Isommat rivien välit, sinnehän me kirjoitamme – Lahden kansainvälinen kirjailijakokous muutamilla riveillä
Kolmattakymmenettä kertaa järjestetty Lahden kansainvälinen kirjailijakokous kokosi kirjailijoita ympäri maailmaa Päijät-Hämeen pääkaupunkiin. Huomattavan moni kansainvälisistä vieraista oli tavalla tai toisella kahden maan kansalaisia. Pisimmän matkan Vesijärven rannalle teki japanilainen Miri Yu.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja Euroopassa käytävä sota tuli esiin monissa keskusteluissa. Kirjailijakokouksella on merkittävä historia vuosikymmenten takaa idän ja lännen kirjailijoiden yhdistäjänä. Mikä rooli on nyt? Mikä on kirjailijan tehtävä ja vastuu? Millainen on näiden aikojen kieli?
Kun otsikko on monimerkityksinen, monimuotoisia ovat alustukset ja keskustelutkin. ”Rivien välissä” -teemasta oli luontevaa siirtyä propagandaan mutta myös valokuvaan tarkoittamatta ilmestyvään todellisuuteen, joka sotkee hyvin mietityn asetelman, fiktion.
Poimin yhdessä puheenjohtajakollegani kirjailija Marjo Heiskasen kanssa alustuksista ja käydyistä keskusteluista satunnaisia virkkeitä ja muutaman virkkeen kokonaisuuksia, jotka kirjailijakokouksen osallistuja olisi voinut poimia muistivihkoonsa tai mieleensä kotiinviemiseksi.
Näillä riveillä on osa kirjailijakokouksen rivinväleistä.
Rivien väliin purskahtelee ja läiskyy ylimääräisiä asioita, koherenttiin tarinaan sopimattomia yksityiskohtia, ärsyttävästi hiertäviä muistutuksia, todistusaineistoa toisista todellisuuksista.
Yhdeksänkymmentä prosenttia valokuvista on kuvia, joissa kuvaaja katsoo itseään toisen silmin.
Piilotan tulkintojen mahdollisuuksia.
Sellaiset säkeet piti kirjoittaa, mutta ne oli kuiskattava.
Kieli, joka on alistettu läpinäkyvyyden kurinpitoon, on aina kieltä, josta tulee joko nyt tai myöhemmin vaikeaa lausua ja katkeraa niellä.
He kuolivat koska halusivat elää!
Propaganda on kielen väkivaltaa.
Ennen kuin alan työskennellä rivien parissa, keskityn materiaaliin, joka jää niiden väliin ja jonka vuoksi juuri nämä rivit ovat mahdollisia.
Tämä ikkuna, tämä mitä katsomme, on olemassa sisälläsi, se on olemassa rivien välissä, tiloissa, jotka jäävät sanomattomiksi, näiden ympäriinsä pintojen lailla kelluvien fragmenttien kohtauspisteissä.
Katveaikana totuus muhii rivien välissä.
Runous ei ole ahnasta, vaan melkein ylellisyyttä niin kuin rakkaus. Se on myös yhtä tarpeellista ylellisyyttä kuin rakkaus.
Tämä on hiljaisuutemme. Tämä on piilopaikkamme.
Joskus uskon, että kirjoittaja ei keksi ideoitaan, vaan ideat keksivät kirjoittajansa. Emme kirjoita tarinoita, jotka haluamme kirjoittaa, vaan tarinat, jotka meidän täytyy kirjoittaa.
Silloinkin kun sanottavamme on ei-mitään, meidän on uskottava tuon ei-minkään olevan tarpeeksi.
Tämän sodan rivien välissä on yhtenäisyyttä ja mielenvoimaa! Siellä ovat myös ne, joita emme voi koskaan saada takaisin elämään, mutta emme myöskään unohtaa. Kaikkein tärkeimmät asiat ovat aina rivien välissä, ja me kirjailijat tiedämme sen varmaksi.
Tarvitaan tyhjää. Rytmi tarvitsee taukoja. Hiljaisuutta.
Hyvä perustuslaki: lyhyt ja epämääräinen.
Runoilijalle maksetaan riveistä – kaikki, mikä on kirjoitettu rivien väliin, on omalla vastuulla ja omaan laskuun.
Ääneni kantaa tunteeni ja ajatukseni sisältäni ja kuljettaa ne teidän luoksenne.
Lopulta käy niin, että vapaasti ilmaistut sanat voittavat.
Me kirjoitimme itsemme maailmaan.
Enemmän kuin musteen mustassa pysymme tabula rasan valkoisessa, jossa kaikki hohtaa tulevaisuutta ja mahdollisuuksia.
Rivien välit ovat lineaarisia mustia aukkoja.
Tämä oli ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä
Tilaa Suomen Kuvalehti ja hanki luettavaksi koko sisältö ja arkisto
Tilaa