Valta juovuttaa, Vladimir Putin

SK:n toimitus
Ulkomaat 22.11.2007 10:57

Entinen salainen agentti haluaa olla uuden Venäjän tsaari. Lue Vladimir Putinin henkilökuva vuodelta 2003.

»Käykääpä talossa», Vladimir Putin sanoo ystävällisellä äänellä, ikään kuin se olisi maailman arkipäiväisin asia.

Niinpä lähdemme tukahduttavasta Moskovasta ja ajamme Rublevin maantietä koilliseen. Pian käännymme Usovon kylän kohdalta oikealle. Läpiajo kielletty, sanotaan kilvessä. Miliisi kököttää vartiopaikallaan.

Ensimmäinen portti on kymmenen metrin korkuinen. Tässä vierailijoiden täytyy siirtyä turvallisuuspalvelun jeeppiin. Parinsadan metrin päässä on toinen portti, toinen tiilimuuri, ja sen takana puisto.

Presidentin virka-asuntoa ympäröi outo, melkein surumielinen hiljaisuus. Tuntuu kuin joku olisi sammuttanut maailman taustakohinan. Talo sijaitsee pienellä kumpareella puutarhan keskellä. Sitä ympäröi näkymätön kolmas turvallisuuspiiri, jota valvovat presidentin henkilökohtaiset turvamiehet.

Ylellistä elämää

Taloissa näkyy sakaraharjaisten rintavarustusten ja tornien kaltaisia ulokkeita, ja terassia vahtii kaksi kivistä leijonaa. Siellä on myös talvipuutarha. Presidentin virka-auto, panssaroitu Mercedes V12, on aina näköetäisyydellä ja aina lähtövalmiina.

Vladimir Vladimirovits? Putin kävelee meitä kohti erikoisella tyylillään, vähän huteran näköisesti askeltaen. Hän liikkuu ikään kuin joutuisi koko ajan hakemaan tasapainoa. Se on kokeneiden judokoiden varovaista tepastelua, kun he vaanivat otollista hyökkäyshetkeä toistensa hihoista nykien.

Putin vie meidät katsomaan hevosiaan. Ratsutallin valkealla linoleumilattialla ei näy pölyn hiventäkään. Tallissa on viisi kiiltäväksi suittua täysiveristä.

Sitten Putin kiiruhtaa häntä varten rakennettuun urheilutaloon, missä on kuntosali, judohalli ja uima-allas. Hän taittaa rivakasti matkaa 25 metrin altaassa.

»Uin puoli tuntia joka päivä», hän sanoo. »Sport ist Mord!» hän hihkaisee ikään kuin vitsaillen moisen imagonrakentamisen kustannuksella: urheilija ei tervettä päivää näe.

Myöhemmin presidentti ottaa vierailijat vastaan talossaan. Korkea halli on jäähdytetty hieman liian viileäksi. Siellä on kermanvärinen sohvakalusto ja terrakottalattiat. Putinilla on yllään suosikkivaatteensa, musta poolopaita ja mustat farmarihousut.

Putin istuu yksikseen ja katselee ulos hyvin hoidettuun puistoon. »Olen vielä selvillä siitä, millaisissa oloissa ihmiset joutuvat elämään maassamme», hän rientää sanomaan. »Viimeistään kahdeksan vuoden kuluttua tällainen elämä on minun osaltani ohi. Olen pätkätyöläinen.»

Kirkkaansinisiin silmiin ilmestyy pilkettä, ja kasvoilla häivähtää ilkikurinen hymy. »Hänen täytyi harjoitella kauan ennen kuin oppi esiintymään vapautuneesti», Ljudmila Putina on sanonut.

Hoikka, kirkassilmäinen, ujosti hymyilevä Masha-tytär harjoittelee yhdessä nurkkauksessa pianonsoittoa. Presidentti kutsuu tytön viereensä, silittää hänen hiuksiaan, antaa pienen suukon ja puhuu hänelle hiljaa saksaksi. Kun isä on sanonut asiansa, tyttö lähtee hyräillen jotain melodiaa.

Mitä elämän eväitä Putin haluaa antaa Mashalle, 17, ja tämä sisarelle Katjalle, 16? Presidentti epäröi. »Rakkautta ja rohkeutta, ne olisivat kai hyväksi», hän vihdoin sanoo.

Putin pyytää meidät mukaansa besedkaan, pieneen huvimajaan. Hän hakee itselleen kupillisen vihreää teetä pienestä keittiöstä. Myhäillen hän sivelee voita leivälle ja antaa hiukopalan nälkäiselle valokuvaajallemme.

Kohteliaana, hyväntahtoisena, avoimen ja kiinnostuneen tuntuisena Putin voittaa puolelleen ihmiset, joilla on hänelle merkitystä. Hän kuuntelee tarkkaavaisesti, tietää paljon, muistaa jokaisen yksityiskohdan. Hän hallitsee jokaisen eleen, jokaisen sanan, jokaisen hymyn samoin kuin vihanpurkauksensakin.

»Pahinta on hänen vaitiolonsa», avustajat sanovat. Hänen kasvonpiirteensä ovat käyneet vaikuttavammiksi ja itsevarmemmiksi.

Putin on oppinut hallitsemaan esiintymisiään. Pelkästään hänen imagoaan hoitamassa on 60 tiedottajaa. Hänen ilmeensä on aina ystävällinen, mutta hän pysyy etäisenä, hieman salaperäisenä hahmona. Tämä mies esittää presidentin roolinsa täydellisesti.

Putin tarjoaa meille suklaakonvehteja.

Viestit, joita hän mielellään tuo julki, ovat niin siloisia ja kauniita, etteivät ne kestä Venäjän ankarassa arkielämässä.

»Haluan todellisen markkinatalouden», hän vakuuttaa. »Haluan Venäjälle todellisen monipuoluejärjestelmän.»

Putin tietää, mitä lännestä tulleille vieraille pitää sanoa.

Valtio kaiken edelle

Venäläisille Vladimir Putin on siististi kammattu pop-ikoni ja tehokas johtaja, joka panee valtiovallan kaiken muun edelle. Sillä valtio on hän itse, »VVP», presidentti.

Tämä presidentti ei tupakoi eikä ryyppää, eikä hänen vaimonsa sekaannu politiikkaan. »Haluan sellaisen miehen kuin Putin on», lauloi tyttöyhtye Yhteislaulajat ja pääsi viime kesänä hittilistoille Venäjällä ja Israelissa.

Kolme vuotta sitten hän oli nousukas tai joka tapauksessa samanlainen kuin kaikki muutkin: järjestelmän sätkynukke.

Nyt hymyt ovat hyytyneet.

Kansakunta seisoo asennossa hänen edessään ja tekee kunniaa. Enemmistö oli yhtä mieltä hänen kanssaan, kun hän Moskovan teatterikaappauksen aikana ennakoi alusta asti väkivaltaista loppuratkaisua. Presidentti ei neuvottele terroristien kanssa!

Valtion edun vuoksi Putin olisi vaikka uhrannut kaikkien yli 800 panttivangin hengen. Hän pitää Venäjän yhtenäisyyden säilyttämistä »historiallisena tehtävänään», vaikka siihen vaadittaisiin raakoja otteita.

Yhtenäisyyden säilyttämiseksi Putin sotii Kaukasuksella. Hänen joukkonsa »puhdistavat» Ts?ets?eniaa. Ne ryöstävät ja raiskaavat, sieppaavat siviilejä, kiristävät lunnaita.

Venäläisillä sotilailla on usein puutetta ruoasta, ja he joutuvat odottamaan palkkojaan kuukausikaupalla. Samaan aikaan heidän komentajansa myyvät aseita viholliselle. Kolmen viime vuoden aikana Tšetšeniassa on kuollut kymmeniätuhansia siviilejä ja ainakin 4 500 venäläistä sotilasta.

Putin on jo kauan pitänyt Tšetšenian sotaa henkilökohtaisena kostoretkenä, vaikka hänen täytyy voimattoman raivon vallassa tunnustaa, ettei voi voittaa sitä.

Oma tsaarin kruunu

Venäläiset uskovat, että Vladimir Putin on juuri sitä, mitä Venäjä nyt eniten tarvitsee. Hän on suositumpi kuin koskaan.

Mikä kansalaisia erityisesti miellyttää presidentissä, mielipidetutkijat kysyvät. »Hänen nuhteettomuutensa.» Mikä sitten ei miellytä? »Hänen pitäisi olla ankarampi.»

Putin ei kohtaa juuri lainkaan vastarintaa, kun hän levittää petollisia visioitaan »vallan pystyakselista» tai »ohjatusta demokratiasta». Hän todella uskoo niihin.

Putinia voi luonnehtia traagiseksi vallan vangiksi, mieheksi joka tietää, ettei voi vielä vapauttaa itseään eikä maataan neuvostovallan perinnöstä. Hän on kokenut vapauden vain arvaamattomana sekasortona. Siksi hän määrää hiljaisuutta ja vakautta ja pyrkii poliisivaltion valheelliseen turvallisuuteen.

Presidentti antaa »putinisoijien» hääriä mielin määrin. Putin-pystejä ja -potretteja näkee joka virastossa. Hänen nimensä on kaiverrettu kahteen kuuluisan luostarin kelloon. Viisikymmenvuotispäivänään 7. lokakuuta hän sai tsaarin kruunusta valmistetun kopion ja kokonaisen ratsuväkirykmentin.

Jopa moskovalainen taidemaalari Dmitri Vrubel, entinen toisinajattelija, riemuitsee: »Olemme vuosikaudet vastoin parempaa tietoa odottaneet hyvää sankaria. Nyt hän on vihdoinkin saapunut.»

Arvostelijat sanovat, että Putin petkuttaa punnituksessa. Hän sallii valikoivan lainkäytön, vaientaa vastustajansa ja siirtää valtaa salaisen palvelun väelle ja sotilaille. Viime vuosien talouskasvu perustuu pelkästään inflaatioon ja öljyn hinnan nousuun.

Korruptio rehottaa, eikä Putin puutu kenenkään etuoikeuksiin. Hän antaa oligarkkien hallita mielensä mukaan laajoja alueita. Pimeistä kassoista saaduilla rahoilla ostetaan parlamentista enemmistöjä, kirjoittaa Novaja Gazeta: sadan edustajan äänet saa vaivaisella 20 miljoonan dollarin vuosimaksulla.

Arvostelijat sanovat, että Putin haluaa ehkä olla uudistaja mutta suosii todellisuudessa vastauskonpuhdistusta.

Vaikea lapsuus

Onko Putin ylpeä isänmaastaan Neuvostoliitosta. »En, valitettavasti en», hän kiirehtii vastaamaan. »Elimme aina niin…», hän hakee sopivaa saksan kielen sanaa, »…nöyryyttävää elämää.»

Putin pitää itseään »kommunalkan lapsena». Kommunalka on neuvostoliittolaisen yhteisasunnon kansanomainen nimitys.

Putinin vanhemmat selviytyivät Leningradin piirityksestä toisessa maailmansodassa. Isä Vladimir oli viilaaja ja vakaumuksellinen kommunisti, vaitelias ja säntillinen mies. Hento ja hellä Marija-äiti raatoi sekatyöläisenä. Pariskunnalle syntyi jo ennen Vladimiria kaksi poikaa, mutta molemmat kuolivat.

Marija Putina oli 41-vuotias, kun hänen kolmas poikansa, kaivattu lapsi, syntyi lokakuussa 1952. Pojan nimeksi pantiin Vladimir.

Putinit asuivat pienessä huoneessa Baskovinkuja 12:ssa Leningradissa. Asunto oli tyypillinen kolmen perheen kommunalka. Liesi ja pesuallas olivat käytävässä, joka oli niin ahdas, ettei siinä mahtunut kääntymään. Vessana toimi porrastasanteella sijaitseva koppero, jääkylmä rottien temmellyskenttä.

Putinin vanhemmat olivat vaatimattomia ja vieraanvaraisia, satunnaisillekin kävijöille tarjottiin lämmintä keittoa. Äiti kastatti salaa Vladimirin ja antoi hänelle pienen ristin, jota hän vieläkin kantaa nahkahihnassa.

Kuin harmaa hiiri

Koulu keskeytti Vladimirin katupoikaelämän. Luokkaan ahdettiin 47 lasta.

Vladimir joutui aina hankaluuksiin. Hän oli tarkkaamaton ja äkkipikainen ja joutui tappeluihin. Hän sai huonoja arvosanoja eikä suostunut tottelemaan.

»Häneltä ei vaadittu tarpeeksi», sanoo Putinin opettaja Vera Gurevitš, josta tuli pojalle ikään kuin toinen äiti. Nykyään vanhus vartioi Putinin menneisyyttä. Hänen kanssaan saa keskustella vain Kremlin luvalla.

Kun Gurevitš tuli Koulun nro 193 viidennen luokan opettajaksi, hän pani heti merkille Vladimirin. »Lapsi ymmärsi vain kehut ja rangaistukset. Välillä ei ollut mitään.»

Opettaja kasasi hänelle runsaasti kotitehtäviä. »Sinun täytyy opiskella, ellet halua pysyä harmaana hiirenä», opettaja kehotti. Pojan arvosanat alkoivat parantua.

Nykyään opettaja käy usein Putinin luona. He kävelevät puistossa ja juttelevat muutaman minuutin. »Kerron Volodjalle elämästä», Gurevitš sanoo.

Vanha opettaja vie kukkia presidentin isän ja äidin haudalle. Äiti kuoli 1998 sairastettuaan 20 vuotta suolistosyöpää. Isä kuoli vuotta myöhemmin, syöpään hänkin. Hän ei ehtinyt nähdä pojan vaalivoittoa. »Loppuaikoina hän kyllä sanoi minua jo herra presidentiksi», Putin kertoo.

Vakoilijaksi jo nuorena

Putin alkoi harrastaa 13-vuotiaana judoa muistuttavaa venäläistä kamppailulajia samboa, »aseetonta itsepuolustusta». Hänestä tuli mestariluokan urheilija, ja hän kilpaili Neuvostoliiton edustusjoukkueissa.

Nuorisoliittolainen Putin, 16, meni marraskuussa 1968 KGB:n Leningradin-päämajaan. Hän halusi vakoojaksi. KGB-upseeri neuvoi häntä opiskelemaan yliopistossa – mieluimmin juristiksi, sillä heidän joukostaan »valtion turvallisuuskomitea» valitsi kaaderinsa. Tuolloin KGB:n leipiin pääseminen merkitsi nousua valioiden joukkoon.

Luutnantti Putin oli vasta 23-vuotias mennessään Leningradin vastavakoilutoimiston palvelukseen. Edes lähimmät ystävät eivät tienneet, mitä hän teki työkseen.

Myöhemmin Putin sanoi KGB:n vakoilusta: »Se oli totalitaarisen valtion toimintatapa. Ihmisten vakoileminen oli hävytöntä, mutta ei se sentään ihan kauheaa ollut.»

Maaliskuussa 1980 Putin tapasi teatterissa kaliningradilaisen lentoemännän Ljudmila Shkrebnevan. Putin sanoi Ljudmilalle olevansa rikospoliisi.

Kerran Ljudmila tanssi, nauroi ja irrotteli ystäviensä järjestämissä juhlissa. Putin jätti hänet. »Emme voi jatkaa seurustelua», hän sanoi. Ljudmila pyysi anteeksi. He menivät naimisiin heinäkuussa 1983. Vladimir ei kertonut siitä edes lähimmille ystävilleen.

Pariskunta muutti Putinin vanhempien 27 neliöiseen huoneistoon.

Vanha Volga Saksasta

Kesällä 1984 Putin lähetettiin KGB:n Punalippu-instituuttiin Moskovaan vuoden jatkokoulutukseen. Peitenimellä Platov hän opiskeli saksaa ja sen lisäksi maantietoa, diplomatian historiaa ja käytöstapoja.

Toveri Platov herätti huomiota ylenpalttisen korrektilla vaatetuksellaan. Hänellä oli aina yllään puku ja solmio, tutkintotilaisuuksissa myös liivit. Hän rakasti pitkiä päällystakkeja ja erityisen leveälierisiä hattuja.

»Hän rakentelee mielellään teorioita», sanottiin loppuarvostelussa.

Putin pääsi Saksaan majurina. Dresdenissä »salainen agentti» Putin keräsi julkisista lähteistä tietoja puolueista ja niiden johtajista. Hän tapaili »epävirallista henkilöstöä», Itä-Saksan salaisen poliisin Stasin urkkijoita. Heidän kauttaan hän yritti päästä käsiksi länsisaksalaisia koskeviin tietoihin.

Palatessaan helmikuussa 1990 perheensä kanssa Pietariin Putin oli everstiluutnantti ja painoi 15 kiloa enemmän kuin lähtiessään. Perhe toi mukanaan käytetyn Volgan ja vanhan pesukoneen.

Putin oli yksi niistä sadoistatuhansista, jotka valuivat virtana takaisin suureen Neuvostomaahan Berliinin muurin luhistuttua. Hänen palkanmaksunsa keskeytyi kolmeksi kuukaudeksi.

Putinit löysivät huoneiston Pietarin liepeiltä. Asunto oli surkeassa kunnossa, mutta huoneita siinä oli peräti kolme: kaksi Vladimirin perheelle ja yksi hänen vanhemmilleen.

Putin nimitettiin KGB-upseerille tyypilliseen mutta hänen virka-arvoaan vaatimattomampaan tehtävään Pietarin yliopiston »rehtorin kansainvälisten asioiden avustajaksi».

Hän harkitsi jo oman lakiasiaintoimiston perustamista, mutta ajatus tuntui vastenmieliseltä: »Minä olen valtion palvelija.»

Pietarin eliittiin

Professori Anatoli Sobtšak toimi luhistuvassa Neuvostoliitossa demokraattien keulakuvana. Keväällä 1990 Putin esittäytyi. Kerrotaan, että »opiskelukaveri» oli patistanut Putinia tukemaan Sobtšakia: »Häntä pitää auttaa.» KGB-järjestelmä toimi.

Kun Sobtšak valittiin Pietarin kaupunginjohtajaksi kesäkuussa 1991, Putin nousi kaupungin vaikutusvaltaisimpien miesten joukkoon. Hän koordinoi turvallisuuspalvelun, yleisen syyttäjän viraston ja tuomioistuimien toimintaa. Hän vastasi myös länsimaisten yritysten kotouttamisesta Venäjälle.

Ulkomailla Putinia pidettiin tehokkaana asiajohtajana, jonka sanaan voi luottaa. Mutta kun Sobtšak kesäkuussa 1996 kärsi vaalitappion, Putinin ura näytti taas päättyvän.

Moskovan Kremlissä menestyneet vanhat tuttavat kuitenkin muistivat Putinia. Hän sai viran maarekisteritoimistosta. Kolme kuukautta myöhemmin uuttera juristi oli noussut keskustarkastusosaston johtoon.

Putiniin tutustui myös hiljainen taustavaikuttaja, miljardööri Boris Berezovski, joka toimi presidentti Jeltsinin ja tämän »perheen» rahoittajana. »Putin ei tuppautunut esiin eikä vaikuttanut uhkaavalta», Berezovski sanoo. »Hän oli selvästi poikkeus. Hän ei ollut korruptoitunut.»

Uutistoimisto Interfaxin pääkirjeenvaihtaja Vjatšeslav Terehov sai tuntuman »käytäväpolitiikkaan». »Jeltsin halveksi heikkoja. Mutta hän vihasi myös kaikkia, jotka olivat vielä häntä itseäänkin omahyväisempiä. Putin oli vaatimaton ja kunnollinen. Hän oli uskollinen. Ja hän lupasi aina vain sen, minkä pystyi toteuttamaan. Hänen pienet onnistumisensa tekivät vaikutuksen Jeltsiniin.»

Operaatio Putin

Elokuussa 1999 vanha presidentti nimitti Putinin »pääministeriksi, jolla on tulevaisuus edessään». Hän oli viides pääministeri 17 kuukauden aikana. Alkoi »Operaatio Putin».
Kuukauden kuluttua Moskovassa ja Volgodonskissa räjähti asuinkerrostaloja ja lähes 300 ihmistä kuoli. Pommi-iskuista syytettiin ts?ets?eenejä, nimiäkin mainittiin.

Yhtään epäiltyä ei ole vieläkään pidätetty. »Etsimme heidät käsiimme vaikka vessanpytyltä ja murskaamme heidät», Putin julisti sodan. Kahdessa kuukaudessa hänen kannatuksensa nousi 30 prosenttiin.

Jeltsin valmisteli salaa eroaan. »Voimaministereillekin» – salaisesta palvelusta, sotalaitoksesta ja poliisivoimista vastaaville – kerrottiin vasta joulukuun lopussa 1999, että Putin ryhtyisi hoitamaan presidentinvirkaa.

Vaikutusvaltaista tukea Putinille saatiin Kremlin virkakoneistosta, salaisen palvelun organisaatioista, kuuliaisista joukkoviestimistä ja oligarkkien miljoonista. Presidentinvaali oli muodollisuus.

»Venäjän suurpääoma haki itselleen uuden johtajan. Näin minä miellän Putinin valinnan», Berezovski selitti.

Putin kuitenkin ajoi maasta miehen, joka oli nostanut hänet valtaan. Se oli hänen ensimmäinen voittonsa: presidentti ei saa sallia kenenkään asettua hänen rinnalleen.

Presidentin koneessa

Vnukovo-2:n lentoasemalla odottaa kone numero RA-86559. Iljushin Il-62M kuuluu Rossija-yhtiölle, jonka Kreml omistaa. Osnovnoita, »Pääkonetta», koristaa kaksipäinen kotka.

Koneen kaiuttimista kantautuu pop-musiikin jytke. Vaaleat lentoemännät asettelevat tarjottimille viinirypäleitä ja piparminttumakeisia. Venäjän »Air Force Onessa» istuimet hetkuvat niin kuin kaikissa muissakin venäläisissä lentokoneissa; verhoilukangas on vähän kulahtanutta ja käsinojien maali hilseilee.

Kone lentää etelään. Kaksi henkilääkäriä torkkuu tuolissaan. Myös Venäjän merivoimien kommodorit voivat rentoutua. He kuljettavat mustaa asiakirjasalkkua, joka sisältää ydinaseen koodiavaimen ja pienen kotelon, jossa on satelliittipuhelin.

Presidentti työskentelee puupaneelein verhoillussa hytissään. Hän myhäilee ääneti.

Lennämme Volgan suistoon, pölyiseen Astrahanin kaupunkiin. Näemme ränsistyneitä puutaloja ja kuoppaisia, päällystämättömiä katuja. Naruilla killuu kuivattavia kaloja, elintarvikkeita arojen hyiseen talveen.

Vallan rajoilla

Putin myöhästyy kuten aina. Hän ei ole pitänyt tarpeellisena hankkiutua eroon vanhasta tottumuksesta.

Yksi odottajista on jyhkeä Viktor Kazantsev, jonka presidentti on nimittänyt erityisedustajakseen eteläisille alueille. Hän on yksi seitsemästä Putinin käskynhaltijasta, joiden valtapiirit kattavat koko Venäjän.

Joukossa on viisi kenraalia. He ovat lähtöisin armeijasta, salaisesta palvelusta ja poliisivoimista. »Minähän voin nimittää virkoihin vain niitä, jotka tunnen», Putin kuittaa.

Illalla Putinin »ohjatun demokratian» edustajat pitävät »työkokouksen» kuvernöörinpalatsissa. Kahdeksantoista miestä kököttää kovilla tuoleilla.

Dollarimiljardööri Vagit Alekperov puhdistaa kyllästyneen näköisenä kynsiään. Hän on mahtavan Lukoil-yhtymän toimitusjohtaja ja haluaa lupia Kaspianmeren venäläisen öljyn poraamiseen.

Presidentti heristelee etusormeaan, hänen äänensävynsä käy tiukemmaksi, tunnit kuluvat. Kahdeksantoista ahneen herran täytyy totella, kun presidentti napsauttaa sormiaan, mutta he tietävät, että muutaman tunnin kuluttua hän on taas kaukana.

Onkijaa onnistaa

»Viikonloppuna lähdemme onkimaan», Putin lupaa meille, »ihan yksityisesti.»

Kaksi helikopteria lähtee Volgan satumaiselle suistomaalle. »Ihan yksityisesti» presidentin mukaan lähtee kuusi turvamiestä sekä kaksi radistia, ydinasesalkku kaksine kantajineen, kaksi henkilääkäriä ja Putinin henkilökohtainen adjutantti.

Lisäksi tulee tiedotuspäällikkö ja hänen kolmihenkinen ryhmänsä, johon kuuluu myös kuvaaja.

Presidentti haluaa nauttia luonnosta. Viisi Yhdysvalloissa valmistettua pikavenettä kiitää joella 80 kilometrin tuntinopeudella. Matkan varrella on kalastajia odottamassa.

Presidentti nousee puiseen ruuheen, ja pikaveneet kiertelevät hänen ympärillään. Kalastajat nostavat verkkonsa, presidentti kyselee heidän vointiaan. Hieno kuva, tiedotuspäällikkö riemuitsee. Se näytetään illalla valtion televisiokanavalla.

Presidentti haluaisi ongelle. Joen rantakaislikko on poltettu pois yhdestä kohdasta. Turvamiehet asettuvat pusikkoon konepistooliensa kanssa. Presidentti laskee ongen veteen. Hänen turvamiehensä odottavat hikoillen. Onkijaa onnistaa, kala syö herkeämättä.

»Presidentinhän täytyy huolehtia kaikesta», joku sanoo. Putin naurahtaa ja huutaa: »Ken tahtoo sopalle, pyytäköön itse kalansa.» Hänen saaliinsa on tietysti suurin.

Hyväntuulinen presidentti kutsuu meidät aterialle. Hänen adjutanttinsa ojentelee marinoituja sieniä ja sampea. Putin juo kylmää karpalomehua. Hän juttelee vähän – luonnosta, kaloista ja kalastamisesta. Mutta nyt hänen täytyy palata Moskovaan.

Hän on vaiti hyvän tovin. »Se siitä sitten», Vladimir Vladimirovits? Putin tokaisee, ja helikopterien roottorit alkavat piestä ilmaa.

Kirjoitus on lyhennetty Stern-lehden jutusta, jonka on suomentanut Jaakko Kerkkonen.

Teksti Katja Gloger (SK 21/2003)