Venäjän miljonäärit mieltyivät historiallisiin huviloihin

kiinteistökaupat
Teksti
SK:n toimitus
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Villa Leopolda
Belgian kuningas Leopold I rakennutti Villa Leopoldan alunperin rakastajattarelleen. Kuva Bebert Bruno / Lehtikuva

Venäjän valtio on hankkinut 40 miljoonalla eurolla Pariisin ydinkeskustasta Ranskan ilmatieteen laitoksen vanhan arvotalon, johon se perustaa kirkollisen kulttuurikeskuksen. Venäjä painottaa uskontoa, kun länsi korostaa sallivaa maallisuutta.

Sopivasti Pariisissa on hankkeen julkistamisen aikaan esillä laaja venäläisen ikonitaiteen näyttely.

Toisaalta muut tuoreet venäläisten toteuttamat kiinteistöoperaatiot eivät kerro kirkollisista arvoista. Nizzalainen oikeusistuin on määrännyt, ettei Venäjän toiseksi rikkain mies Mihail Prohorov saa takaisin maksamaansa 39 miljoonan euron etumaksua, vaikka tuli huvilan ostossa katumapäälle.

Prohorov osti 2008 Nizzan vierestä Cap Ferratin niemimaalta Belgian kuninkaan Leopold I:n rakennuttaman Villa Leopoldan 390 miljoonalla eurolla.

Silloin hän oli maailman vauraimpia henkilöitä, mutta finanssiromahduksen myötä Prohorov perui ostoksensa ja vaati etumaksua takaisin.

Myyjä, pankkiirin leski Lily Safra ei suostunut. Nyt Safra on luvannut lahjoittaa etumaksun hyviin tarkoituksiin.

Prohorov on liki 10 miljardin euron omaisuudellaan tuoreimmassa Forbesin miljardöörilistauksessa sijalla 39.

Kongon siirtomaatuotoilla vaurastuneen Leopold I:n naapurissa asunut kirjailija Somerset Maugham on luonnehtinut Rivieraa aurinkoiseksi paikaksi hämärille ihmiselle. Sanonta kuvaa edelleen hyvin monien loistohuviloiden omistajia.

Kallein Rivieralla myynnissä oleva palatsi kuuluu Šalva Tšigirinskille, joka vaurastui öljykaupalla ja rakentamalla pilvenpiirtäjiä Moskovaan. Sittemmin hän lähti maanpakoon Englantiin. Lontoossa hänellä on vireillä skandaalinkäryinen oikeusjuttu Moskovan pormestarin puolisoa Jelena Baturinaa vastaan.

Vuonna 2000 hankitusta Rivieran huvilasta Tšigirinski pyytää nyt 240 miljoonaa euroa.

Talon historia vertautuu Villa Leopoldaan. Ennen Tšigirinskiä se oli afrikkalaisen diktaattorin Mobutu Sese Sekon hallussa.

Mobutu oli Belgiasta itsenäistyneen ja nimensä Zaireksi muuttaneen maan johdossa 1965-1997 ja käytti luonnonvaroja omaksi hyödykseen kuten Belgian kuningas aikaisemmin.

Kaikilla venäläisillä ei ole rahapulaa. Lontoon miljardööripakolainen Boris Berezovski on tarjonnut 120 miljoonaa euroa huvilasta, joka sijaitsee niin ikään Cap Ferratin niemimaalla.

Teksti Anne Kuorsalo

Aiheesta lisää:
Venäjä hamuaa kirkkoja takaisin Euroopassa (Suomenkuvalehti.fi 27.1.2010)