Trumpin Iran-uho on pelkkää nyrkin heristelyä: Talouspakotteet helpottavat oloa mutta harvoin tuottavat tulosta

Iranissa voi toteutua samanlainen talvisotaefekti kuin Venäjällä: jyrkkä linja vahvistuu ja kansa yhdistyy johtajan taakse.
Ulkomaat 13.5.2018 20:52

Iranilaiset osoittivat mieltään Trumpin ydinsopimuksesta vetäytymistä vastaan Teheranissa 11. toukokuuta. © VAHID SALEMI / AP / Lehtikuva

Kolme vuotta sitten, kesällä 2015, väkijoukot Iranissa kerääntyivät kaduille juhlimaan: yli 12 vuotta kestäneet maratonneuvottelut Iranin ydinsopimuksesta olivat päättyneet sopuun.

Vastineeksi siitä, että Iran suostui rajoittamaan ydinohjelmaansa, länsimaat höllentäisivät talouspakotteita. Vakavasta lääkepulasta, korkeasta työttömyydestä ja syvenevästä nälänhädästä kärsinyt maa nousisi jaloilleen.

Tiistaina 9. toukokuuta 2018 Yhdysvaltain presidentti Donald Trump palautti tilanteen takaisin alkupisteeseen. Trump ilmoitti Valkoisen talon tiedotustilaisuudessa, että Yhdysvallat vetäytyy sopimuksesta ja palauttaa sopimusta edeltäneet pakotteet asteittain voimaan.

Trumpin mukaan sopimus on umpisurkea eikä estä Irania saamasta ydinasetta. Päätöstä osattiin odottaa, sillä sopimuksen purkaminen kuului Trumpin vaalilupauksiin.

Käytännössä Trumpilla oli kuitenkin vain vähän tarjottavaa sopimuksen tilalle – lähinnä uusia pakotteita. Tavoitteena on kenties painostaa Irania neuvottelemaan uusi, laajempi sopimus.

Ensimmäiset uudet pakotteet astuivat voimaan perjantaina 11. toukokuuta. Yhdysvaltain valtiovarainministerin mukaan pakotteet kohdistuvat ihmisiin, jotka ovat kanavoineet miljoonia dollareita vallankumouskaartin jäsenille ja rahoittaneet sen ”pahantahtoista toimintaa”.

 

Yhdysvallat on ollut viime vuosina hanakka asettamaan pakotteita, samoin EU. Niiden kohteena ovat lukuisat ”roistovaltiot” Afganistanista Syyriaan ja Burundista Venäjään.

EU:lla on tällä hetkellä erilaisia pakoteohjelmia yli 30 eri maassa.

Niiden tehokkuudesta on kuitenkin vain vähän näyttöä, arvioivat asiantuntijat.

”Pakotteilla on erittäin harvoin saatu kohdemaan politiikkaa muutetuksi”, sanoo Helsingin yliopiston kansainvälisen oikeuden akatemiaprofessori Martti Koskenniemi.

Samoilla linjoilla on Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan Jean Monnet -professori Pami Aalto.

Silloinkin kun pakotteet toimivat, ne toimivat hyvin hitaasti, hän arvioi. Maat, joihin pakotteet kohdistuvat, voivat helposti onnistua elämään saarron alla vuosikymmeniä.

”Ongelmana on se, että pakotteita on niin helppo kiertää. Halukkaita välikäsiä löytyy maailmasta hirveä määrä.”

Yksikin pakoterintamaa rikkova valtio riittää viemään pakotteilta tehon, sanoo Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Katja Creutz.

”Pohjois-Korea ja Kuuba ovat tästä hyviä esimerkkejä.”

Toisaalta pakotteiden motiivina ei läheskään aina ole muuttaa kohdevaltion politiikkaa, Koskenniemi muistuttaa.

”Pikemminkin pyrkimys on demonstroida omaa päättäväisyyttä siinä, että paheksuu kohdevaltion toimia.”

 

Esimerkkejä onnistuneista pakotteista on vähän, sanovat asiantuntijat.

”Etelä-Afrikka on yksi, mutta sekin on kiistanalainen. Ennen kaikkea apartheid-hallinnon kaatoivat sisäinen oppositio ja Nelson Mandelan johtama politiikka. Mutta pakotteet myötävaikuttivat, siitä ei ole epäilystäkään”, Martti Koskenniemi sanoo.

Katja Creutzin mukaan hyviä esimerkkejä ovat myös Liberia ja Libya. Libyassa pakotteet olivat voimassa vuodesta 1999 vuoteen 2003. Tavoitteena oli kitkeä valtion tukemaa terrorismia.

”Pakotteilla pystyttiin vaikuttamaan siihen, että syylliset saatiin oikeuden eteen. Lisäksi onnistuttiin viestittämään Libyalle, että terrorismi on tuomittavaa.”

Liberian entinen presidentti Charles Taylor puolestaan onnistuttiin pakotteilla tuomaan neuvottelupöytään vuonna 2003. Kansainvälinen sotatuomioistuin on sittemmin langettanut Taylorille 50 vuotta vankeutta Sierra Leonen julmuuksista.

”Taylor itse sanoi, että pakotteet ja puukaupan tyrehtyminen olivat ratkaiseva tekijä.”

Vaikka toivottuun lopputulokseen päästäisiinkin, usein on mahdotonta sanoa, kuinka paljon se johtui nimenomaan pakotteista ja kuinka paljon muista keinoista, kuten diplomatiasta, Creutz huomauttaa.

”Pakotteet ovat aina vain yksi väline laajemmassa kokonaisuudessa.”

 

Uhriluku: 576 000 irakilaista lasta. Näin laski British Medical Association Irakiin 1990–2000-luvulla kohdistuneiden sanktioiden tuhot.

Irak mainitaan usein ylivoimaisesti traagisimpana esimerkkinä epäonnistuneista pakotteista.

Läpi 1990-luvun jatkunut totaalinen taloussaarto johti humanitaariseen kriisiin ja nälänhätään. YK:n lastenjärjestö Unicefin mukaan joka viides lapsi kärsi aliravitsemuksesta.

Se ei kuitenkaan estänyt presidentti Saddam Husseinia jatkamasta vallassa. Samalla kun kansan elintaso romahti, Saddamin sotilasjohto jatkoi äveriästä elämäänsä – kiitos Jordaniasta käsin toimineen salakuljetusverkoston.

Itse asiassa pakotteet vaikuttivat täysin päinvastaisesti kuin toivottiin: Saddamin ote vallasta vahvistui entisestään.

Irakin epäonnistuneen kauppasaarron myötä YK ja EU siirtyivät vähitellen kokonaisvaltaisista kauppasaarroista täsmäpakotteisiin.

Asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että täsmäpakotteet kestävät eettistä tarkastelua paremmin. Inhimillinen kärsimys vähenee, kun pakotteet suunnataan täsmällisemmin esimerkiksi johdon lähipiiriin.

Toisaalta täsmäpakotteetkaan eivät välttämättä tehoa.

Creutzin mukaan niiden voima riippuu siitä, miten hyvin ne on kohdistettu.

”Jos ne kohdistetaan keskitason johtoon eikä ylimpään johtoon, on turha odottaa, että mikään muuttuisi.”

Ongelma on myös se, ettei Euroopan unionilla tai YK:lla edelleenkään ole käytössään järjestelmällisiä mekanismeja, joiden avulla valvoa pakotteiden tehokkuutta, Pami Aalto huomauttaa.

”Meillä on Venäjän-vastaiset täsmäpakotteet tällä hetkellä voimassa. Eivät nekään näytä hirveän hyvin tehoavan.”

 

Ongelma on edelleen se, että pakotteet onnistuvat kyllä horjuttamaan taloutta, mutta eivät muuttamaan kohdemaan valtion politiikkaa. 

Näin on käynyt esimerkiksi Venäjällä. EU ja Yhdysvallat ovat kohdistaneet Venäjälle pakotteita siitä lähtien, kun se vuonna 2014 liitti Ukrainalle kuuluvan Krimin itseensä. EU on uusinut pakotteita sen jälkeen puolen vuoden välein. Viimeisin uusimispäätös tehtiin keväällä.

Pakotteilla rajoitetaan muun muassa tiettyjen pankkien ja yhtiöiden pääsyä EU:n rahoitusmarkkinoille sekä vaikeutetaan aseiden ja sotilaskäyttöön soveltuvan tekniikan vientiä.

Vastatoimena Venäjä on kieltänyt maataloustuotteiden, kuten liha-, maito- ja kalatuotteiden sekä hedelmien ja vihannesten tuonnin EU:sta.

”Kukaan tuskin uskoo, että Venäjä perääntyisi Krimiltä pakotteiden takia. Sen sijaan pakotteiden sisältönä on viestin antaminen. Onko se sitten hyödyllistä? Minusta ei”, Koskenniemi sanoo. 

Paine reagoida oli kuitenkin kova, sillä kyse on EU:n lähialueista, Aalto sanoo.

Aallon mukaan Venäjän-vastaisten pakotteiden signaali on kaksijakoinen: toisaalta pyritään viestittämään, että kansainvälisen diplomatian ja lainsäädännön rikkomuksia ei sallita.

Toisaalta kyseessä on myös pidemmän ajan signaali: annetaan viesti seuraaville hallinnoille, että jonain päivänä asiat voivat muuttua, jos valtaan tulee hallinto, joka on valmis keskustelemaan.

Venäjän vienti nojaa voimakkaasti energiaan: maakaasuun ja öljyyn. Jos EU haluaa tuloksia, miksei se aseta öljyn vientiä pannaan?

Aallon mukaan se on mahdoton ajatus. Yli 20 EU-maata tuo maakaasua Venäjältä, kun taas öljyssä Venäjä kuuluu suurimpiin tuottajiin. Sitä volyymia ei ole mahdollista korvata millään. Pakotteet voivat kestää vuosikausia, koska Venäjä ei todennäköisesti muuta käytöstään.

Creutzin mukaan yksi pakotteiden hyvistä puolista onkin se, että vaikka ne rajoittavat kauppaa, ne eivät tyrehdytä sitä kokonaan.

 

Trumpin Iranin-vastaiset pakotteet saavat asiantuntijoilta kuitenkin vain vähän ymmärrystä.

Vaarana on, että pakotteet kääntyvät itseään vastaan ja jyrkkä linja Iranissa vahvistuu, Martti Koskenniemi sanoo.

”Päätös saattaa aiheuttaa niin kutsutun talvisotaefektin, joka on esimerkiksi Venäjällä hyvin voimakas. Se tarkoittaa sitä, että kansa yhdistyy johtajan taakse ja kokee, että ulkomaat kohtelevat sitä epäoikeudenmukaisesti.”

Jos Iran laitetaan uudestaan taloudellisesti polvilleen, on Aallon mukaan selvää, että se iskee Yhdysvaltoihin takaisin entistä kovempaa.

”Nyt olisi ollut oivallinen mahdollisuus nostaa hylkiömaa kehityskierteeseen, vähentää radikalismia ja antaa hyvä esimerkki naapurimaihin siitä, että toisenlainen todellisuus on mahdollinen.”

Toisaalta Aalto huomauttaa, että muutos nykytilanteeseen ei välttämättä ole niin suuri kuin äkkiseltään voisi ajatella.

Vaikka Yhdysvallat on poistanut suurimman osan Iranin-vastaisista sanktioistaan, se ei ole johtanut siihen, että maa kohtelisi Irania neutraalina kumppanina.  

”Monet kansainväliset yritykset ovat jo tähän mennessä varoneet sellaisia toimia Iranissa, joissa saattaisi olla mukana yhdysvaltalaista rahoitusta.”

 

Jos pakotteet kerran toimivat huonosti ja kääntyvät vieläpä usein asettajamaitaan vastaan, miksi niitä käytetään?

Kansainvälisen politiikan keinovalikoima on suppea, Creutz muistuttaa.

Kun voimankäyttö on kielletty, pakotteet ovat nopea ja suhteellisen halpa keino reagoida ei-toivottuun tilanteeseen.

Samaa sanoo Koskenniemi.

”Monesti pyritään tekemään jotain, mutta kuitenkin välttämään se, että ryhdytään sotaan. Talouspakotteet ovat tehokas välimuoto: saadaan heristeltyä nyrkkiä, mutta ei tarvitse ampua ketään.”

Mitään takuuta pakotteiden toimivuudesta ei kuitenkaan ole. Etukäteen on lähes mahdotonta sanoa, mikä toimii ja mikä ei, Aalto sanoo.

”Pelikirjaa ei ole. Jokainen poliittinen tilanne on erilainen ja vaatii omanlaisensa ratkaisun.”