Vaalit varjossa

Iran
Teksti
SK:n toimitus
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Iranissa perjantaina järjestettävät presidentinvaalit pidetään tiukasti verhojen takana.

Iran ei myöntänyt toimittajaviisumeita juuri lainkaan brittitoimittajille. Ilman viisumia jäivät muun muassa uutistoimisto BBC ja The Guardian. Britanniasta tiettävästi ainoastaan Channel 4:n toimittaja Jon Snow sai toimittajaviisumin.

Suomesta toimittajaviisumi myönnettiin ainoastaan Yleisradiolle.

Suomalaismediasta ainakin Suomen Kuvalehden ja Helsingin Sanomien viisumihakemukset hylättiin.

Yhdysvaltalaisista laatulehdistä Financial Timesilla, New York Timesilla ja Washington Postilla on kirjeenvaihtajat Teheranissa, mutta viranomaiset ovat rajoittaneet heidän työskentelyään. Muun muassa Wall Street Journal ei saanut viisumia.

Tiettävästi toista tuhatta toimittajaa ja kuvaajaa eri puolilta maailmaa haki viisumeita seuratakseen Iranin presidentinvaaleja.

Toimittajat ilman rajoja – järjestön mukaan viisumin saaneiden kansainvälisten toimittajien työskentelyä maassa on vaikeutettu. He eivät ole saaneet tavata muun muassa uudistusmielisten ehdokkaita, eivät hallituksen vastustajia eivätkä poliittisten vankien omaisia.

Myös iranilaisen median toimintaa on tiukasti rajoitettu. Toimittaja-järjestö raportoi, että kaksi iranilaistoimittajaa on pidätetty vaalien alla. Heidän olinpaikastaan ei torstaina ollut tietoa. Yksistään tänä vuonna Iranissa on pidätetty 25 toimittajaa.

Järjestön mukaan vankilassa istuu nyt 54 toimittajaa ja bloggaria.

Iranin johto pelkää, että vuoden 2009 vaalitapahtumat toistuvat. Sadattuhannet iranilaiset osoittivat mieltään eri puolilla maata useiden viikkojen ajan. He uskoivat, että presidentti Ahmadinejadin hallinto väärensi vaalituloksen.

Koska paikalla oli paljon kansainvälistä mediaa, mellakat saivat runsaasti julkisuutta maailmalla.

Vaalien alla myös internetin nopeutta on Iranissa merkittävästi hidastettu ja pääsy useille uutissivustoille on estetty. Nettiyhteydet Iranista ulos ovat niin hitaat, että materiaalin lähettäminen on vaikeaa.

Google ilmoitti torstaina, että kymmeniä tuhansia iranilaisten käyttäjien gmail-tilejä on hakkeroitu viime viikkoina.