Vakauden viettelevä harha

Karri Kokko
Ulkomaat 2.3.2007 09:21

Venäjän strateginen ajattelu on perustunut tilanteesta riippuen puolustuksellisuuden ja hyökkäyksellisyyden vaihteluun. Nyt Venäjä katsoo taas ulospäin, arvioi sotatieteen tutkija Markku Salomaa.

Teksti Markku Salomaa

On muodikasta sanoa, että lähialueemme vaikuttaa tällä hetkellä vakaalta, joten mitään uusia turvallisuusratkaisuja ei tarvita. Näennäinen vakaus riippuu siitä, mihin tilannetta verrataan. Meillä ei ole juurikaan julkisesti pohdittu, miksi Kremlin johdon toiminta tuottaa niin herkästi ajasta ja valtiojärjestelmästä riippumatta samansuuntaista politiikkaa; oli sitten vallassa perinnöllinen tsaari, itsevaltainen puoluesihteeri tai yksinvaltainen presidentti.

Venäjällä perustellaan valtion politiikkaa, että Venäjällä olisi oma sisä- ja ulkopoliittinen tiensä ja että sillä olisi oma ennalta määräytynyt roolinsa maailmanpolitiikassa.

Vladimir Putinin maailmankuvassa samaistumiskohteina ja tavoitteina toimivat yhtäältä valtiomiestaidossa Pietari Suuren luoman imperiumin mahti, toisaalta oman valtion uhrautuvassa suojaamisessa kenttämarsalkka Mihail Kutuzovin (17451813) neuvokkuus Napoleonin lyömisessä (ensin vetäytymällä) sekä strategisissa ja operatiivisissa käytännöissä generalissimus Alexander Suvorovin (17301800) täydellinen voittamattomuus ja hyökkäyksellisyys. Suvorov on sittemmin ollut kaikkien Venäjän sotilasjohtajien voittamisen taidon esikuva. Hänen eniten käytetty teoksensa on juuri Voittamisen oppi (1796). Yksi Suvorovin periaatteista oli ”hyvin suoritetut yllätykset onnistuvat aina”. Hän sovelsi oikeastaan vain häikäilemätöntä hyökkäystä.

Nerona pidetty Suvorov ei hävinnyt uransa aikana yhtään taistelua. Lisäksi hän raivasi itse tiensä alhaalta ylös; hän yleni 40-vuotisen sotilasuransa aikana koko armeijan arvoasteikon läpi alhaalta rivimiehestä ylös asti. Mainittakoon vielä, että Suvorov oli syntyperältään suomensukuinen (inkeriläinen) talonpoika, jonka vanhemmat oli siirretty aikoinaan Ruotsi-Suomesta Raivolan pitäjään. Suvorovin perintötila sijaitsi Kontshanskojen karjalaiskylässä. Tarkemmin hänen isoisänsä oli syntyisin Kamenkan kylästä. Syntyperänsä takia Suvorov oli aina aliarvostettu keisarillisessa hovissa. Hän ei tiennyt kabinettipolitiikasta eikä diplomatiasta mitään. Lisäksi häntä on kuvattu tavoiltaan niin omalaatuiseksi, että häntä pidettiin valtakunnan tunnetuimpana hölmönä (”tshudak”). Hän puhui myös selvää suomea ja osasi suomalaisia kansanlauluja.

Venäjällä tunnutaan ajattelevan, että valtio ei ole täydellinen vaan vajanainen, mikäli se ei pysty hallitsemaan laajaa maa-aluetta rannikolta rannikolle eli ellei se kata kokonaista mannerta. Imperiumien luonteeseen kuuluu juuri tällainen imperialismi. Vladimir Lenin salli eräiden osien keisarikunnasta irrota ja itsenäistyä mutta vain väliaikaisratkaisuna niiden ”odotettiin haluavan uudelleen yhdistyä” synnyinmaahan. Venäjä on ajattelussaan oman historiallisen perintönsä vanki.

Niinpä kylmän sodan päättyminen 15 vuotta sitten ei poistanut Venäjän sisäsyntyistä pyrkimystä palata globaaliksi suurvallaksi, supervallaksi. Lukuisat kehityspiirteet osoittavat, että se on noussut uudestaan Venäjän geopoliittiseksi ja geostrategiseksi tavoitteeksi. Se näkyy Venäjän politiikassa kautta linjan, jopa energiapolitiikassa sekä suhteissa entisiin neuvostotasavaltoihin, mutta myös asenteessa yhteistyöhön EU:n ja NATO:n kanssa. Venäjä on jo alueellinen suurvalta ja sen johto uskoo, että Neuvostoliiton ja Venäjän keisarikunnan mahtiasema on palautettavissa.

Ei tule tyytyä kansainvälisten lähteiden tarjoamaan tilastoon, että Venäjän maavoimien miesmäärä ja raskaan aseistuksen määrä laski aina vuoteen 2003 asti, minkä jälkeen luvut ovat pysyneet samoina. Venäjän ilmavoimien osalta konevahvuuden lasku pysähtyi vuonna 2004, minkä jälkeen on tarjottu niin ikään samoja lukuja. Sotalaivaston osalta vahvuuden pudotus pysähtyi vuonna 2005, minkä jälkeen on tarjottu niin ikään samoja lukuja. Mainituista vuosista aina vuoteen 2015 asti tiedustelulaitokset tarjoavat yleensä ennustetta, että Venäjän asevoimien vahvuus pysyisi nykyisenä. Mutta edes asevoimien liikekannallepanoaikaa ei tunneta tällä hetkellä.

Näennäinen vakaus on todennäköisesti ennusteharha, joka kertoo vain sen, että ennustelaitokset eivät pysty arvioimaan, mitä on tapahtumassa. Ilmeisesti tilanne muuttuu nyt niin nopeasti, että perässä ei pysytä ja siksi tarjotaan vanhoja lukuja. Kun ennusteet heittelevät, on niissä vakavaa harhaa, jolloin kaukokatseiset sotilassuunnittelijat mitoittavat johtopäätöksensä maximiskenarion mukaan eikä minimiskenarion mukaan kuten Suomen poliittinen johto näyttää laskelmoivan.

Venäjän asevoimilla on ollut toinen toistaan suurempia suunnitelmia eri aikoina, mutta nyt niihin on syytä suhtautua vakavasti. Venäjän valtiontalous on öljyn viennistä kertyneitten vientitulojen ansiosta täysin toipunut vuoden 1998 ruplaromahduksesta. Velaton ja ylijäämäinen valtiontalous on sallinut merkittävät puolustusbudjetin lisäykset. Aina tähän asti asevoimat on joutunut tulemaan toimeen neuvostovallan aikaisilla asevarastoilla, eikä uusia aseita ole juurikaan toimitettu asevoimille, vaan ajatuksena on ollut uusien asemallien tutkimus- ja kehitystöiden kustantaminen aseviennillä. Venäjä on tällä hetkellä jälleen maailman toiseksi suurin aseviejä Yhdysvaltain jälkeen.

Venäjän asemahti on nouseva voima, johon läntisen maailman on reagoitava jotenkin viimeistään vuosina 20102015. Venäjällä käyty sotilasjohdon sisäinen keskustelu offensiivisista ja defensiivisistä operatiivisista opeista näyttää päätyneen ratkaisuun, että nyt on oikea aika palata puolustuksellisista (defensiivisistä) opeista takaisin hyökkäyksellisiin (offensiivisiin). Syynä on ennen muuta se, että Venäjän federaation alueen puolustaminen oman alueen sisällä on käynyt Naton laajenemisen johdosta äärimmäisen vaikeaksi, jopa mahdottomaksi.

Puolustuksellisten oppien isä on Venäjällä ollut aiempi keisarillisen armeijan kenraalimajuri Aleksander Svetshin (18781938), joka toimi puna-armeijassa strategian opettajana ja asiantuntijana. Puna-armeijan komentaja Mihail Frunze (18851925) puolestaan iskosti puna-armeijaan Venäjän kansalaissodan kokemusten perusteella Suvorovin hyökkäyshengen, koska vain hyökkäys saattoi tuottaa taistelussa ratkaisun. Puolustus- ja viivytystaistelu olivat vain valmistelevia toimia hyökkäykselle.

Tälle Frunzen johtamisstrategialle antoi sotatieteelliset perusteet Neuvostoliiton marsalkka Mihal Tuhatshevski (18931937), jonka laatiman syvien operaatioiden opin mukaan sota tuli siirtää heti vastustajan alueelle ja taistelut oli käytävä siellä lisäksi niin, että vastustajan toiminta lamautetaan yhtäaikaisesti koko sen puolustusvyöhykkeen syvyydeltä. Sen vuoksi puna-armeija mekanisoi voimiaan koko 1930-luvun, mutta kykyä eri aselajien yhteistoimintaan ei kyetty kouluttamaan vielä edes talvisotaan mennessä. Oikeastaan sellaiset edellytykset ovat olemassa vasta nyt.

Suvorov kuoli keuhkokuumeeseen ja Frunze umpilisäketulehdukseen, mutta sekä Svetshinin että Tuhatshevskin kuolinsyy oli Neuvostoliiton korkeimman oikeuden sotakollegion kuolemantuomio ja niskalaukaus. Josif Stalin näki kummallakin omat syntinsä, mutta ajasta riippuen Neuvostoliiton ja Venäjän strateginen ajattelu on perustunut tilanteesta riippuen puolustuksellisuuden ja hyökkäyksellisyyden vaihteluun. Nyt Venäjä katsoo taas ei suinkaan enää sisäänpäin vaan ulospäin.

Lue juttu Venäjän aseistautumisesta SK:sta 9/2007.

Aiheesta lisää
GlobalSecurity.org
Stratfor
Yhdysvaltain ulkoministeriö
Start Aggregate Numebers of Strategic Offensive Arms (U.S. Dpt. of State Fact Sheet; pdf)
Russian Strategic Nuclear Forces
Russian Strategic Nuclear Forces (blog)

Keskustelu