WTO linjasi: EU-maat tukivat Airbusin lentokoneita laittomasti – Rangaistuksen kärsivät suomalaiset juustot ja ranskalainen viini

Seuraavaksi WTO:lta odotetaan ratkaisua amerikkalaisten vastaavista tukiaisista Boeingille.

Airbus
Teksti
Jyri Raivio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Jo puolitoista vuosikymmentä sitten alkanut kiistely lentokoneteollisuuden valtiontukiaisista roihahti uuteen liekkiin keskiviikkona 4. lokakuuta, kun Yhdysvaltain hallitus julkaisi listan eurooppalaisten tuotteiden rangaistustulleista.

Ne perustuvat maailman kauppajärjestön WTO:n päätökseen, jonka mukaan eurooppalaiset valtiot ovat antaneet eurooppalaiselle Airbus-yhtymälle laittomia tukiaisia. Airbusin amerikkalaiselle kilpailijalle Boeingille on näin aiheutettu 7,5 miljardin dollarin vuotuinen vahinko.

Sitä voidaan kompensoida samansuuruisilla rangaistustulleilla kunnes laittomat tukiaiset on poistettu.

Lentokonekiista antoi lisää vauhtia transatlanttisten kauppasuhteiden nopeaan heikentymiskehitykseen.

USA on jo asettanut tulleja alumiinille ja teräkselle ja uhkaa mm. autojen tulleilla. Eurooppa on vastannut samalla mitalla. Nämä kahakat on kuitenkin käyty WTO-mekanismien ulkopuolella.