Valko-Venäjän vaalit ovat demokratian irvikuva

Ulkomaat 21.9.2012 08:15

Valko-Venäjän sunnuntaisista parlamenttivaaleista on tulossa 18 vuotta maata hallinneen Aljaksandr Lukašenkan voimannäytös, jolla ei ole mitään tekemistä demokratian kanssa.

Valko-Venäjän presidentti Aljaksandr Lukašenka piti puheen maan itsenäisyyspäivän juhlaparaatissa 3. heinäkuuta 2012. Kuva Nikolai Petrov / AP / Lehtikuva.

Kyseessä ovat ensimmäiset valtakunnalliset vaalit vuoden 2010 surullisenkuuluisien presidentinvaalien jälkeen. Lukašenkan vaalivoitto johti tuolloin mielenosoituksiin ja opposition presidenttiehdokkaiden väkivaltaisiin pidätyksiin.

Nyt monissa vaalipiireissä on vain yksi Lukašenkan hyväksymä ehdokas ja tunnelma on apaattinen. Minskissä paikan päällä tilannetta seuraava Suomen ulkoministeriön ministerineuvos Ilkka Räisänen kertoo, ettei vaaleja huomaa kaduilla, vaikka ennakkoäänestys alkoi jo tiistaina. Televisiossa on näytetty joitakin ennalta nauhoitettuja vaalipuheita, mutta kaduilla ei ole vaalimainoksia eikä julkisuudessa käydä avointa keskustelua.

”Tunnelma on aivan toisenlainen kuin vuoden 2010 vaalien alla”, Räisänen sanoo. ”Ihmiset eivät enää jaksa tai uskalla lähteä kaduille protestoimaan.”

Kaksi suurinta oppositioryhmää, Yhdistynyt kansalaispuolue ja nationalistinen Valko-Venäjän kansanrintama, ovat päättäneet boikotoida vaaleja, koska monien ehdolle pyrkineiden rekisteröityminen on estetty ja vaalien tulokset väärennetään joka tapauksessa presidentti Lukašenkan hyväksi.

Lukašenka on varmistellut voittoaan lupaamalla julkisen sektorin työntekijöille tuntuvia palkankorotuksia kroonisesta talouskriisistä huolimatta. Toimittajia ja mielenosoittajia on pidätetty.

”Rehelliset ihmiset eivät voi osallistua vale-parlamentin näennäisvaaleihin”, Yhdistyneen kansalaispuolueen johtaja Anatoli Lebedko sanoi viime viikonloppuna järjestetyssä mielenosoituksessa. ”Menkää kalaan. Käykää vanhempienne luona tai menkää kahville ystävienne kanssa. Mutta älkää osallistuko tähän farssiin.”

Runoilija Vladimir Nekljajevin perustama Puhu totta -liike aikoo kuitenkin osallistua vaaleihin. Tilanne on outo, sillä vuoden 2010 vaaleissa opposition presidenttiehdokkaana ollut Nekljajev on edelleen kotiarestissa, eikä voi itse asettua ehdokkaaksi.

Nekljajevin päätös on aiheuttanut ristiriitoja opposition sisällä. Muut oppositiopuolueet ovat haukkuneet häntä petturiksi ja Lukašenkan yhteistoimintamieheksi.

”Ei Nekljajevkaan usko vaalien rehellisyyteen”, sanoo suomentaja Jukka Mallinen. Hän on Nekljajevin läheinen ystävä ja pitää tähän säännöllisesti yhteyttä.

”Nekljajev sanoo, että Valko-Venäjän maakunnissa on paljon innokkaita oppositioihmisiä, jotka haluavat harjoitella politiikkaa osallistumalla vaaleihin. Hänen mielestään heidän pitää antaa yrittää.”

Mallisen mukaan Nekljajev ei usko, että oppositio saavuttaisi vaaliboikotilla sen enempää kuin osallistumalla niihin. Vaalit eivät vaikuta järjestelmän uskottavuuteen, koska sitä ei ole.

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Anais Marin on toista mieltä. Hänen mielestään Lukašenka pelkää boikottia, koska se osoittaisi, ettei hänen vallallaan ole perustaa.

”Jos ihmiset eivät kävisi lainkaan äänestämässä, Lukašenkan olisi erittäin vaikea väittää saaneensa 80 prosenttia äänistä”, Marin sanoo.

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj lähettää Valko-Venäjälle 300 vaalitarkkailijaa. Ryhmään kuuluu Suomesta kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma.

Anais Marinin mielestä vaalitarkkailussa ei ole mitään mieltä. Hänen mielestään Etyj pelaa Lukašenkan pussiin antamalla ymmärtää, että vaalit voisivat olla edes teoriassa rehelliset. Kaiken lisäksi Valko-Venäjä kielsi kahden tarkkailijan, saksalaisen Marieluise Beckin ja liettualaisen Emanuelis Zingerisin viisumit ilman selityksiä.

Marin muistuttaa, että Valko-Venäjän vaalit on väärennetty säännönmukaisesti vuodesta 1996 lähtien. Lukašenka on voittanut ne aina vähintään 80 prosentin kannatuksella, eikä parlamenttiin ole noussut yhtäkään opposition ehdokasta.

”Ei ole mitään syytä odottaa, että tilanne olisi nyt toinen”, Marin sanoo.

EU:n odotetaan kiristävän Valko-Venäjän pakotteita, mikäli vaalit todetaan taas kerran epärehellisiksi. EU:n suhteet Valko-Venäjän hallintoon kiristyivät elokuussa, kun Lukašenka karkotti Ruotsin suurlähettilään Stefan Erikssonin maasta. Eriksson oli pitkään Valko-Venäjän hallinnon mustalla listalla, sillä hän piti yhteyksiä oppositioon ja yritti kehittää maiden välisiä kulttuurisuhteita.

Lukašenka hermostui lopullisesti Erikssonille, kun ruotsalaiset aktivistit pudottivat heinäkuussa lentokoneesta Minskiin pehmonalleja, joihin oli kiinnitetty sananvapautta ja ihmisoikeuksia puolustavia viestejä. Tapaus sai Lukašenkan noloon asemaan – Valko-Venäjällä on yhteinen ilmapuolustus Venäjän kanssa, ja nallekarhuisku paljasti sen heikkouden Minskin päässä.

Suomen ulkoministeriön edustaja Ilkka Räisänen työskentelee edelleen Ruotsin tyhjentyneessä lähetystössä. Suomi pitäytyy tiukasti EU:n linjoilla, joten Räisänen on jäänyt viimeisenä pohjoismaalaisena Minskiin. Hänen mukaansa myös ruotsalaiset pyrkivät palaamaan maahan heti kun se on mahdollista.

”He pitävät välttämättömänä, että tätä Itämeren lähialueeseen kuuluvaa maata olisi seurattava paikan päällä.”


Helmikuussa 2011 toimittaja Teppo Tiilikainen matkasi Valko-Venäjälle, pelon valtakuntaan. Vastarinta presidenttiä kohtaan kyti jo silloin, mutta vain harvat uskalsivat arvostella ääneen Lukašenkan hallintoa. Lue juttu, joka on julkaistu Suomen Kuvalehden numerossa 7/2011.

Presidentti nujersi kansansa

Pink Floyd pauhaa kaiuttimista Lokakuun aukiolla Valko-Venäjän pääkaupungissa Minskissä. Tasavallan palatsin eteen jäädytetty kenttä täyttyy luistelijoista. Nuoriso kisailee keskenään, lapsiperheet viettävät laatuaikaa. Poliittisesta kriisistä ei näy jälkeäkään.

Minskin keskusta on iltavalaistuksessa suorastaan komea. Joka puolella on uusia kauppoja, kahviloita, ravintoloita.

Mutta rauhallisen ulkokuoren alla jäytää pelko. Kaupunki hiljenee jo parin korttelin päässä vihatun turvallisuuspoliisin päämajan edustalla. Ihmiset kulkevat vaitonaisina rakennukseen ohi – kukaan ei halua päätyä sisäpihan pahamaineisiin vankityrmiin.

Turvallisuuspoliisia kutsutaan Valko-Venäjällä edelleen KGB:ksi kuten Neuvostoliitossa aikoinaan.

Kadun toiselta puolelta löytyy KGB:n perustajan Feliks Dzeržinskin patsas. Moskovassa Dzeržinski kaadettiin Lubjankan aukiolta ryminällä Neuvostoliiton hajottua, mutta täällä hän on yhä arvossaan.

Minskin ydinkeskustaa hallitsee Stalinin ajan kaupunkiarkkitehtuuri. Saksalaisten sotavankien rakentamat talot Itsenäisyyden valtakadulla tuovat mieleen Pietarin Nevski Prospektin, mutta mainoksia ja autoja on vähemmän. Pahoja ruuhkia syntyy vain silloin, kun poliisi katkaisee liikenteen presidentti Aljaksandr Lukašenkan saattueen tieltä.

Kadun päässä, Itsenäisyyden aukiolla, on illalla suorastaan pelottavan hiljaista. Ihmisiä ei näy missään, mutta ikkunoista loistavat valot paljastavat, että Lukašenkan hallitusrakennuksessa tehdään vielä töitä.

Myös miliisi on valppaana. Meiltä tullaan kysymään passia ja lehdistökorttia heti, kun yritämme kuvata mahtavaa Leninin patsasta hallitusrakennuksen edustalla.

Minsk on ollut poikkeustilassa jo kaksi kuukautta, siitä lähtien, kun Lukašenka varasti presidentinvaalit 19. joulukuuta. Itsenäisyyden aukiolle marssi silloin jopa 30 000 ihmistä osoittamaan mieltään vaaliväärennöstä ja Lukašenkan hirmuvaltaa vastaan.

Rauhallisesti alkanut tilaisuus päättyi yhteenottoon, kun pampuin ja kilvin aseistautuneet mellakkapoliisit iskivät voimalla mielenosoittajien kimppuun. Lähes 700 ihmistä motitettiin aukion nurkkaan ja pidätettiin.

Joukossa oli vaalikomission jäseniä ja seitsemän opposition presidenttiehdokasta, muun muassa Lukašenkan inhoama runoilija Vladimir Nekljajev, joka asui 2000-luvun alussa neljä vuotta Suomessa maanpaossa.

Nekljajev hakattiin sairaalakuntoon ja hän on nyt kotiarestissa KGB:n tiukassa valvonnassa (SK 5/2011). Myös toinen presidenttiehdokas Andrei Sannikov pamputettiin katuun. Hän on KGB:n vankilassa, hänen kunnostaan ei ole tietoa.

Nekljajevia, Sannikovia ja kymmeniä muita uhkaavat pitkät, 5-15 vuoden vankilatuomiot, jos heidät todetaan syyllisiksi ”joukkolevottomuuksien järjestämiseen”. Kysymys on karkeasta näytösoikeudenkäynnistä parhaaseen Stalinin tyyliin.

Mutta tilanne voisi olla pahempikin. Lukašenka syytti aluksi mielenosoittajia salaliitosta ja vallankaappaushankkeesta yhteistyössä Saksan ja Puolan kanssa. Maanpetoksesta seuraisi pahimmassa tapauksessa kuolemantuomio.

Viranomaisten mukaan mellakkapoliisi puuttui tilanteeseen vasta siinä vaiheessa, kun mielenosoittajat rikkoivat hallitusrakennuksen ikkunoita ja yrittivät tunkeutua sisään. Silminnäkijöiden kertomukset ja opposition kuvaamat videot kertovat kuitenkin toista.

”Se oli KGB:n järjestämä provokaatio”, sanoo riippumattoman REP-ammattiliiton puheenjohtaja Gennadi Fedynitš.

Hän seisoi hallitusrakennuksen edessä, kun yhteenotto alkoi. Vähältä piti, ettei hän joutunut itsekin pidätetyksi.

”Olin ihan lähellä, kuulin lasin helähdyksen, kun ikkunoita rikottiin”, hän sanoo.

”Poliisi katseli sivusta ja päästi syylliset pakenemaan paikalta.”

Fedynitšiä kuunnellessa ei uskoisi, että olemme lähestulkoon Euroopan maantieteellisessä keskipisteessä. Minsk on yhtä lähellä Helsinkiä kuin Rovaniemi ja paljon lähempänä kuin Kööpenhamina tai Hampuri.

Viime syksynä, vaalien alla Valko-Venäjä näytti kääntyvän kohti Eurooppaa. Lukašenka otti etäisyyttä Venäjään ja lupaili talousuudistuksia.

Brysselissä oltiin toiveikkaita, EU:n komissio lupasi tukea Valko-Venäjän uudistusohjelmia kolmella miljardilla eurolla, jos vaalit sujuvat rehellisesti.

Alkuun kaikki näytti menevän hyvin. Lukašenkalla oli vaaleissa yhdeksän vastaehdokasta, jotka saivat kampanjoida poikkeuksellisen vapaasti. Heidät päästettiin jopa valtiollisen television vaalikeskusteluun, johon presidentti ei tosin itse vaivautunut mukaan.

Monet ihmettelevät, miksi Lukašenka päätti iskeä vaali-iltana. Hän olisi voinut antaa ihmisten marssia rauhassa. Mielenosoitukset olisivat hiipuneet nopeasti, kuten aikaisemmin, ja länsimaat olisivat olleet tyytyväisiä.

Fedynitš arvelee, että Lukašenka säikähti opposition voimaa – Itsenäisyyden aukiolle uskaltautui pelottelukampanjasta huolimatta odotettua enemmän ihmisiä. Lukašenka pelkäsi, että tilanne johtaisi samanlaiseen kansannousuun kuin Tunisiassa ja Egyptissä.

Fedynitšin mukaan mielensoittajia oli tavallista enemmän, koska vaaliväärennös oli niin karkea.

Lukašenka julisti saaneensa 79,65 prosenttia äänistä. Riippumattomat ovensuukyselyt paljastivat kuitenkin, että hänen äänisaaliinsa jäi tosiasiassa alle 50 prosenttiin. Vaaleissa olisi pitänyt järjestää toinen kierros, joka olisi saattanut päättyä opposition voittoon.

Lukašenka nousi valtaan vuonna 1994 itsenäisen Valko-Venäjän ensimmäisissä ja ainoissa rehellisissä vaaleissa ja oli pitkään varsin suosittu presidentti. Lukašenka tuntui 1990-luvulla turvalliselta vaihtoehdolta – hän pystyi takaamaan, etteivät Venäjän villi kapitalismi ja rikollisuus leviä maahan.

Lukašenkalla on edelleenkin aitoa kannatusta, varsinkin maaseudulla, jossa ihmiset muistelevat kaiholla neuvostoaikoja. Mutta kaupungeissa Lukašenka hallitsee pelon avulla.

”Ihmiset pelkäävät työpaikkojensa puolesta”, Fedynitš sanoo. ”Valtaosa yrityksistä on valtion omistuksessa ja niissä on vuoden pituiset työsopimukset. Sopimusta ei jatketa, jos heittäytyy hankalaksi.”

Istumme Fedynitšin toimistossa Minskin keskustassa. Hän vaikuttaa väsyneeltä ja masentuneelta. Riippumattoman ammattiliiton johtaminen Valko-Venäjällä ei ole helppoa.

Fedynitšin mukaan vapaissa ammattiliitoissa on yhteensä vain 9 000 jäsentä. Useimmat joutuvat salaamaan jäsenyytensä säilyttääkseen työpaikkansa.

Fedynitš joutuu olemaan kaiken aikaa varuillaan. Muutama päivä sitten kuusi siviilipukuista KGB:n miestä tunkeutui hänen kotiinsa ja vei hänet kuulusteluihin. Sitä ennen turvallisuuspoliisi iski liiton toimitiloihin ja vei kaikki tietokoneet. Niillä oli lista liiton jäsenistä.

Fedynitš myöntää pelkäävänsä.

”Mutta en pelkää omasta, vaan perheeni puolesta”, hän sanoo.

”Minulla on vaimo ja kaksi poikaa, myös heitä uhkaillaan. Kun vanhempi poikani opiskeli yliopistossa, KGB painosti rehtoria hylkäämään hänen lopputyönsä.”

Lukašenka on nyt voimansa tunnossa. Hän sulki Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön toimiston Minskissä, koska Etyj rohkeni arvostella vaalijärjestelyjä. Pian sen jälkeen KGB pidätti ihmisoikeusjärjestö Helsinki-komitean johtajan. Myös muita kansalaisjärjestöjä vainotaan mielivaltaisesti.

”Tilanne on erittäin jännittynyt”, sanoo minskiläinen opettaja Nikolai. ”Kotietsintöjen, takavarikointien ja pidätysten aalto jatkuu.”

Tapaamme Itsenäisyyden aukion laidalla viihtyisässä irlantilaispubissa. Nikolain mielestä täällä on turvallista puhua, yleinen hälinä ja loošien korkeat selkänojat estävät salakuuntelun.

Nikolai on tavannut Lukašenkan henkilökohtaisesti. Hänen mukaansa tämä on taitava poliittinen peluri, joka tekee mitä tahansa pysyäkseen vallassa.

”Lukašenka on älykkäämpi kuin diktaattorit yleensä”, Nikolai väittää.

”Vastustajienkin on pakko myöntää, että hän on karismaattinen. Hän on lähes 190-senttinen ja huolehtii terveydestään. Hän ei juo, vaan pelaa jääkiekkoa ja tennistä.”

Lukašenka ei ole luonut ympärilleen samanlaista henkilöpalvontaa kuin monet muut diktaattorit. Hänen kuviaan ei näy juuri missään ja hänen yksityiselämästään tiedetään varsin vähän.

Nikolai kertoo, että Lukašenka on eronnut vaimostaan Galina Rodionovnasta, joka kanssa hänellä on kaksi poikaa. Vanhempi heistä, Viktar Lukašenka toimii isänsä turvallisuusneuvonantajana ja valvoo käytännössä sekä KGB:n että sisäministeriön toimintaa.

Lukašenka esiintyy mielellään julkisuudessa nuorimman poikansa, kuusivuotiaan Koljan kanssa, joka on syntynyt avioliiton ulkopuolisesta suhteesta. Pari vuotta sitten hän otti Koljan mukaansa myös valtiovierailulle Liettuaan.

”Lukašenka kasvattaa hänestä seuraajaa itselleen”, Nikolai arvelee.

”Ongelma on se, että presidentin on oltava perustuslain mukaan vähintään 35-vuotias. Mutta perustuslakiahan voi aina muuttaa.”

Vaali-iltana vangittujen omaiset ja ystävät järjestävät hiljaisia kynttilämielenosoituksia kirkoissa ja niiden ulkopuolella. Mutta Minsk ei ole Kairo eikä Itsenäisyyden aukio ole Tahrir. Arabimaiden kuohunta ei ole tarttunut valkovenäläisiin.

Nikolai pelkää, että Egyptin mielenosoitukset päinvastoin vahvistavat Lukašenkan kuristusotetta.

”Lukašenka ja hänen avustajansa tutkivat varmasti Egyptin tapahtumat tarkasti, jotta mitään vastaavaa ei pääse syntymään täällä”, hän sanoo.

Nikolai muistuttaa, että Hosni Mubarak oli ollut presidenttinä 30 vuotta, kun Egyptin kriisi alkoi.

”Lukašenka on ollut vallassa vasta 17 vuotta. Hänellä on vielä aikaa.”

Myöhemmin illalla tapaamme kolmikymppisen Natalian, joka työskentelee länsimaisen yhtiön markkinointitehtävissä Minskissä. Myöskään hän ei usko nopeisiin mullistuksiin.

”Vaalien alla täällä vallitsi jonkinlainen toivo muutoksesta, mutta nyt se on mennyt. Tilalle on tullut apatia.”

Natalian mukaan Lukašenka kostaa kaikille, jotka uskaltautuivat vaalipäivän mielenosoitukseen.

Opiskelijoita on erotettu oppilaitoksista ja työntekijöitä on irtisanottu. Miliisi on hakenut kuulusteluihin jopa alaikäisiä, jos heidän kännykkänsä on ollut teletunnistetietojen mukaan vaali-iltana Itsenäisyyden aukiolla.

Ketään ei armahdeta. Maankuulu urheilusankari, huippukarateka Andrei Vilkin pidätettiin ja tuomittiin 15 päiväksi vankilaan. Sen jälkeen hänet erotettiin opettajan tehtävästään Valko-Venäjän kansallisesta yliopistosta.

Pidätyksistä, kotietsinnöistä ja irtisanomisista puhutaan avoimesti Natalian kaveripiirissä, mutta vain harvat uskaltavat arvostella presidenttiä ääneen.

”Kaikki valittavat, mutta kukaan ei uskalla tehdä mitään”, Natalia sanoo.

”Lukašenka pistää vankilaan kaikki, jotka vastustavat häntä aktiivisesti.”

Mutta pitkän linjan ihmisoikeusaktivisti Tatsiana Pratsko ei pelkää. Hän vakuuttaa, että Valko-Venäjällä on yhä ihmisiä, jotka jaksavat taistella oikeuksiensa puolesta.

Pratsko istuu ystävineen iltaa taiteilija-ateljeessa kerrostalon kattohuoneistossa pohtimassa kotimaansa tilannetta.

He vertaavat Valko-Venäjää kaksikymmentä vuotta sitten hajonneeseen Neuvostoliittoon. Elintaso on nyt parempi ja matkustella voi vapaasti. Mutta ainakin Pratskon mielestä hallitus kohtelee toisinajattelijoita vielä ankarammin kuin Neuvostoliitto aikoinaan.

”Silloin meitä vainosi vain KGB”, hän sanoo.

”Mutta Lukašenkalla on myös presidentin erikoisjoukot, valtion turvallisuusneuvosto, tullikomitea, rajavartiosto ja valtion kontrollikomitea. Ne kaikki tekevät omia tutkimuksiaan ja toimivat mielivaltaisesti kansalaisia vastaan.”

Myös veteraanipoliitikko Stanislau Šuškevitš, 76, vertaa maataan Neuvostoliittoon. Hän tietää mistä puhuu. Hän on itsenäisen Valko-Venäjän ensimmäinen valtionpäämies, joka hajotti Neuvostoliiton joulukuussa 1991 yhdessä Boris Jeltsinin ja Ukrainan silloisen johtajan Leonid Kravtšukin kanssa.

Tapaamme Šuškevitšin kotonaan Minskin keskustan tuntumassa. Hänen mielestään myös muut entiset neuvostotasavallat ovat kehittyneet huonoon suuntaan, Baltian maita lukuunottamatta.

”Itsenäisten valtioiden yhteisöstä on tullut itsenäisten diktatuurien yhteisö”, Šuškevitš sanoo.

”Valitettavasti meidän diktaattorimme on kaikkein tyhmin.”

Šuškevitš on siviiliammatiltaan ydinfysiikan professori. Hän on ollut jo vuosia eläkeiässä, mutta jaksaa yhä kiertää maailmaa esitelmöimässä kotimaansa ja koko entisen Neuvostoliiton alueen tilanteesta.

Hänen on pakko matkustaa, sillä hän elää luentopalkkioilla. Lukašenkan hallinto ei suostu maksamaan hänelle normaalia eläkettä.

”Saan valtiolta alle euron kuukaudessa. Se on aivan naurettavaa”, Šuškevitš sanoo ja kaivaa laatikosta eläkeotteen todisteeksi.

Hän sanoo tottuneensa pelkoon viimeistään 1990-luvun lopussa, jolloin Lukašenka alkoi murhauttaa vastustajiaan. Muun muassa sisäministeri Juri Zaharenko ja parlamentin varapuhemies Viktor Gontsar katosivat tuolloin jäljettömiin.

”Gontsar kävi minun luonani kylässä samana päivänä, kun hän katosi”, Šuškevitš kertoo. On aivan selvää, että viranomaiset kidnappasivat hänet.”

”Gontsar ja Zaharenko olivat tämän maan karismaattisimmat poliitikot. He olivat Lukašenkan kannalta kaikkein vaarallisimmat.”

Šuškevitš oli tuolloin itsekin hengenvaarassa. Yhdysvallat oli saanut kuitenkin vihiä Lukašenkan aikeista, ja maan suurlähetystö kutsui Šuškevitšin turvaan Washingtoniin Woodrow Wilson -keskuksen stipendiaatiksi.

”Minulle tarjottiin paikkaa erittäin houkuttelevilla ehdoilla. En tiennyt tarjouksen todellista syytä, se kerrottiin minulle vasta paljon myöhemmin.”

Lukašenkan pelottelukampanja kohdistuu myös tiedotusvälineisiin. Toimittajia on pidätetty ja heidän tietokoneitaan on takavarikoitu.

Tammikuussa KGB sulki suositun yksityisen radioaseman Avtoradion ja asetti päätoimittaja Juri Bazanin syytteeseen ”ääriryhmien tukemisesta”. Tosiasiassa kysymys on siitä, että Avtoradio julkaisi vaalien alla myös oppositioehdokkaiden mainoksia ja haastatteluja.

Salidarnasts-nettilehden päätoimittaja Aljaksandr Starikevitš sanoo, että Lukašenkan valta perustuu karkeaan propagandaan. Radio, televisio ja hallituksen sanomalehdet syytävät valheita. Jopa Venäjän television lähetyksiä sensuroidaan.

Starikievitšin mukaan Valko-Venäjällä ilmestyy enää kaksi riippumatonta sanomalehteä. Myös Salidarnasts oli aikaisemmin viikkolehti, mutta se jouduttiin siirtämään muutama vuosi sitten nettiin, kun valtion jakelumonopoli pudotti sen jakelulistaltaan.

Mutta internetiä ei voi kahlita. Starikevitšin mukaan lukuisat nettisivustot pystyvät kertomaan Valko-Venäjän tapahtumista rehellisesti. Tietoa välittyy sitä kautta myös ulkomaille.

”Lukašenkalla on ollut onnea”, Starikevitš sanoo. ”Valko-Venäjän tilanne hukkuu maailmalla suurten kansainvälisten uutistapahtumien kuten Tunisian ja Egyptin kansannousujen alle.”

Starikevitš vakuuttaa olevansa kaikesta huolimatta toiveikas. Hän on varma, että Lukašenkan valtakausi päättyy vielä hänen elinaikanaan.

”Asiat muuttuvat joskus yllättävän nopeasti”, hän sanoo. ”Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA uskoi vielä 1990, että Neuvostoliitto kestäisi 20 vuotta, mutta se romahti alle vuodessa.”

Starikevitšin mukaan Lukašenkan heikko kohta on talous.

”Olemme täysin riippuvaisia halvasta venäläisestä kaasusta ja öljystä.”

Lukašenka aloitti tammikuussa neljännen virkakautensa aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän lupasi mahtipontisessa virkaanastujaispuheessaan ”kunnioittaa ja suojella kansalaisten oikeuksia ja vapauksia ja noudattaa perustuslakia”.

Propagandakoneisto oli viritetty äärimmilleen. Tasavallan palatsissa järjestettyjä juhlallisuuksia esitettiin valtiollisilla televisiokanavilla monena päivänä peräkkäin.

Juhlatunnelma oli kuitenkin auttamattomasti pilalla, sillä EU-maat ja Yhdysvallat näpäyttivät Lukašenkaa boikotoimalla tilaisuutta. Länsimaat ovat yrittäneet tukea hajanaista oppositiota, mutta se on vaikeaa, sillä ulkomaista rahaliikennettä valvotaan ja keskeiset oppositiojohtajat ovat vankilassa tai kotiarestissa.

Vuoden 2006 presidenttiehdokkaat Aljaksandr Milinkevitš ja Aljaksandr Kazulin kiertävät Eurooppaa Šuškevitšin ja Nekljajevin suomalaistuneen tyttären Eva Nekljajevan kanssa. He lobbaavat Lukašenkan vastaisten pakotteiden puolesta ja hakevat tukea oppositiolle.

Tammikuun lopussa EU:n ulkoministerit määräsivät Lukašenkan ja 157 korkeaa hallitusvirkailijaa viisumikieltoon ja jäädyttivät heidän pankkitilinsä. Oppositio olisi toivonut tiukempia rangaistuksia.

”Tällaisista pakotteista ei ole mitään hyötyä”, Eva Nekljajeva sanoo.

”Lukašenka ja lähipiirinsä tiesivät mitä oli tulossa. He ehtivät siirtää rahansa eurooppalaisista pankeista hyvissä ajoin turvaan Venäjälle ja Valko-Venäjälle.”

Stanislau Šuškevitšin mielestä eurooppalaisten pankkien tulisi evätä Valko-Venäjältä myös kaikki lainat, koska rahat menevät sortokoneiston ylläpitoon.

Samalla EU:n pitäisi helpottaa tavallisten valkovenäläisten matkustelua Euroopassa laskemalla viisumien hintaa tai myöntämällä niitä ilmaiseksi, kuten Puola tekee.

”Varsinkin nuorten pitäisi saada matkustaa, jotta he näkisivät, kuinka Euroopassa eletään”, Šuškevitš sanoo.

”Nyt heille syötetään kaikenlaisia valheita ja propagandaa.”

Valko-Venäjän valtionyliopiston tutkija Andrei Liahovitš uskoo, että talouspakotteet purisivat nopeasti, jos luotonanto tyrehtyisi ja Valko-Venäjän öljytuotteet pantaisiin tuontikieltoon EU:ssa.

Hänen mielestään pakotteet pitäisi ulottaa myös urheiluun. Valko-Venäjälle vuodeksi 2014 myönnettyjen jääkiekon MM-kisojen peruminen olisi tehokkain keino. Lukašenka on tunnettu jääkiekon ystävä ja hän on rakennuttanut kisoja varten Minskiin mahtavan jäähallin, johon mahtuu 15 000 katsojaa.

Valko-Venäjän talous muistuttaa rakenteiltaan Neuvostoliittoa. Täällä ei tehty 1990-luvulla samanlaisia reformeja kuin muualla Itä-Euroopassa.

Julkinen sektori kattaa yli 80 prosenttia kansantaloudesta, mikä näkyy yleisenä tehottomuutena.

Virallinen työttömyysprosentti jää alle yhteen – työtä vailla olevat määrätään yhteiskuntapalveluun, josta maksetaan kymmenisen euroa kuukaudessa.

Mutta nyt tilanne on muuttumassa. Lukašenka on luvannut vapauttaa taloutta ja kiihdyttää yksityistämistä. Hän julisti helmikuun alussa vuoden 2011 ”yrittäjähengen vuodeksi”.

Riippumattomat taloustutkijat suhtautuvat suunnitelmiin epäillen. He arvelevat, että Lukašenka yrittää yksityistää parhaat yritykset kaikessa hiljaisuudessa omalle lähipiirilleen, jotta ne eivät päätyisi venäläisten käsiin.

Valko-Venäjän suurimmat kauppakumppanit ovat Venäjä, Saksa, Kiina, Venezuela ja Ukraina. Viime vuosina Valko-Venäjä on alkanut kiinnostaa myös suomalaisia samaan tapaan kuin Baltian maat 1990-luvulla.

”Valko-Venäjällä on menossa suoranainen buumi”, väittää Niklas Pohjanvirta, joka toimii maassa useiden suomalaisyritysten neuvonantajana.

Pohjanvirran konsulttitoimisto Naprus on erikoistunut liiketoimintaan entisissä neuvostotasavalloissa. Hän tuntee Valko-Venäjän erinomaisesti ja hänellä on hyvät suhteet politiikan huipulle.

”Valko-Venäjällä paljon hyviä puolia”, Pohjanvirta kehuu. ”Maassa on osaavaa työvoimaa, edulliset palkkakustannukset ja hyvä infrastruktuuri.”

Hänen mukaansa Valko-Venäjällä toimii nykyisin kymmenkunta suomalaisyhtiötä. Olvi osti pari vuotta sitten suuren panimon Lidasta Minkin länsipuolelta. Rautakesko avasi viime kesänä Minskiin tavaratalon ja Ingmanilla on jäätelötehdas Gomelissa maan itäosassa.

Monet konepajayhtiöt teettävät Valko-Venäjällä alihankintaa. Pohjanvirta näkee mahdollisuuksia myös energiateollisuudessa, kun Lukašenka yrittää vähentää riippuvuuttaan Venäjästä.

Kauppasuhteita on lämmitelty myös hallitustasolla. Minskiin avattiin lokakuussa yhden miehen yhteystoimisto, jota pyörittää lähetystöneuvos Ilkka Räisänen. Hänellä on vaatimaton työhuone Ruotsin suurlähetystössä, josta hän saa myös tarvitsemansa tukipalvelut.

Räisäsen asemaa ei voi tässä tilanteessa kadehtia. Hänen tehtävänään on verkottua, mutta kaikki yhteydet ovat jäissä.

Räisänen korostaa, että Suomi pitäytyy tiukasti EU:n linjoilla suhteissaan Lukašenkan hallintoon. Ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrysen (kesk) oli tarkoitus tulla helmikuussa Minskiin 30 hengen liikemiesvaltuuskunnan kanssa, mutta matka peruttiin jo ennen EU:n pakotteita.

Niklas Pohjanvirta ei usko pakotteisiin. Hän arvelee, ettei Lukašenkan viisumikielto vaikuta millään tavoin kaupankäyntiin tai ulkomaisiin investointeihin.

”Suomi käy merkittävää kauppaa myös Kiinan kanssa, vaikka siellä on monessa mielessä vielä hankalampi tilanne kuin Valko-Venäjällä”, hän sanoo.

Pohjanvirta myöntää että byrokratia ja korruptio aiheuttavat Valko-Venäjällä samantapaisia ongelmia kuin Venäjällä ja Ukrainassa.

Mutta maan hallinto on kovaotteisempi, joten se pystyy pitämään rikollisuuden paremmin kurissa.

Monien länsiyritysten kanssa yhteistyötä tekevä minskiläinen yritysjohtaja on samaa mieltä.

”Valko-Venäjälle ei mahdu kuin yksi mafia ja sitä johtaa Lukašenka”, hän sanoo.

”Täällä pidetään nyrkkisääntönä, että presidentin hallinto ottaa 5-10 prosenttia kaikista merkittävistä kauppasopimuksista.”

Jutussa pelkillä etunimillä esiintyvien haastateltujen nimet on muutettu turvallisuussyistä heidän omasta pyynnöstään.

Lue myös