Mayn hallitus brexit-ongelmiaan valittavalle Britannian liike-elämälle: Oma vika!

Brittiministerin mukaan Airbusin johdon oli täysin sopimatonta tuoda julkisuuteen epäilyksiään brexit-prosessin suhteen.

Airbus
Teksti
Mika Horelli
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Jo pitkään on ennakoitu, että jossain vaiheessa Britanniassa alkaa vimmainen brexit-syyllisten etsintä. Miksi ero EU:sta ei olekaan tuomassa maan yrityksille kaikkea sitä hyvää, mitä luvattiin ennen kansanäänestystä?

Keskustelu on nyt käynnissä.

Iso brittiläinen vähittäiskauppaketju John Lewis Partnership kertoi syyskuun puolivälissä 2018, että yhtiön kahden ensimmäisen vuosineljänneksen tulos laski 99 prosenttia vuoden 2017 vastaavaan lukuun verrattuna.

Tämän jälkeen brexit-neuvotteluista vastaava ministeri Dominic Raab syytti kovin sanoin brittiyrityksiä siitä, että ne ovat sysäämässä omat epäonnistumisensa poliitikkojen ja EU-eron syyksi.

Raabin mukaan liike-elämän on liian helppoa väittää, että niiden omat virheet olisivat vain brexitin aiheuttamia häiriöitä.