Tunisian hyppy diktatuurista demokratiaan – keskiluokka kaipaa malttia

tunisiaMaaseudulta saapuneet työläiset osoittivat mieltään pääministerin virkatalon edessä viime sunnuntaina. Kuva Zohra Bensemra / Reuters / Lehtikuva.

Alkuviikosta tuhannet ihmiset vaativat Tunisiassa pääministeri Mohamed Ghannouchin eroa.

”Haluamme hajottaa diktatuurin viimeisetkin rippeet”, kansa julisti pääministerin virkatalon edessä Tunisissa maanantaina.

Tunisiassa on alkanut hidas siirtymävaihe pitkästä diktatuurista demokratiaan. Sitä ei tule helppo. Syrjäytetty presidentti Zine al-Abidine Ben Ali hallitsi maataan itsevaltiaasti 23 vuotta ja tukahdutti täysin opposition.

Tunisia on saman kysymyksen edessä kuin jokainen pitkäaikaisesta sorrosta vapautuva valtio: Pitäisikö vapauteen ja demokratiaan hypätä yhdellä loikalla, vai olisiko parasta, että muutos tapahtuu asteittain, ilman pelkoa luisumisesta uuteen sortoon?

Tunisia sai viime viikolla väliaikaisen hallituksen. Sen on tarkoitus nostaa maa jaloilleen. Vuodesta 1999 pääministerinä toiminut Ghannouchi on jäänne entisestä hallinnosta. Hän kuuluu Ben Alin RDC-puolueen veteraaneihin.

Mielenosoittajat vaativat Ghannouchin lisäksi Ben Alin hallinnon aikaisten ministereiden eroamista hallituksesta. Heitä istuu neljä avainpaikoilla, sisä-, puolustus-, ulko- ja valtiovarainministereinä.

Rauhoittaakseen kansaa pääministeri Ghannouchi ja väliaikainen presidentti Fouad Mebaza ovat luvanneet laillistaa kaikki puolueet, vapauttaa poliittiset vangit sekä järjestää demokraattiset vaalit kuuden kuukauden sisällä. He erosivat myös RDC-puolueesta sen jälkeen, kun useita ministereitä jätti hallituksen, koska ”se ei kunnioita kansan tahtoa”.

Keskiluokka pelkää kaaosta

Tunisian kansa on erimielinen siitä, miten siirtymävaihe pitäisi toteuttaa.

Maan suuri keskiluokka toivoo hitaampaa hyppyä vapauteen. Se pelkää sotilaiden ottavan vallan käsiinsä, jos levottomuuksia ei saada loppumaan.

”Minä en vastusta RDC-puolueeseen kuuluneiden ministereiden läsnäoloa hallituksessa”, 33-vuotias tilintarkastaja Ammar Chérif sanoo Tunisian suurimmassa ranskankielisessä päivälehdessä, La Pressessä.

”Jos heittäydymme nyt poliittisiin noitavainoihin, jäämme pysyvään kaaoksen tilaan.”

Myös armeijan päällikkö muistutti tällä viikolla, että maassa on poliittinen valtatyhjiö. Hän kehotti kansalaisia lopettamaan mielenosoitukset ja antamaan hallitukselle työrauhan.

Islamilaiset puolueet – uhka?

Tunisian niin sanottu jasmiinivallankumous alkoi 14. tammikuuta, kun presidentti Ben Ali erosi ja pakeni maasta kiivaiden mielenosoitusten saattelemana. Turhautunut kansa vaati itselleen vapautta, työtä ja halvempaa ruokaa. YK arvioi, että levottomuuksissa kuoli noin sata ihmistä.

Parempia oloja ja demokratiaa vaati ennen muuta maan nuoriso. Alle 29-vuotiaista tunisialaisista yli 30 prosenttia on ilman työtä, koko maan työttömistä yli 70 prosenttia. Tunisian kansalaisten keski-ikä on 30.

Naapurimaissa Algeriassa ja Marokossa nuorisotyöttömien määrä on lähes yhtä hälyttävä.

Tunisian demokratisoituminen on käännekohta arabimaailmassa, jossa valtaosa valtioista elää diktatuureissa. Vallankumous on herättänyt levottomuutta muiden arabimaiden johtajissa. Lännessä se on nostattanut pelkoa islamismin ja islamilaisten puolueiden noususta ja mahdollisesta dominoefektistä.

Alkuviikosta liikehdintä oli levinnyt Algeriaan, Egyptiin, Jordaniaan, Jemeniin ja Sudaniin.

Tunnettu ranskalainen islamin tutkija Olivier Roy ei pidä islamismin uhkaa todellisena. Hän korostaa, ettei Tunisian uusi, nuori sukupolvi ole kiinnostunut uskonnosta tai ideologiasta, vaan rauhanomaisesta siirtymästä demokraattiseen, ”normaaliin” hallitukseen.

”He haluavat vain olla kuten kaikki muutkin”, Roy arvioi New York Times -lehdessä viime viikolla.

Suunnanmuutos

Tunisian kansannousu alkoi vain vajaa vuorokausi sen jälkeen, kun Ranskan ulkoministeri Michèle Alliot-Marie oli vieraillut maassa.

Viime viikolla Alliot-Marieta kritisoitiin, koska hän oli luvannut presidentti Zine al-Abidine Ben Alin käyttöön poliisiapuvoimia mielenosoitusten tukahduttamiseksi. Osa ranskalaisista vasemmistopoliitikoista on vaatinut kovaäänisesti ulkoministerin eroa.

Myös presidentti Nicolas Sarkozyta on arvosteltu siitä, että Ranska tuomitsi julkisuudesta vasta hyvin hitaasti poliisien voimankäytön mielenosoittajia vastaan.

Maanantaina Sarkozy myönsi, että Ranska oli aliarvioinut entisen siirtomaansa kansalaisten halun kaataa Ben Alin hallinnon, jota Ranskakin oli tukenut. Hän lupasi, että Ranska seisoo jatkossa demokraattisemman Tunisian rinnalla.

Myös EU on vakuuttanut solidaarisuuttaan Tunisiaa ja sen kansaa kohtaan jasmiinivallankumouksen jälkeen.

”Me kunnioitamme Tunisian kansan rohkeutta ja rauhanomaista kamppailua oikeuksiensa ja demokratiapyrkimystensä puolesta”, EU:n ulkopoliittinen edustaja Catherine Ashton ja EU:n naapuruuspolitiikasta vastaava komissaari Stefan Füle totesivat.

Myöskään Ashton tai Füle eivät heti tuoreeltaan tuominneet Ben Alin poliisivoimien toimia kansannousun kukistamiseksi, vaan totesivat, että EU:n ja Tunisian ”suhteiden syventäminen vaatii suurempaa sitoutumista erityisesti ihmisoikeuksiin ja perusoikeuksiin”. Euroopan parlamentti piti ulkopoliittisen edustajan reagointia poliisitoimiin ”heikkona”.

Myös tunisialainen ihmisoikeusjärjestö CNLT on kritisoinut Euroopan unionia. Sen edustajan, toimittaja Sihem Bensedrinen mukaan EU on ”suoraan vastuussa siitä mitä Pohjois-Afrikassa tapahtuu”.

”Euroopan unioni on vaikuttanut kuurolta ja sokealta kaikille Tunisiasta tulleille uutisille. Ei ole olemassa Tunisian ihmettä, ei taloudellista, ei yhteiskunnallista, ei mitään muutakaan, toisin kuin on väitetty”, Bensedrine totesi saksalaislehdessä heti kansannousun puhjettua.

”Olipa kyse Myanmarista tai mistä tahansa maasta, EU protestoi aina. Mutta nyt, Tunisian kohdalla, puolentoista tunnin lentomatkan päästä Pariisista, Eurooppa vaikenee.”

Tunisia on yksi Euroopan unionin naapuruuspolitiikan piiriin kuuluvia maita. EU:n naapuruuspolitiikan tavoitteena on muun muassa perusihmisoikeuksien ja demokratian edistäminen EU:n lähialueilla.