Yhdysvallat etsii uutta säilytyspaikkaa Guantanamon vangeille

Karri Kokko
Ulkomaat 17.11.2009 15:31
Thomsonin vankilaan mahtuu enimmillään 1600 vankia. Kuva: Charles Rex Arbogast / AP / Lehtikuva.

Yhdysvallat suunnittelee uuden sijoituspaikan hankkimista Guantanamosta vapautuville vangeille. Viranomaisten tähtäimessä on Illinoisin osavaltiossa sijaitseva Thomsonin rangaistuslaitos, joka valmistui 2001 mutta on ollut tyhjillään lähes koko olemassaolonsa ajan.

Presidentti Barack Obama teki päätöksen Guantanamon sotilasvankilan lakkauttamisesta tammikussa 2009, ensimmäisenä päivänä virkaanastujaistensa jälkeen.  Obaman mielestä pidätyskeskuksen historia on ”synkkä luku Amerikan historiassa”.

Obaman tarkoituksena oli, että Guantanamo suljetaan vuoden 2009 aikana. Aikataulua on jouduttu siirtämään, koska kaikkien pidätettyjen syytekirjelmiä ei ole saatu valmiiksi ajoissa.

Kuuban saarella sijaitseva Guantanamon pidätyskeskus perustettiin terrorismista epäiltyjen vankien säilyttämiseksi 2002, pian syyskuun 2001 terrori-iskujen jälkeen.

Guantanamosta vapautettujen vankien sijoituspaikaksi on harkittu myös Kansasin osavaltiossa sijaitsevaa Leavenworthin sotilasvankilaa.

Lähteet: AP, Wikipedia, Illinois Department of Correction

[Kuvat:Illinois Thomson]