Venäläisille myydään ”suomalaisen aamun tuoreutta”, vaikka elintarvike ei ole Suomea nähnytkään

Ennen pakotteita venäläiset ehtivät tottua länsimaisiin elintarvikkeisiin, joita on nyt korvattu kotimaisilla vastineilla. Myös tuoteväärennöksiä on tarjolla.
Ulkomaat 18.9.2018 07:30

Asiakkaita elintarvikeliikkeessä Pietarissa tammikuussa 2016. © Jussi Nukari / Lehtikuva

Moni suomalainen Venäjän-kävijä muistaa perinteiset venäläiset ruokakaupat, jossa on omat tiskit eri tuoteryhmille. Jokaisen tiskin takana tuimakatseinen myyjä, jota asiakaspalvelu ei voisi vähempää kiinnostaa.

Asiakas valitsee ensin tiskin takaa haluamansa tuotteet ja luettelee ne myyjälle. Sen jälkeen hän saa tietää ostostensa kokonaishinnan, käy maksamassa erilliselle kassalle ja lunastaa tuotteet lopulta kuittia vastaan.

Jokaista tiskiä varten tarvitaan oma kuitti juuri kyseisen tiskin takaa ostettavista tuotteista.

 

Venäjältä löytyy edelleen neuvostotyylisesti toimivia ruokakauppoja, mutta suurin osa ruokakaupoista on tätä nykyä ulkoisesti länsimaisten kauppojen kaltaisia.

Myös asiakaspalvelu on parantunut 2000-luvulla merkittävästi. Suurin ero ja ongelma on tuotevalikoima, joka on viime vuosina auttamatta yksipuolistunut.

Tarjonta köyhtyi jyrkästi Krimin miehityksen jälkeen vuonna 2014, kun Venäjä asetti lännelle vastapakotteita.

Venäläiset kuluttajat olivat ehtineet tottua 2000-luvulla korkealaatuisiin elintarvikkeisiin, jotka joutuivat vastapakotteiden piiriin.

Tyytyminen venäläisiin vastineisiin ei ole ollut helppoa.

Kaventuneen valikoiman lisäksi elintarvikkeiden keskimääräinen laatu on laskenut. Tämä johtuu lähinnä länsituotteiden katoamisesta. Monenkirjavan kotimaisen tuotannon keskimääräinen laatu ei ole suuresti muuttunut viime vuosina.

Venäläisviranomaiset ovat ajaneet kotimaisen maataloustuotannon lisäämistä etenkin 2010-luvulla, ja siinä on osittain onnistuttukin.

Tuotantomäärät ovat kasvaneet eri tuoteryhmissä, mutta laatu ei ole noussut samaa tahtia. Tuonninkorvausohjelma on lisännyt merkittävästi muun muassa kotimaisen sianlihan saatavuutta.

Monet ulkomaiset ruokafirmat ovat samaan aikaan siirtäneet tuotantoaan yhä enemmän Venäjälle pakotteiden vuoksi.

Esimerkiksi Valio on pysynyt Venäjällä hengissä ainoastaan sopimustuotannon ansiosta. Valion Venäjällä valmistuttamat tuotteet eivät kuitenkaan pysty kilpailemaan maussa tai koostumuksessa yrityksen Suomesta tuomien nimikkeiden kanssa.

Syy tähän piilee ennen kaikkea maidossa: Venäjältä on vaikea löytää riittävästi suomalaiset laatunormit täyttävää maitoa säännöllisillä toimituksilla.

Valion Venäjällä valmistamat tuotteet kuuluvat joka tapauksessa maan tämän hetken parhaimmistoon. Samaan sarjaan kuuluu ranskalainen elintarvikejätti Danone, joka siirsi tuotantoaan maahan jo ennen Valiota.

 

Venäläisten meijereiden mahdollisuuksia tarjota korkeaa laatua heikentävät maitotilojen hygieniaongelmat maidon käsittelyssä, maidon koostumus ja kylmäketjujen katkeilu.

Tasokkaitakin pikkumeijereitä löytyy, mutta ne täytyy tietää, eikä niiden tuotteita myydä laajalti.

Kotimaiset meijerit eivät valmista käytännössä lainkaan rasvattomia tuotteita. Pannaan julistetuissa länsituotteissa oli usein tarjolla myös kevyempiä vaihtoehtoja.

Monissa venäläisissä elintarvikkeissa vastuuta on siirretty kuluttajalle ilmoittamalla pelkkä tuotteen valmistuspäivä, ei viimeistä käyttöpäivää tai parasta ennen –merkintää.

Meijerituotteiden lisäksi venäläisen maataloustuotannon heikko kohta on lihavalmisteet. Hyvä lihavalikoima löytyy lähinnä varakkaille kulinaristeille tarkoitetuista erikoisruokakaupoista, jotka ovat etenkin pienituloisille aivan liian kalliita.

Edullisissa kivijalkakaupoissa tiskin takaa myytävät leikkeleet eivät yleensä säily paria päivää kauempaa, mikä kielii lihan huonosta laadusta tai katkenneesta kylmäketjusta.

Venäläiset voivat enää vain haaveilla ennen pakoteaikaa myydyistä australialaisista tuontipihveistä.

 

Viime vuosina venäläiset ovat hamstranneet ulkomaanmatkoiltaan mahdollisimman paljon elintarvikkeita. Suomesta saa tuoda Venäjälle enintään viisi kiloa ruokaa henkilöä kohti, mikä vastaa käytännössä yhden hengen alle viikon kulutusta.

Suomen rajakaupungeissa on totuttu näkemään busseilla liikkuvia venäläisseurueita, joille matkanjärjestäjä tarjoaa ilmaisen päiväostosmatkan vaikkapa Pietarista tai Viipurista esimerkiksi Imatralle.

Ehtona on, että henkilö tuo nimissään Venäjälle matkanjärjestäjää varten tietyn kilomäärän verran tavaraa.

Viime viikkoina rupla on heikentynyt entisestään lännen uusien pakotteiden seurauksena, mikä on tehnyt venäläisille ulkomaille matkustamisesta entistä kalliimpaa.

Matkojen lisäksi ruoka on kallistunut Venäjällä viime vuosina, vaikka Maailman ruokajärjestön FAO:n elintarvikkeiden hintaindeksi on ollut laskussa koko pakoteajan viime vuoteen asti.

Venäläiset eivät ole suomalaisten tavoin päässeet nauttimaan ruuan hintojen halpenemista, vaan Venäjän asettamat elintarvikepakotteet ovat estäneet maata hyödyntämästä tilannetta.

Venäjä on pinta-alaltaan maailman suurin maa. Se ei silti ole omavarainen esimerkiksi hedelmien suhteen.

Keski-Aasiasta ja muualta Euroopan ulkopuolelta peräisin olevat hedelmät ovat pitkälti korvanneet hedelmät, jotka aiemmin tuotiin EU-maista.

Entistä pidemmät ja monimutkaisemmat logistiikkaketjut näkyvät hedelmien hintojen nousuna. Vihannesten suhteen tilanne on parempi, sillä niistä suosituimmat – kuten peruna ja kaali – kasvavat Venäjällä mainiosti.

 

Kuluttaja saa olla tarkkana, sillä tuontituotteiden väärennöksiä on ollut liikkeellä etenkin pikkumyymälöissä.

Suomalaiset elintarvikkeet ovat Pietarin alueen kuluttajille tuontituotteista tutuimpia, joten ei ole yllätys, että suomalaistuotteitakin on väärennetty.

Venäläiset ovat viime vuosina alkaneet valmistaa vastapakotteiden seurauksena elintarvikkeita, joille on annettu suomalaiselta kalskahtava nimi ja pakkaus.

Yksi esimerkki on pietarilaismeijeri Neva Milkin lanseeraama, suomeksi käännettynä Tuhat järveä -niminen meijerituotteiden sarja.

Valikoimaan kuuluu muun muassa erilaisia juustoja, voita, maitoa, piimää, jogurttia ja rahkaa. Tuhat järveä -sarjan pakkaukset lupaavat näkyvästi “suomalaisen aamun tuoreutta”, vaikka tuotteilla ei ole nimen lisäksi mitään tekemistä Suomen kanssa.

Suomalaisuutta ylipäänsä pidetään etenkin Luoteis-Venäjällä laatutakuuna, mitä hyödynnetään estoitta.

Kiireinen asiakas ei välttämättä lue pienellä printattua pakkausselostetta ja maksaa korkean hinnan suomalaiseksi luulemastaan paikallisesta tuotteesta.

Pietarissa toimii useita niin sanottuja Suomi-kauppoja, joista voi toisinaan löytää suomalaisia, vastapakotteiden piirissä olevia elintarvikkeita. Viranomaiset ratsaavat näitä kauppoja mahdollisuuksiensa mukaan.

Tuhat järveä -juusto. Kuvakaappaus pietarilaisen Tupla-ruokakaupan verkkosivuilta.

Tuhat järveä -juusto. Kuvakaappaus pietarilaisen Tupla-ruokakaupan verkkosivulta. (www.tupla.ru)

Venäläisessä ruokakaupassa asiointi on haastavaa, sillä esimerkiksi tarjolla olevien hedelmien ja vihannesten laatu vaihtelee usein paljon päivästä toiseen ja eri liikkeiden välillä.

Toreilta löytää laadukkaampaa tavaraa kuin kaupoista, mutta torilla myytävän priimatavaran hinnat ovat usein lähellä suomalaisia hintoja.

Viime aikojen kehitys on muokannut venäläisten kulutustottumuksia ja johtanut elintarvikkeiden myynnin yksipuolistumiseen. Kuluttajat joutuvat myös olemaan entistä säästäväisempiä nousseiden hintojen ja epävarman taloustilanteen vuoksi.

Moni venäläinen rajoittaa ulkona syömistä, ja kotiruoka onkin pakon edessä noussut kunniaan. Pienituloiset selviävät ostamalla ruokaa viikon aikana useasta eri paikasta ja saavat näin kokoon kelvollisen ruokakorin.