Tutkimus: Parkinsonin taudin etenemistä voi hidastaa

Hannele Jäämeri
Ulkomaat 15.11.2009 08:00
Michael J. Fox Parkinsonin tautia sairastaa muun muassa näyttelijä Michael J. Fox. Kuva Chris Young / AP / Lehtikuva.

Parkinsonin tauti on aivoperäinen liikehäiriösairaus, jonka syy on tuntematon. Parantavaa hoitoa siihen ei ole. Uusi tutkimus kuitenkin osoittaa, että Parkinsonin taudin etenemistä voidaan hidastaa.

Parkinsonin tauti aiheuttaa potilaalle pahenevaa raajojen vapinaa, liikkeiden hidastumista ja jäykkyyttä. Usein potilas kärsii myös depressiosta.

Kun tauti antaa selviä oireita ja se voidaan diagnostisoida, on aivoista jo tuhoutunut suuri määrä liikkeiden ja tasapainon säätelyä hoitavaa hermosolukkoa. Solukon vähetessä aivojen dopamiinipitoisuus vähenee ja sen myötä tiedonkulku heikkenee.

Oireisiin vaikuttavat lääkkeet perustuvat kaikki dopamiini-välittäjäaineen korvaamiseen aivoissa. Hoito on kuitenkin pyritty aloittamaan vasta, kun sairaus merkittävästi haittaa potilaan elämää, sillä etenkin pitempiaikaisessa käytössä lääkkeillä on ikäviä sivuvaikutuksia. Ne saattavat esimerkiksi itsessään aiheuttaa kiusallisia pakkoliikkeitä.

Laajassa, kansainvälisessä ADAGIO- tutkimuksessa, joka julkaistiin New England Journal of Medicinessa, on nyt osoitettu, että dopamiinin hajoamista estävä rasagiliini vaikuttaa paitsi taudin oireisiin, myös hidastaa sen etenemistä.

Parkinsonin taudin asiantuntijat, professorit Vilho Myllyllä Oulusta ja Tapani Keränen Kuopiosta arvelevat tutkimustulosten muuttavan sairauden Käypä hoito -suosituksia myös Suomessa.

Parkinsonin tautia sairastaa noin 10 000 suomalaista.

Keskustelu

Hienoa että lääketieteessä saadaan uutta tietoa ja sitä myöten myös uusia, ehkäpä parantaviakin hoitokeinoja. Kaikki edistys on hyväksi koskapa Parkinsonin tautia sairastaa ja samalla myös kärsii erilaisista neurologisista oireista suuri joukko ihmisiä.

Rottakokeiden (2007) perusteella (jossa Alzheimerin tauti aiheutettiin Rotenoni-aineen avulla) dopamiini- ja noradrenaliinipitoisuudet aivojen sisäosissa (striatum) havaittiin alentuneen otsoniterapiarotilla vain 22% siinä missä kontrolliryhmässä pitoisuudet olivat alentuneet 44%.

Muitakin otsoniterapian hyödyllisyyttä Alzheimerin hoidossa tukevia havaintoja tehtiin. Aivokuoren dopamiini- ja noradrenaliinipitoisuuksissa ei kuitenkaan havaittu tilastollista eroa, mutta otsoniterapia todennäköisesti soveltuisi rasagliinihoidon oheishoidoksi, ainakaan näin ensisilmäyksellä ei otsoniterapialla ja rasagliinilla ei luultavasti ole vuorovaikutusta keskenään vaan hoitomuodot toimisivat ”korkoa korolle” -tyyliin.

Kyseessä on siis erilaisten hoitomenetelmien oheishoitona käytetty, tieteellisissä piireissä varsin hyvin tunnettu, tutkittu ja tehokkaaksi sekä erittäin turvalliseksi havaittu huomattavan edullinen ja monipuolinen terapiatyyppinen ”lääkintähoitomuoto”, joka on löydetty 1850-luvulla (likipitäen siitä lähtien kun otsonimolekyyli löydettiin v.1840). Viimeisten 20 vuoden aikana otsoniterapiatutkimus ja ammatti-instrumenttien sekä hoitotapojen valikoima on lisääntynyt huomattavasti.

http://www.otsoniterapia.net/uutta/parkinson.htm

Vakavin este otsoniterapian yleiselle tunnustukselle on nimenomaan sen monipuolisuus, mikä tekisi monta lääketieteellisen tutkimuksen sektoria taloudellisesti kannattavuutta alentuneen hoidontarpeen myötä.

Kysymys on siis optimoinnista: toisessa vaakakupissa on länsimaisen lääketieteen, geenitekniikan ja nenoteknologian edistyminen sekä markkinatalous, toisessa inhimillinen kärsimys. Loppujen lopuksi pelaamisesta aikaa vastaan ja toiveesta että sitten kun homma leviää käsiin, ihmiset antavat anteeksi pimityksen.

– sitä (natsiyhteiskuntaa) odotellessa…