Hyvä kertomus jättää toden varjoonsa
Viime viikkoina talousuutissivuilla on kohistu yhdysvaltalaisten sijoittajien yhteisöstä, joka hakkerihengellä ja joukkovoimalla on haastanut perinteisen sijoitusmaailman, lähinnä osakkeiden lyhyeksimyyntiä harjoittavat hedgerahastot.
Tarina on kovin houkutteleva: yksittäiset, ehkä päähän potkitut ihmiset omien tietokoneidensa ääressä collegehousuihin pukeutuneena panevat luun kurkkuun New Yorkin pilvenpiirtäjien mittatilauspuvuille.
Oi kuinka romanttista, kuin satukirjasta!
Tarina sopii huomattavan hyvin yhteen piensijoittajien suosiman Robin Hood -osakevälitysfirman markkinointiviestinnän kanssa. Rikkailta varastavalta ja köyhille antavasta hahmosta nimensä ottanut välitysyhtiö julistaa: ”Me uskomme, että rahoitusjärjestelmän tulisi olla rakennettu toimimaan kaikille. Siksi teemme tuotteita, jotka antavat sinulle mahdollisuuden aloittaa sijoittaminen omaan tahtiisi, omilla ehdoillasi.”
”Otetaan rikkailta, annetaan köyhille” -tarina on niin hyvä, että sitä kannattaa kertoa, oli se sitten todellinen kuva tapahtumista tai ei.
Jollei ”Kertomuksen vaarat” -tutkimusprojekti olisi päättynyt viime vuonna, osakekurssien vedättämisen kehystäminen piensijoittajien kapinaksi voisi olla sille mehevä tutkimuskohde.
Tutkimushanke, alaotsikoltaan ”Kokemuspuhe, eksemplumin paluu ja aikalaiskriittinen narratologia” laajentui yliopiston käytäviltä sosiaaliseen mediaan. Kertomuksen vaarat -Facebook-sivu keräsi yli 9000 seuraajaa, ja joukkoistamalla tutkijat saivat ilmoituksensa mukaa lähes tuhat ”ilmiantoa”, siis vinkkiä mahdollisesti ”vaarallisesta kertomuksesta”.
Hankkeesta tuli laajalti tunnettu, ja kertomuksen vaaroista puhuminen jähmettyi lähes yleiskielen käsitteeksi. Varsin hyvä suoritus!
Tutkimusprojektia veti Tampereen yliopiston kirjallisuustieteen yliopistonlehtori, dosentti Maria Mäkelä. Tutkijat olivat Laura Karttunen, Juha Raipola, Samuli Björninen, Tytti Rantanen ja Matias Nurminen, joiden lisäksi hankkeessa avusti Ville Hämäläinen.
Samojen tekijöiden kirjoittama Kertomuksen vaarat – Kriittisiä ääniä tarinataloudessa -kirja (Vastapaino 2020) on ikään kuin tutkimushankkeen summaus, joten odotukseni sen suhteen olivat korkealla. Varmaan osin siksi petyin lukiessani ja lopulta harppoessani kirjaa, joka harkitun kokonaisuuden sijaan on joukko peräkkäin asetettuja artikkeleita.
Kirjoittajien ote on journalistinen siinä mielessä, että artikkelit ovat pääosin yleistajuisia ja koostuvat laajojen lehtijuttujen tapaan useista elementeistä. On kainalojuttujen tapaisia käsiteselityslaatikoita, viiden vinkin listoja ja valokuvallisia henkilöesittelyjä.
Sen sijaan löysyyttä teksteissä on enemmän kuin mitä aikakauslehden editoiva toimittaja olisi päästänyt sormiensa läpi.
Esimerkiksi Matias Nurmisen ja Sami Kuuselan vuoropuheluna etenevä artikkeli ”Start-up-kellareita ja sankariyrittäjiä” sisältää oivaltavia tiivistyksiä ja hauskoja havaintoja mutta olisi hyötynyt jäsentämisestä ja asiaan kuulumattomien historiatarinoiden (!) saksimisesta.
Ylipäätään kirjassa on kovin paljon tekstiä suhteessa asiaan.
Teoksen kovin osa on heti sen alussa. Kahdessa ensimmäisessä varsinaisessa artikkelissa Maria Mäkelä ja toimittaja Anu Silfverberg käsittelevät ensin sosiaalisessa mediassa ja journalismissa yleisiä tarinamalleja ja sitten erikseen opettavaisia kokemuskertomuksia
Opettavaisia kokemuskertomuksia kirjoittajat kutsuvat ”viraaleiksi exemplumeiksi”. Kyse on siitä, että yksittäisen henkilön omaan kokemuksen pohjautuva tarina lähtee leviämään sosiaalisessa ja ehkä myös perinteisessä mediassa. Tarinan viraalisuosio perustuu siihen, että se vahvistaa tykkääjien, jakajien ja kommentoijien omia käsityksiä tai raadollisesti toimii heidän ajamansa asian puolestapuhujana.
Tarinat voivat olla totta tai voivat olla olematta, mutta se on toissijaista.