Viranomaisten mielivaltaa ja terrorismia – Pohjois-Kaukasia on iankaikkinen murhe

Pohjois-Kaukasia Yksi Moskovan metroiskun tekijöistä vuonna 2010 oli Marjam Sharipova. Abidat Sharipova, hänen isoäitinsä, nukkui usein tyttärentyttärensä kanssa vierekkäin. Kuva Olga Kravets.

Terrori-isku Domodedovon lentoasemalle Moskovassa tappoi kymmeniä ja haavoitti yli sataa. Teosta epäillään nuorta miestä, joka oli kotoisin Pohjois-Kaukasiasta.

Venäjä ei rauhoittanut Pohjois-Kaukasiaa sotimalla eikä jälleenrakentamalla, kapina elää yhä. Tšetšeniassa, Dagestanissa ja Ingušiassa tavallinen kansa ei pelkää metsien kapinallisia vaan viranomaisten mielivaltaa.

SK vieraili Pohjois-Kaukasian alueella kesällä ja tapasi muun muassa Moskovan itsemurhapommittajan perheen. Seuraavassa ote jutusta, joka on julkaistu SK:ssa 29/2010.

Iankaikkinen murhe

Maaliskuun viimeisenä maanantaina vuonna 2010 Marjam Sharipovan, 28, ruumis löytyi Lubjankan metroasemalta Moskovasta. Hän oli toinen itsemurhaiskun tekijöistä, jotka ruuhka-aikaan tappoivat 40 metromatkustajaa – ja itsensä.

”Hän oli hyvä ihminen. Kuuliainen, kiltti ja huolehtivainen”, sanoo isoäiti Abidat Sharipova.

Balahanin kylässä, Dagestanin vuoristossa jatkuu unelias arki. Lapset ovat koulussa ja vanhukset istuskelevat kylänraitilla basaarin varjossa turisemassa. Kissa ylittää laiskanlaisesti tien. Täällä ei tarvitse pelätä liikennettä.

Isoäiti näyttää ompelukonetta, jonka hän hiljattain osti tyttärentyttärelleen.

”Kaikkialla on nyt tyhjää ja kipeää. Odotan vain häntä”, sanoo äiti Patimat Sharipova.

”Nukahdan puoleksi tunniksi ja herään, eikä häntä vieläkään ole.”

Iskun järjestäjäksi ilmoittautui Pohjois-Kaukasian kapinallisten korkein johtaja Doku Umarov, Venäjän etsityin mies.

Umarov on julistanut avoimen sodan Venäjää ja kaikkia Moskovan käskyläisiä vastaan. Hänen tavoitteenaan on perustaa islamilainen valtio Pohjois-Kaukasian alueelle.

Umarov julistaa, että tavoitteeseensa päästäkseen hän joukkoineen tappaa venäläisiä ja Venäjän vallan kannattajia. Terrori-iskut ovat osa Umarovin julistamaa jihadia, pyhää sotaa.

Kun Moskovan iskuista oli kulunut kaksi päivää, metroiskujen tekijöiden kuvat tulivat julkisuuteen. Ne levisivät nopeasti internetissä. Tuttava lähetti Marjam Sharipovan isälle Rasul Magomedoville Allah News -nettisaitilta löytämänsä kuvan.

Isä tunnisti tyttärensä ja soitti syyttäjälle.

”Oletteko aivan varma?” syyttäjä kysyi.

”Olen. Hän on minun tyttäreni”, isä vastasi. Eikä tiennyt mitä ajatella. Hän otti vain ihmeissään vastaan järjettömältä tuntuvaa informaatiota.

Nyt Rasul Magomedovin epäilyt ovat vahvistuneet. Hän ei usko, että Marjam teki iskua vapaaehtoisesti.

”Uskon, että tyttäreni siepattiin, ja syyt olivat mitä röyhkeimpiä”, isä sanoo.

Kuka hänet sieppasi?

”Ne, jotka hyötyvät Kaukasian levottomuudesta, siitä, että sota jatkuu”, hän sanoo. ”Tämä on likaista politiikkaa.”

Tarkemmin hän ei halua epäilemiään joukkoja nimetä.

Rasul Magomedov näkee tilanteen näin: Kapinallisten johtaja Doku Umarov haluaa luoda islamilaisen valtion. Venäjän presidentti Dmitri Medvedev nimitti hiljattain Aleksandr Hloponinin Pohjois-Kaukasian alueen presidentin edustajaksi. Siinä on konfliktin ydin, kaksi erilaista valtamuodostelmaa.

Venäjän vallanpitäjät syyttävät mielellään islamin nimissä tehtyjen terrori-iskujen leviämisestä ulkomailta tulleita vaikutteita.

Logiikka kulkee näin: Islamin uskossa sinänsä ei ole mitään vikaa ja Venäjän federaation rajojen sisäpuolinen islam ei kehota tappamaan. Paha tulee rajojen ulkopuolelta joko niin, että paikalliset käyvät toisaalla opiskelemassa tai niin, että ulkomailta tulee agitaattoreita rahoineen Venäjän Kaukasiaan.

Tosiasia on, että islamin vaikutusvalta on Pohjois-Kaukasiassa viime vuosina kasvanut. Uusia koraanikouluja on perustettu, yhä useammat naiset peittävät hiuksensa huiveilla, ja islamilaisen lääketieteen suosio kasvaa maallisen rinnalla.

Pohjois-Kaukasiassa ei peitellä sitä, että oppia haetaan ulkomailta, etenkin Syyriasta. Afganistanin talebaneihin otetaan etäisyyttä, mutta myös Pakistanin koraanikouluihin on lähdetty opiskelemaan.

Ulkomaille lähteminen ei kuitenkaan ole uusi ilmiö. Se alkoi, kun Neuvostoliitto kaatui ja matkustaminen tuli mahdolliseksi.

Tämän päivän levottomuuksien sälyttäminen ulkovaltojen kontolle onkin liiallista yksinkertaistamista.

Lue koko juttu pdf-tiedostona tästä.

Tšetšenian veriset vuosikymmenet

1944: Josif Stalin pakkosiirtää Tšetšenian ja Ingušian väestön Siperiaan ja Keski-Aasiaan. Takaisin he pääsevät vasta 1950-luvulla.

1991: Neuvostoliitto hajoaa. Tšetšeniassa Džohar Dudajev voittaa presidentinvaalit ja julistaa Tšetšenian itsenäiseksi.

1994: Tšetšenian ensimmäinen sota alkaa. Taistelut Venäjän joukkoja vastaan jatkuvat 20 kuukautta.

1996: Venäläisjoukot tappavat presidentti Dudajevin. Seuraajakseen tulee Zelimhan Jandarbijev. Presidentti Boris Jeltsin ja Jandarbijev sopivat rauhasta, mutta se kestää vain heinäkuuhun. Venäjä sopii tšetšeenijohtaja Aslan Mašadovin kanssa tulitauosta elokuussa.

1997: Mašadov voittaa presidentinvaalit ja Venäjä tunnustaa hänen hallituksensa. Jeltsin ja Mašadov solmivat rauhansopimuksen. Itsenäisyys jää auki.

1999: Tšetšeenikapinallisten johtaja Šamil Basajev vie joukkonsa Dagestaniin. Moskovassa terrori-iskut kerrostaloihin tappavat yli 200 ihmistä. Tšetšeenejä syytetään. Pääministeri Vladimir Putin aloittaa terrorisminvastaisen operaation. Alkaa toinen Tšetšenian sota. Tuhansia ihmisiä pakenee.

2000: Venäjän armeija valtaa Groznyin, kaupunki on raunioina. Putin kertoo Tšetšenian olevan Venäjän hallinnassa ja sen johtoon nimitetään Ahmad Kadyrov.

2003: Kansanäänestyksessä maaliskuussa enemmistö kannattaa Tšetšenian kuulumista Venäjään. Tuloksen aitoutta epäillään.

2009: Venäjä ilmoittaa terrorisminvastaisen operaation Tšetšeniassa päättyneeksi eli sota päätetään virallisesti. Kapinallisten johtajan Doku Umarovin tavoitteena on edelleen islamilaisen tasavallan luominen Kaukasiaan.