Rauha karkasi kauemmas

Jeesuksen syntymäkirkolta Betlehemistä on matkaa Jerusalemin vanhaankaupunkiin noin kahdeksan kilometriä. Turistibussit ajoivat joulun ja uudenvuoden sesonkinakin välin puolessa tunnissa.

Betlehemin palestiinalaisasukkaiden matka Länsimuurille, Kalliomoskeijalle tai Pyhän Haudan kirkolle on sen sijaan usein mutkikkaampi ja pitempi kuin lento Euroopasta.

Bussilinja 231 on varmimpia vaihtoehtoja. Senkin meno tyrehtyy 700 kilometrin mittaiselle muuri- ja aitarakennelmalle, jolla Israel eristää 50 vuoden ajan miehittämänsä Jordanjoen länsirannan palestiinalaisalueet valtiostaan.

Betlehemiä este halkoo kahdeksan metriä korkeana betonimuurina, jonka tarkastusporteilla tuhannet palestiinalaiset jonottavat joka päivä Israelin miehityshallinnon sotilailta lupaa liikkua kotiseuduillaan. Odotus voi kestää tuntikausia tai matka pysähtyä kokonaan.

Israelin puolella Länsi-Jerusalemissa tai vanhankaupungin palestiinalaisasutuksen keskelle tunkeutuneissa juutalaissiirtokunnissa joulua ei vietetty.

Niille jaettiin silti varhainen joululahja jo 6.12. kun presidentti Donald Trump julisti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi ja ilmoitti käynnistävänsä valmistelut Yhdysvaltain suurlähetystön siirtämiseksi sinne.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on kehunut lahjapakettia.

Syystäkin. Juuri hän toimi 22 vuotta sitten pääarkkitehtina hankkeessa, joka ohjaili Yhdysvaltain kongressia hyväksymään Trumpin nyt toimeenpaneman Jerusalem Embassy Actin.

Lähetystölaki oli Netanjahun johtaman oikeistolaisen Likud-puolueen ja Yhdysvaltain republikaanipuolueen vastaisku rauhanneuvotteluille, joita Israelin pääministeri ja työväenpuolueen kärkimies Jitzhak Rabin sekä Palestiinan vapautusjärjestön PLO:n johtaja Jasser Arafat kävivät demokraattipuolueen presidentin Bill Clintonin johdolla.

Neuvottelut olivat johtaneet syyskuussa 1993 Oslon sopimukseen, jolla Israel ja PLO tunnustivat toisensa. Kyseessä oli vakavin yritys vuosikymmeniin luoda pysyvä, kahden valtion mahdollistava rauhantila Israelin ja Palestiinan välille.

Israel oli miehittänyt Jerusalemin Jordaniaan kuuluneet itäosat arabimaita vastaan kesäkuussa 1967 käymänsä voittoisan Kuuden päivän sodan jälkeen.

Vuonna 1980 se oli liittänyt miehittämänsä kaupunginosat osaksi valtiotaan ja julistanut Jerusalemin jakamattomaksi pääkaupungikseen vastoin YK:n päätöslauselmia.

Embassy Actissa Yhdysvallat ilmoitti siirtävänsä suurlähetystönsä Tel Avivista Jerusalemiin ja tunnusti myös Israelin oikeuden pitää sitä jakamattomana pääkaupunkinaan.

Toteutuessaan laki olisi suistanut rauhanneuvottelut raiteiltaan saman tien. Yhdysvaltain asema uskottavana välittäjänä olisi romahtanut sekä palestiinalaisten että rauhanhanketta epäluuloisesti seuranneiden arabimaiden silmissä. Tämä olisi käynyt sietämättömäksi Arafatille, jota jyrkän linjan palestiinalaiset jo valmiiksi syyttivät neuvottelujen aloittamisesta perivihollisen kanssa.

Trump esitteli Jerusalem-päätöstään varapresidentti Mike Pencen seurassa 6. joulukuuta.© KEVIN DIETSCH / MVPHOTOS

Rauhanprosessin vetäjät ottivat torjuntavoiton juridisella kikkailulla. Clinton allekirjoitti aina puolen vuoden välein presidentin päätöksen, joka lykkäsi suurlähetystön muuttoa kansallisista turvallisuussyistä. Samoin ovat menetelleet hänen seuraajansa Valkoisessa talossa – myös Trump, vaikka hän sekoitti pakan vaalilupauksensa mukaisesti.

Trump perustelee päätöstään sillä, että Israelin ja palestiinalaishallinnon neuvotteluihin tarvitaan uusia aloitteita.

Siinä hän on oikeassa. Rauhaneuvotteluja ei ole toden teolla käyty yli vuosikymmeneen. Alennustilan jäljet johtavat suoraan Netanjahuun, joka on ollut Israelin pääministerinä yhtäjaksoisesti jo vuodesta 2009. Hän ei ole koskaan tukenut kahden valtion mallia.

Netanjahu nousi ensi kertaa pääministeriksi vuonna 1996 Rabinin murhaa seuranneissa vaaleissa. Hän onnistui vajaassa vuodessa murentamaan osapuolten halun panna Oslon sopimus täytäntöön.

Sen jälkeen viimeinen merkittävä rauhanaie on ollut presidentti George W. Bushin tiekartta vuonna 2003. Se väljähtyi alkutekijöihinsä Irakin sodan ja miehityksen jälkimainingeissa.

Trumpin irtiotto saattaa tuottaa sekä Yhdysvalloille että Lähi-idälle pitkäaikaista vahinkoa.

Pysyvä perusolettamus on, että vain Yhdysvalloilla on voimaa vääntää rauha Israelin ja palestiinalaisten välille.

Siksi jokainen Trumpin edeltäjä toisen maailmansodan jälkeen on virkaan astuttuaan alkanut valmistella omaa ”ratkaisevaa rauhansuunnitelmaansa”, joka toisi myös hänelle itselleen paikan maailmanhistoriassa ja jatkokauden presidenttinä.

Periaatteessa myös Trump on hahmottanut diilinsä lähtökohdan oikein: Jerusalemin tulevan aseman määrittely on yhä rauhanratkaisun kiperin kiistavyyhti.

Israelin välit palestiinalaisiin ja arabimaihin eivät normalisoidu ennen kuin vähintään Jerusalemin itäosat on tunnustettu Palestiinan valtion pääkaupungiksi.

Tästä ei ole saavutettu yhteisymmärrystä lähes 50 kansainvälisessä suunnitelmassa, joita Jerusalemin hallinnasta on 1900-luvun alun jälkeen tehty.

Jerusalemia kutsutaankin eläväksi fossiiliksi, viimeiseksi jäänteeksi YK:n 29.11.1947 tekemästä ensimmäisestä Palestiinan jakosuunnitelmasta. Se määritteli Jerusalemin corpus separatumiksi, kansainväliseen valvontaan pysyvästi jääväksi ja kaikille avoimeksi erillishallintoalueeksi.

Israelin itsenäistymistä edeltänyt johto hyväksyi jakosuunnitelman, palestiinalaiset ja arabimaat eivät. Israelin into haihtui sen vallattua Itä-Jerusalemin. Siksi Jerusalemin aseman nostamista pöydälle pyritään yleensä lykkäämään neuvottelujen jatkovaiheisiin.

Trump toimii nyt päinvastoin. Irtiotto saattaa tuottaa sekä Yhdysvalloille että Lähi-idälle pitkäaikaista vahinkoa, jota ei voi kuitata kädenheilautuksella.

”Ensi vuonna Jerusalemissa” on ollut juutalaisten pääsiäisjuhlan pesahin juhlaillallisen toive vuosituhansien ajan.

Se tuskin toteutuu sen enempää Yhdysvaltain suurlähetystön kuin Israelin ja Palestiinan välisen rauhan osalta.

Trumpin viralliset sananselittäjät ovat pehmentäneet presidentin julistusta korostamalla, että suurlähetystön siirto voi viedä vuosiakin.

Mutta vahinko tehtiin jo. Julistuspuheessaan Trump käytännössä vahvisti, ettei Yhdysvallat ole enää puolueeton rauhanvälittäjä jollaisena se ainakin virallisesti on yrittänyt esiintyä.

Samalla kun Trump korosti Jerusalemin ikiaikaista yhteyttä juutalaisuuteen, hän vesitti Yhdysvaltain sitoutumista Palestiinan valtion perustamiseen. Trump totesi vain, että Washington tukee kahden valtion ratkaisua ”jos molemmat osapuolet sitä tahtovat”.

Puhe oli kuin suoraan Israelin Washingtonin-suurlähettiläään Ron Dermerin kynästä, arvioi Israelin arvostetuimman päivälehden Haaretzin päätoimittaja Aluf Benn. Hän on seurannut rauhanprosessia Oslon sopimuksesta asti.

Netanjahun luottomies Dermer on ani harvoja diplomaatteja, joille Valkoisen talon ovi aukeaa helposti.

Yhtä lailla päätökseen näyttää vaikuttaneen Dermerin vastapari, Yhdysvaltain Israelin-suurlähettiläs David Friedman.

Friedman on Trumpin liikeyrityksiä 15 vuoden ajan neuvonut konkurssilakimies, joka haluaa hylätä kahden valtion mallin ”illuusiona”. Hän vaatii Länsirannan palestiinalaisalueiden liittämistä Israeliin ja on säätiönsä kautta tukenut kymmenillä miljoonilla dollareilla äärijuutalaisten maanvaltaajien toimia.

Useat Lähi-itä-asiantuntijat varoittivat jo ennen Trumpin valintaa, että häneltä puuttuu oma Palestiina-strategia, hänen tietopohjansa ongelmasta on ohut eikä hän jaksa siihen syventyä.

Trump näyttääkin Jerusalem-ratkaisussaan sortuneen samaan kuin Yhdysvaltain sisäpolitiikassa, jossa hän on luottanut Steve Bannonin kaltaisiin ideologisesssa intohimoissaan sokeisiin äärilaidan kulkijoihin.

Jerusalemissa jos missä siihen ei ole varaa.

Trumpin julistuksessaan Israelille lahjoittama vanhakaupunki muodostaa todennäköisesti maailman kauimmin ja katkerimmin kiistellyn neliökilometrin: juutalaisille siellä on ollut pyhää maaperää 3 000 vuotta, kristityille 2 000 ja muslimeille 1 400 vuotta.

Presidentin vävypoika Jared Kushner on pyrkinyt useita kuukausia saamaan Israelin ja palestiinalaishallinnon käymään vakavasti otettavia rauhanneuvotteluja.

Jerusalem-julistus upotti hankkeen kertaheitolla. Tilanne ei ole muuttunut Arafatin ajoista miksikään: yksikään palestiinalaisneuvottelija ei voi solmia rauhansopimusta ilman että Jerusalem, arabiaksi al-Quds, on siinä mukana tulevan Palestiinan pääkaupunkina.

Eivät muutkaan islamilaiset valtiot. Niiden yhteisjärjestön OIC:n 57 jäsenmaata vaativat 13.12. Istanbulissa Turkin presidentin Recep Tayyip Erdog˘anin johdolla maailman maita tunnustamaan Jerusalemin Palestiinan pääkaupungiksi. Ne ilmoittivat, että Yhdysvallat ei enää kelpaa rauhanvälittäjäksi ellei Trump peru julistustaan.

YK:n turvallisuusneuvosto tuomitsi 18. joulukuuta Trumpin teon äänin 14–1. Päätöslauselma kaatui ainoan vastustajan eli Yhdysvaltain veto-ääneen. Myös YK:n yleiskokous nuiji 21. joulukuuta Jerusalem-muutokset maan rakoon 128–9 huolimatta Yhdysvaltain äänestystä edeltäneestä brutaalista uhkailukampanjasta.

Kumpikin tulos oli Trumpille nöyryytys, muttei avaa pattitilannetta.

Avausta ei ole luvassa Israelistakaan, jossa myös oppositiojohtajien on käytännössä pakko tukea Trumpin Jerusalem-lupausta. Se rajoittaa heidän mahdollisuuksiaan arvostella Netanjahun kiistanalaista Palestiina-politiikkaa.

Netanjahun hallituksen strategiana on ollut pilkkoa Länsirannan palestiinalaisalueet siirtokunnilla erillisiksi saarekkeiksi, mikä tekee elinkelpoisen Palestiinan valtion vähitellen mahdottomaksi.

Länsirannan ja Itä-Jerusalemin yli 150 siirtokunnassa ja sadassa ”väliaikaisessa” yhteisössä asuu jo lähes 600 000 israelilaissiirtolaista 3 miljoonan palestiinalaisen keskellä. Israel on myös eristänyt tiiviisti Gazan kaistan 1,7 miljoonaa asukasta muista palestiinalaisalueista.

Israel kiihdyttää palestiinalaisten maiden valtausta entisestään helmikuussa 2017 hyväksytyllä lailla, joka virallistaa juutalaissiirtokuntia, jotka ovat tähän asti Israelinkin mielestä vallanneet maita laittomasti. Se sallii valtaajien jäädä paikoilleen ”jos he ovat toimineet hyvässä uskossa tietämättä asettuneensa muiden omistamille yksityismaille”.

Käytännössä laki laillistaa luvattomat maanvaltaukset, israelilaiset ihmisoikeusjärjestöt arvioivat.

Trumpin hallinto on pysynyt laista hiljaa. Yhdessä Jerusalem-julistuksen kanssa tämä antaa vahvan viestin palestiinalaisille, että on aivan turha enää edes uskotella Yhdysvaltojen olevan puolueeton rauhanvälittäjä.

Myös julistuksen ajoituksesta voi jäljittää Israelin kädenjäljen.

Tärkeimmät palestiinalaisjärjestöt Fatah ja Hamas sopivat lokakuussa yli vuosikymmenen katkeran ja verisen valtakamppailun jälkeen palestiinalaisalueiden yhteishallinnosta, asevoimiensa yhdistämisestä sekä presidentin- ja parlamenttivaaleista vuoden 2018 loppuun mennessä.

Uutinen oli Israelille huono. Niin kauan kun Hamas ja Fatah pysyivät juoksuhaudoissaan, Israel saattoi perustella, ettei Länsirannan palestiinalaishallinnon kanssa voi neuvotella, koska se ei edusta kaikkia palestiinalaisia. Tai että sen pakkotoimet ovat oikeutettuja, koska Gaza on vihamielisten terroristien vallassa.

Fatah on palestiinalaisliikkeiden kattojärjestön PLO:n tärkein ryhmittymä. Länsimaat ja Israel pitivät sitä pahimman lajin terroristijärjestönä kunnes se Arafatin johdolla ryhtyi yhteistyöhön niiden kanssa. Nykyään Länsirannan palestiinalaishallintoa johtavaa Fatahia ja presidentti Mahmoud Abbasia luonnehditaan ”maltillisiksi”.

Gazaa hallussaan pitävä islamistinen Hamas on Yhdysvaltain ja EU:n kirjoissa yhä terroristijärjestö, koska se kieltäytyy tunnustamasta Israelia ja luopumasta aseellisesta taistelusta palestiinalaisalueiden vapauttamiseksi.

Fatahin ja Hamasin välirikko on jatkunut siitä lähtien kun Hamas voitti selvästi palestiinalaisalueitten parlamenttivaalit tammikuussa 2006 huolimatta Yhdysvaltain ja Israelin massiivisesta ennakkoavusta Fatahille.

Vaalien jälkeen Yhdysvallat, EU ja Israel tukivat kaikin tavoin Abbasia kun hän kaappasi vallan Hamasin asettamalta hallitukselta. Seuranneissa valtataisteluissa Fatah karkotti Israelin tuella Hamasin Länsirannalta ja Hamas ajoi Fatahin ulos Gazasta.

Abbasin presidenttikausi loppui virallisesti vuonna 2009, mutta hänen hallintonsa on jatkunut ja se on ylläpitänyt Gazan saartoa siinä missä Israelkin.

Sopu on hauras, ja Trumpin julistus voi pysäyttää sen etenemisen. Se on Israelille tärkeää. Mielipidetiedustelut osoittavat, että Fatah häviää selvästi parlamenttivaalit Hamasille ja Abbas presidentinvaalit Hamasia johtavalle Ismail Haniyalle, jonka Abbas vuonna 2006 erotti pääministerin virasta.

Trumpin julistus lisää palestiinalaisten toivottomuutta ja katkeruutta: mitä järkeä ylipäätään on jatkaa poliittisia neuvotteluja? Yhä useampi on alkanut pitää Hamasia ainoana uskottavasti miehitystä vastustavana järjestönä.

Abbasin johtama palestiinalaishallinto nähdään laajalti korruptoituneena miehityksen alihankkijana. Varsinkin Oslon sopimuksella luotu miehityshallinnon ja Fatahin johtamien poliisivoimien ”turvallisuusyhteistyö” hiertää monia.

Abbasin on lähikuukausina pakko jyrkentää selvästi suhtautumistaan Israeliin säilyttääkseen uskottavuutensa.

Palestiinalaisten kaksi edellistä kansannousua eli intifadaa kytivät kuukausia ennen purkautumistaan. Trumpin julistuksen palestiinalaisalueilla nostattama kuohunta ei ole yltynyt yhtä voimakkaaksi kuin niiden alla.

Mielenilmausten jatkuessa on silti vaikea nähdä, että Hamas suostuisi riisumaan aseista 25 000 miehen vahvuista Qassamin prikaatiaan. Sen sulauttaminen osaksi Fatahin johtamia virallisia turvallisuusjoukkoja on palestiinalaisjärjestöjen sovun perusehto.