Yhdysvaltain sotilastukikohdan ampuja: Siirto Irakiin pahin painajainen

Netta Vuorinen
Ulkomaat 6.11.2009 09:06
Kersantti Anthony Sills lohduttaa vaimoaan Fort Hoodin ulkopuolella. Pariskunnan kolmevuotias poika on edelleen alueen päivähoitopaikassa, joka on suljettu ampumavälikohtauksen vuoksi. Kuva Jack Plunkett / AP / Lehtikuva

Texasissa kuoli eilen 12 sotilasta, kun Yhdysvaltojen armeijan sotilas avasi tulen omiaan vastaan Fort Hoodin sotilasalueella. Haavoittuneita on 31. Ampuja jäi henkiin, joskin vakavasti haavoittuneena.

Viranomaiset ovat varmistaneet ampujan olevan majuri Nidal Malik Hasan, joka toimi armeijan leivissä psykiatrina.

Paikalliset rikostutkijat koettavat selvittää, mikä sai Hasanin toteuttamaan hirmutekonsa – samoin kansainvälinen media. Sekä perheen että kollegojen kommentit paljastavat, että Hasan oli yksinäinen eikä viihtynyt armeijan palveluksessa. Vuodenvaihteessa häntä olisi odottanut siirto Irakiin, mikä ampujan serkun mukaan olisi ollut Hasanin pahin painajainen.

Hasan ei ollut koskaan joutunut kosketuksiin sodan kanssa kuin välillisesti. Työssään armeijan psykiatrina hän purki sodasta palaavien sotilaiden traumoja. Kertomukset Afganistanista ja Irakista eivät olleet helppoa kuultavaa.

Ampujan perhe on kertonut, että Hasan koki itsensä vainotuksi, koska oli muslimi ja halusi siksi pois armeijan leivistä. Naapureiden kertoman mukaan Hasan oli erakko. Vaimoa hänellä ei ollut – kukaan ei kuulemma täyttänyt kriteereitä.

Samaan aikaan kun Hasan riehui Fort Hoodissa, armeijan veteraanit kampanjoivat Washingtonissa sotilaiden parempien mielenterveyspalveluiden puolesta. Viisitoista prosenttia Irakista ja Afganistanista palanneista sotilaista kärsii mielenterveysongelmista. Myös itsemurhaluvut ovat lisääntyneet.

Ironista on, että eilisistä murhista vastannut sotilas ei ollut eläessään palvellut sodassa. Nidal Malik Hasan ei ollut klassisesti traumatisoitunut.

Tapaus herättää kysymyksen, voiko pelkkä sotilaiden kauhukokemusten kuuleminen vahingoittaa ihmistä yhtä pahasti kuin todelliseen taisteluun joutuminen.

Katso uutiskuvat Fort Hoodin ampumisesta.

Lähteet: Los Angeles Times, Reuters, CNN, Guardian

Keskustelu