Eurooppa on historiaa ja tuhoon tuomittu mutta oikullinen ja ah niin rakastettava – hollantilaiskirjailijan oivaltava romaani on täydellinen koronakesään

Profiilikuva
Karo Hämäläinen on kirjailija ja talouteen erikoistunut vapaa toimittaja.

Kun Hannu Raittila kaksikymmentä vuotta sitten hahmotteli eurooppalaisuutta, hän teki sen Venetsiaan sijoittamallaan romaanilla Canal Grande (WSOY 2001). Samaan kaupunkiin päätyy alankomaalaiskirjailija Ilja Leonard Pfeijffer romaanissaan Grand Hotel Europa (suom. Sanna van Leeuwen, luk. Aarne Linden, Gummerus 2021).

Eurooppalaisuutta myös Pfeijffer etsii, ja löytää sen historiasta. Eurooppa on menneisyys ja menneisyyteensä käpertynyt, monista historiastaan olemuksensa ammentavista kansallisvaltioista koostuva maanosa, joka jää suoraviivaisten amerikkalaisten ja tulevaisuuteen katsovien kiinalaisten jalkoihin.

12-vuotias kiinalaistyttö soittaa viulullaan Paganinia kuin mestari. Purkkaa jauhava ja pornahtavasti pukeutuva alaikäinen amerikkalaistyttö pakottaa keski-ikäisen mieskertojan kanssaan yhden yön seksiin ja esittää sitä ennen juridiset paperit, joiden mukaan kaikki muu paitsi anaaliseksi on ok.

Mutta niin vain kertoja-päähenkilön rinnalla kulkee riidasta toiseen italialainen taidehistorioitsija Clio, jonka kanssa päähenkilö, Italiassa asuva alankomaalaiskirjailija, jakaa ainakin ylemmyydentuntoisen suhtautumisen turismiin.

 

Ilja Leonard Pfeijfferin romaani on täydellinen koronakesän lukukirja. Se on sujuvasti etenevä mutta oivaltava, helposti seurattava mutta nokkela – ja ennen muuta se kuljettaa lukijansa eurooppalaisiin turistikohteisiin, joihin ei tänäkään vuonna tee mieli matkata, vaikka se ehkä jotenkin olisi mahdollista.

Kaiken lisäksi romaani halveksuu turismia. Näin voi sanoa, sillä turismille ei niskojaan nakkele pelkästään pääpari, joka on sitä mieltä, että (taide-)museoiden lippujen pitäisi maksaa mieluiten satoja euroja ja sisäänpääsyyn vaadittaisiin pääsykoe, jotta Louvre ei olisi täynnä tyhmiä turisteja, joita ei kiinnosta ”Mona Lisa” maalauksena vaan se, että he pääsevät ottamaan valokuvan itsestään panssarilasilla suojatun ”Mona Lisan” edessä todisteena käynnistään paikan päällä.

Turismia halveksuvat myös monet muut kirjan äänet. Amsterdamia esimerkkinä käyttäen lasketaan, kuinka paljon turismi tuottaa kaupungille tuloja ja kuinka paljon turisteista koituu kuluja. Ja entä epäsuorat kulut, joita aiheutuu vaikkapa siitä, etteivät yhtiöt sijoita toimipaikkojaan Amsterdamiin, koska henkilöstöllä ei ole varaa asua kaupungissa?

 

Turismin ilmiöistä Pfeijffer käsittelee runsaasti autenttisuudenhalua. Amsterdamin keskustaan on pystytetty turisteja varten juustomyymälöitä, joista saa lentomatkan kestäviin pakkauksiin pakattuja juustoja. Niiden sisustamisessa on käytetty viimeistelemätöntä lautaa, jotta paikat näyttäisivät vanhoilta ja aidoilta.

Sen sijaan Skopjeen pystytetyt Makedonian (eli Pohjois-Makedonian) historiaa julistavat patsaat saavat täystyrmäyksen. Ne ovat uusia ja selvästi tehty turistien houkuttelemiseksi. Siksi ne eivät kiinnosta turisteja, jotka aistivat epäaidon.

Kaupalta epäaito pittoreskius hyväksytään, monumenteilta selvästi ei. Ehkä se liittyy siihen kirjassa esiin nostettuun ilmiöön, että taidemuseoiden komeimmat hallit on varattu museokaupoille, joissa museokävijät myös selvästi viettävät varsin paljon aikaa.

Autenttisuudenkaipuu huipentuu siihen, että pahamaineiseen slummiin tutustumaan menevää päähenkilöä lähestyy miesjoukko, joka pyytää häneltä sadan euron pääsymaksun. Koska matkailunähtävyyttähän hän on tullut katsomaan.

Arvostellessaan turismia ja samalla harjoittaessaan sitä itse pääpari muistuttaa linkolalaisia elitistejä, jotka saarnaavat, että kansallispuistot kuuluvat vain harvoille ja valituille, siis heille.

 

Pfeijffer hieroo havaintojaan ja teesejään lukijan kasvoille. Sen lisäksi että kertoja toistaa itseään, samaa laulua laulavat romaanin sivuhenkilöt.

Romaanissa kehystarinan sisällä on esseemäisiä osuuksia, laajoja ”haastattelureferaatteja” ja taustoitusta. Näyttäminen ja selittäminen tukevat toisiaan.

Pääparin metsästysmatka Caravaggion jäljillä huipentuu Dan Brownin pölhötrillereitä muistuttavaan kohtaukseen. Niin, onhan yhdysvaltalainen menestyskirjailija ottanut Euroopan kulttuurin monumentit toimintatrillereidensä miljööksi, mikä epäilemättä on auttanut hänen teostensa maailmanmenestystä.

Eurooppa on ulkoilmamuseo ja matkakohde, josta haetaan aitoja elämyksiä.

 

Turismista sentään pitää Grand Hotel Europa -hotellin omistaja. Hän on kiinalainen ja ottanut kohteekseen kiinalaisturistit, joiden määrä onkin kasvanut valtavasti Euroopassa – ja mikä potentiaali onkaan, koska edelleen vain murto-osalla kiinalaisista on passi.

Kiinalaisomistaja muuttaa vanhan kiinalaisen huoneen englantilaiseksi pubiksi, joka muistuttaa enemmän englantilaista pubia kuin englantilainen pubi. Eikä tietenkään haittaa, että Englanti on Italiasta melkoisen kaukana. Hotellin uudelle kohderyhmälle Eurooppa on kuitenkin Eurooppa.

Kun omistaja sanoo irti hotellin sielun ja korvaa tämän omalla työntekijällään, hotellin vakituiset asukkaat – alankomaalainen, kreikkalainen, ranskalainen ja niin edelleen, tietynlainen asetelmallisuus kieltämättä vaivaa romaania – ryhtyvät puuhaamaan adressia irtosanomisen perumiseksi.

Vetoomuksen kirjoittamisesta tulee farssi, joka toiminee analogiana EU-päätöksenteolle. Jokainen asukas haluaa adressiin oman sormenjälkensä. Vaikka kaikki ovat asiasta samaa mieltä, vetoomuskirje vesittyy eikä siitä tule mitään.

Päähenkilö hoitaa asian klassiseen tapaan kaunopuheisuuden avulla.

 

Grand Hotel Europan Eurooppa on menneisyyden ja kaunotaiteiden maanosa. Se on sitä ylemmyydentuntoisesti, vaikka ymmärtää, ettei tulevaisuus näytä hyvältä.

Romaanin hienoimpia on kohtaus, jossa Eurooppaan pakolaisena tullut mies on kertonut pakolaisuustarinansa Vergiuliuksen Aeneis-eepoksen tavoin. Hän kokee, että Vergiliuksen kuvaus vastaa totuutta hänen kokemuksestaan, vaikka pintatasolla tapahtumat ovat olleetkin toisenlaiset.

Poliisin ei ole tätä aivan helppo ymmärtää.

Siitä ei ole epäilystäkään, etteikö Grand Hotel Europan maanosaa kohtaan osoittama arvostelu kumpuaisi rakkaudesta.