailijan nimi takaa myynnin, ja koska myynti on taattu, se takaa markkinoinnin, joka taas nostaa myyntiä. B-kastin kirjailija tarvitsee jonkin lisäpotkun.

Lähtökohtaisesti B-kastin kirjailijan teos tuottaa kustantamolle tappiota. Miksi niitä kustannetaan? Syitä on useita, eikä kirjaa koskaan voi arvottaa yksiselitteisesti. Suurimmat syyt B-kastin kirjailijoiden teosten julkaisemiseen ovat:

1) Hyvä kirja. Kustantamot haluavat julkaista hyviä kirjoja. Kustannusalan ihmiset ovat keskimääräistä enemmän kiinnostuneita kirjoista, rakastavat lukuelämyksiä ja haluavat jakaa niitä muille. Ehkä talousosastojen ja omistajien kauhistukseksikin.

2) B-kastin kirjailija voi olla potentiaalinen tuleva A-kastin kirjailija. Kaikki nykyiset A-kastin kirjailijat ovat olleet B-kastin kirjailijoita.

3) Toive siitä, että kirjalle tapahtuu jotain hyvää ja se tuottaakin siihen tehdyt satsaukset takaisin. Niin käy joka vuosi useille kirjoille. Joistain saattaa tulla jopa sellaisia kirjoja, joilla katetaan muiden B-kastin kirjailijoiden teosten julkaisemisesta aiheutuneet tappiot.

A- ja B-kastien lisäksi on C-kasti. Siihen kuuluvia kirjailijoita kustantamot eivät mielellään näe listoillaan. Kukin kirja tuottaa tappiota, kirjailija ei tunnu kehittyvän. Jos hän on vielä kovaääninen (siis hankala tapaus), kustantaja toivoisi, ettei kirjailija lähettäisi käsikirjoitusta ja vaatisi primadonnamaista käsittelyä niin kuin me kirjailijat usein vaadimme. Silti C-kastin kirjailijoitakin on kustantamoiden listoilla. Vähänlaisesti mutta silti. Miksi ihmeessä? Siksi, että jotkut kirjailijat ovat sinnikkäitä kerjäämään ja hyviä kiristämään, kustantajat taas herkkäsydämisiä.

Kastijako ei ole aivan objektiivinen totuus. ”Ei mahdu ohjelmaan” ei suinkaan tarkoita, että kirjailija olisi C-kastia vaan luultavammin B-kastia.

Kirjailijoiden piirissä elää pelko putoamisesta B-kastista C-kastiin. Tiedän. Itsekin pelkään. Olen kerran pudonnut.

Eivät B-kastin kirjailijat ole kiinnostuneet kirjansa myynnistä siksi, että siitä tulisi rahaa (koska ei siitä tule), vaan siksi, että riittävä myynti tuntuisi oikeuttavan kirjojen kustantamisen jatkossa. Samaan aikaan jokikinen ymmärtää, että nimikemäärän on laskettava eli yhä useampi kirjailija yhä useammin saa vastauksen ”ei mahdu ohjelmaan”. Ihan vain siksi, että se on koko kirja-alan yhteinen etu.

Juopa A- ja B-kastin kirjailijoiden välillä kasvaa. Kun kirjailija- ja kustantamouskollisuus on eilistä, A-kastin kirjailijat voivat halutessaan shoppailla itselleen edulliset sopimusehdot ja markkinointisitoumukset. Jari Tervon puhelin lienee soinut usein.

A-, B- ja C-kastien lisäksi on kasvava joukko kastittomia kirjailijoita. He toimivat vakiintuneen kustannusmaailman ulkopuolella. Tämä joukko kasvaa ja sen merkitys nousee.