Yhdysvallat: Laiton sisäpiiribisnes toi hedgerahaston johtajalle miljoonavoitot

Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Anil Kumar (oik.), McKinsey & Con entinen johtaja saapuu Manhattanin liittotuomioistuimen käsittelyyn New Yorkissa torstaina 7. tammikuuta. Kuva Mary Altaffer / AP / Lehtikuva (7.1.2010)

Anil Kumar, kansainvälisen konsulttiyrityksen McKinseyn entinen johtaja, on myöntänyt syyllistyneensä suuren luokan petokseen. Kyseessä on historian merkittävin hedgerahastoihin liittyvä laiton sisäpiirikauppa.

Kumar on tunnustanut ansainneensa noin 1,8 miljoonaa euroa vuotamalla yrityksen sisäistä markkinatietoa Raj Rajaratmanille, joka on yksi Yhdysvaltain rikkaimmista henkilöistä.

Rajaratman on Galleon Group -nimisen hedgerahastoyrityksen perustaja. Anil Kumarin tunnustettua syyllisyytensä tapaus on saanut pikku hiljaa yhä suuremmat mittasuhteet. Syytteitä on jaettu noin parillekymmenelle ihmiselle.

Syyttäjän mukaan Raj Rajaratman hyötyi Anil Kumarilta saamistaan sisäpiiritiedoista noin 25 miljoonan euron verran. Nyt hän joutuu vastaamaan kahteentoista syytteeseen. Rajaratmania epäillään muun muassa salaliitosta ja turvallisuuspetoksista.

Anil Kumar tekee tällä hetkellä yhteistyötä viranomaisten kanssa, jotta syytteillä Raj Rajaratmania vastaan olisi painavammat perusteet.

Lähteet: BBC, Market Watch, The Economic Times